Alpo Jortikka antoi Rauman Karjalaseuran nuoremman hoiviin

Räisälässä autopoikana

Alpo kertoo käyneensä Räisälässä kaksi talvea kiertokoulua, minkä jälkeen alkoi kansakoulun 1. luokka. Talvisota ajoi perheen evakkoon. Ensin Ilmajoelle, ja sitten Rautjärvelle, kun perheen isä jäi rajavartiostoon Laikkoon. Räisälän takaisinvaltauksen edistyessä palasi perhe joulukuussa 1941 kotiin.
- Ostettiin yksi lehmä, että saatiin maitoa vauvaiässä olleelle pikkuveljelle. Lähimmät kaupat olivat Sakkolan Kiviniemessä ja Pyhäjärven puolella Konnitsassa, joten niihin oli Humalaisista matkaa. Polttopuut olivat kaikkein pahimmat, kun sinä talvena oli erittäin paljon lunta. Onneksi koivu on sillä tavalla hyvä, että se palaa jäisenäkin.
Kovaan paikkaan joutuivat 14-vuotias Alpo ja 13-vuotias Anja sisar, kun he jäivät kahden pitämään taloa. Isä oli sodassa, ja äiti joutui sairaalaan, kun venäläisten hajottaman sikolätin katto putosi kovan lumikuorman vuoksi alas. Vankkarakenteinen sahapukki pelasti äidin hengen, mutta hän joutui lonkkaluun katkeamisen vuoksi Kiviniemen sotilassairaalaan.
- Yhtenä päivänä tuli kaksi lottaa autolla pihaan, ja kertoivat tulleensa hakemaan pikkuveljeä.
Anja suostui luovuttamaan hänet, kun kuuli että veli viedään äidille. Kerran joku talossa poikennut näki pöydällä kohoamassa olevat leivät ja kysyi, että kukas ne paistaa. Anja tokaisi, että se joka on leiponutkin, muistelee Alpo kahden nuoren selviämistaistelua.
Vuonna 1943 alkoi Ruposen linja-auto liikennöidä Räisälästä Viipuriin. Auto lähti Humalaisista 5.30 ja kokosi ihmisiä, jotka kävivät ostoksilla ja asioilla kaupungissa.
- Reitti kulki Sairalan kautta. Antrean Kuukaupissa vedettiin kapulalossia, kunnes silta valmistui helmikuussa 1944. Paluu matkalle lähdettiin Viipurista illan suussa, kun asiat oli hoidettu. Minä olin 15-vuotiaana rahastajapoikana autossa numero 10. Siitä alkoi palvelukseni Ruposen autoissa ja jatkui sodan jälkeen Savonlinnassa.
Alpo muistaa myös Rauman Karjalaseuraan kuuluvan Matti Sepän päässeen kympissä kotiin. Vaikean synnytyksen vuoksi oli pitänyt mennä Viipuriin, ja siellä syntynyt vauva tuli Räisälään kuvassa olevassa autossa.

Kuljettaja Armas Heikkonen ja rahastaja Alpo Jortikka sekä Ruposen ruskea numero 10 Räisälän kirkolla vuonna 1943 (kuva Alpo Jortikan arkistoista).

Monta rautaa tulessa

Astuttuun mukaan karjalaiseen järjestötoimintaan, on Alpo ollut tarmolla mukana monissa vastuutehtävissä viimeisten vuosikymmenten aikana.

- Ei karjalaisuutta ehtinyt kaksikymppisenä miettiä, mutta vanhemmiten se on alkanut merkitä enemmän. Oikiastaa kaik alko siit, ko mie kirjotin Karjala-lehtee 70-luvun lopul jutun Lähtö Räisälästä ja hyö julkasiit sen. Siit mie sain puhtii lähtee mukkaa karjalaisee toimintaa. Liityin Rauman Karjalaseuraan, ja aika pian olin sitten puheenjohtajana. Sitä pestiä kesti 21 vuotta (1986-2007). Vasta nyt helmikuussa homma siirtyi nuoremmalle miehelle, kun Juha Pökkönen valittiin seuraajaksi, tiivistää Alpo Jortikka.
Hän kertoo iän myötä tulleiden sairauksien johtaneen siihen, että täytyy kulkea hiljaa. Siksi hän on myös vuosien mittaan jättänyt tehtäviä muiden harteille. Välillä Alpo oli kolmenkin eri yhdistyksen puheenjohtajana samaan aikaan. Karjalaseurojen Satakunnan piirin vastuut olivat hänen harteillaan kolme vuotta, kunnes nykyinen puheenjohtaja Jouko Hämäläinen astui remmiin. Humalaisten Nuorisoseuran puheenjohtajuutta kesti 17 vuotta samalla kun Sirkka vaimo toimi sihteerinä.
- Olha se nuorisoseura toiminta välil vähä hiljasta, mut saatii seura pysymää rekisteris. Nyt Kaleniukse Aimo on saant joukot liikkeel.
Vuosien varrella on ollut Räisälä-juhlien järjestelyjä ja Alpon suurimpana urakkana pitämien vuoden 1988 Karjalaisten kesäjuhlien järjestäminen Raumalla. Hyvin hän kertoo kaikkien onnistuneen.
Kirjoittamista harrastaneena Alpo Jortikka on osallistunut myös kolmen Humalaisten kylää koskevan kirjan tekoon. Viimeisin, Pahaoja virtaa - Harjut kuiskivat, sisältää runsaasti hänen runojaan ja muita tekstejään.
Jortikat osallistuvat myös Rauman Koivisto-kerhon ja Lapin Karjalakerhon toimintaan, joten puuhaa kyllä riittää.
Ikävä Karjalaa

Ikävä Karjalaan on jatkunut kaikki nämä kuluneet vuodet. Alpo ei jaksa enää uskoa palautukseen. Hänen ikäluokkansa ei pystyisi enää palaamaan eikä hänen mielestään karjalaisuus kiinnosta