Räisälä oli ennen sotia yksi Karjalan maineikkaimmista hevospitäjistä, joka tunnettiin
laajalti hyvistä hevosistaan ja kovista hevosmiehistään - ja nuo perinteet ovat kantaneet
aina näihin päiviin saakka.
Viime aikoina räisäläissyntyisten tai -juuristen hevosmiesten mainetta on kaikkein
näkyvimmin pitänyt yllä köyliöläinen Aapo Teperi, 71, jonka kasvattamat A.T. -etuliitettä
nimessään kantavat hevoset ovat tänäkin vuonna juosseet lukuisia voittoja maamme
raviradoilla.
Aapo ja Liisa Teperin tilalla syntyneitten A.T.-hevosten kirkkaimpana tähtenä tuikkii tällä
hetkellä 7-vuotias ori A.T. Eko, joka tämän vuoden aikana on juossut omistajilleen,
taivalkoskelaiselle Tupun Tallille ja vieremäläiselle teollisuusneuvokselle Einari
Vidgrenille voittorahoina jo 109.000 euroa.
Heinäkuun lopulla käydyissä Jyväskylän Kuninkuusraveissa A.T. Eko sijoittui komeasti
kolmanneksi ja voitti huikaisevan jännittävän päätösmatkan, 3100 metriä uudella SE-ajalla
1.24,7.
A.T. Ekon lisäksi Aapo Teperin kasvateista ovat kuluvan vuoden aikana menestyneet
nelivuotiaitten suomenhevosten Kriteriumissa neljänneksi sijoittunut A.T. Veli sekä syksyn
myötä hyvän vireen löytänyt A.T. Visku.
Aapo ja Liisa Teperi kertovat seuraavansa tarkoin kasvattiensa edesottamuksia ja pitävänsä
myös puhelimitse yhteyttä niiden omistajiin.
- Ja kun ne menestyvät kilpailuissa, saamme mekin vastaanottaa niin tekstiviestejä kuin
puhelinsoittojakin. Se lämmittää aina mieltä, he toteavat.
A.T. Viksu oli todellinen kultakimpale
Kaikkia yllä mainittuja hevosia yhdistää yhteinen emä, A.T. Viksu, jota voi hyvällä syyllä
luonnehtia Aapo ja Liisa Teperin "kultakimpaleeksi".
Viime vuonna menehtynyt A.T. Viksu oli jo itse aikanaan huippuhyvä kilpahevonen. Se
osallistui kolmasti kuninkuusraveihin ja sijoittui 1997 Ylivieskan kuningatarkisassa
toiseksi, vain neljä sekunninkymmenystä voittaja Vintarille hävinneenä.
Kilpailu-uransa jälkeen A.T. Viksu teki todella loistavan uran myös siitoksessa ja pyöräytti
peräkkäisinä vuosina kymmenen varsaa. Sen kuudesta radalla jo esiintyneestä jälkeläisestä
neljä on tähtijuoksijoita, huippunaan A.T. Eko, jonka ennätykset ovat tällä hetkellä
lukemissa 21,1a ja 22,2ly.
A.T. Eko, jonka Teperit myivät jo vuoden vanhana, ei Aapo Teperin mukaan nyt jälkikäteen
arvioituna eronnut pikkuvarsana mitenkään muista sisaruksistaan.
- Mutta hyvin kiltti, rauhallinep>
Omaa jalostusta
neljässä polvessa
A.T. Eko edustaa emälinjaltaan Teperien omaa jalostusta jo kolmannessa polvessa. Aapon isä
Veikko Teperi osti A.T. Viksun emänemän Sulinan aikanaan Paavo Elorannalta Siikaisista.
Sekä Sulina että A.T. Viksun emä Sulinan-Tyttö oli kirjattu kantakirjaan työhevossuunnalle.

Kuvat kertovat menestyksestä. Teperin tallissa on syntynyt iso joukko menestyneitä
ravureita - muun muassa maamme ykkösravureihin tällä hetkellä kuuluva A.T. Eko sekä sen
edesmennyt emä A.T. Viksu. Voittoisien kasvattien kuvat somistavat tallikämpän
seiniä.
|

Yksi Aapo Teperin tallissa tällä hetkellä kasvavista varsoista on kuvankaunis A.T. Veeti.
Pian kolmivuotiaaksi kääntyvä oripoika (i: Turo) on viime vuonna menehtyneen A.T. Viksun
toiseksi viimeinen jälkeläinen.
- Molemmat olivat kookkaita 162-163-senttisiä tammoja, joilla oli selvästi lahjoja myös
juoksijaksi. Isä oli kuitenkin enemmän työhevosmiehiä, eikä tykännyt, että hevosta
oltaisiin rasitettu muussa kuin työajossa ja siksi niitä ei paljon juoksutettu. Hyvä
hevossilmä isällä kyllä oli, se on tunnustettava, Aapo Teperi kertoo.
- Eipä silti, sitä mieltä minäkin olen, että jos hevonen on kirjattu työhevoskantakirjaan,
kyllä sellainen toimii missä vehkeissä tahansa, hän jatkaa.
- A.T. Viksu sai alkunsa minun ehdotuksestani. Sanoin isälleni, että astutetaan
Sulinan-Tyttö Vokkerilla, koska kilpahevosen ei tarvitse olla niin suuri kuin Sulinan-Tyttö
ja Sulina olivat, Aapo Teperi muistelee.
A.T. Viksun ohella Aapo Teperin tasokkaaseen tammakantaan kuului aikanaan myös maineikkaan
Mutrin-Lennon tyttärentytär Eri-Veitikka. Se teki Teperillä ollessaan seitsemän varsaa,
joista kuusi ylti tähtijuoksijaksi.
Tällä hetkellä Teperin ainoana emätammana on enää turolainen 27-aikainen A.T. Ilo (A.T.
Viksun vanhin jälkeläinen), joka nyt kantaa Erikassonista.
Sen lisäksi tallissa on kolme varsaa: A.T. Viksun toiseksi viimeinen varsa, kolmivuotiaaksi
kääntyvä A.T. Veeti, A.T. Tytön kaksivuotiaaksi tuleva varsa A.T. Valo (i: Fannin Muisto)
sekä A.T. Ilon kesällinen varsa A.T. Eka (i: Fannin Muisto). Viimeksi mainittu edustaa
Teperin omaa jalostusta jo neljännessä polvessa.
Aapo Teperi on harjoittanut hevoskasvatusta runsaan parinkymmenen vuoden ajan ja ehtinyt
sinä aikana kasvattaa lähes 30 hevosta. Työn korkeasta laadusta kertoo se, että hänen
kasvateistaan on tullut jo toistakymmentä tähtijuoksijaa.
Hevoskipinä puri
jo Räisälässä
Aapo Teperi on syntyisin Tiurin kylästä Räisälästä, josta on peräisin myös hänen palava
innostuksensa hevosiin. Varsinkin setänsä Mikko Teperin luona Aapo kertoo jo pikkupoikana
päässeensä ajamaan hevosia ja monasti mukaan myös kilpailumatkoille.
- Innostus hevosiin on ollut pysyvää lajia, enkä muista yhtään ainoaa päivää, jolloin
meillä ei olisi jonkinlaista hevosta ollut. Jossakin vaiheessa minulla oli kipinää
kilvanajoonkin, kortti tuli hankittua, mutta yhtään ainoaa starttia en ole kuitenkaan itse
ajanut.
Viime vuosina kasvatustyö on ollut Tepereillä pääosassa: - Aina vain parempi hevosia on
yritetty kasvattaa, parempia yksilöitä ja parempia sukuja, Liisa Teperi kertoo.
Suurin muutos kasvatustoiminnassa on Aapo Teperin mukaan ollut se, että tammakannan
arvostus on kaiken aikaa kasvanut.
- Silloin kun mekin tätä hommaa aloitimme, ei tamman sukua vielä niin paljon katsottu ja
arvostettu, kun varsaa hankittiin, mutta nykyisin se seulotaan todella tarkkaan, Aapo
Teperi kertoo.
- Omatkin ajatukseni ovat vuosien varrella muuttuneet. Joskus nuorempana uskoin, että
hyvän tamman pitää olla vähän omapäinen ja jopa äkkipikainenkin, mutta en kyllä enää, Aapo
Teperi sanoo.
Teksti ja kuvat: Erkki Lehtilä
|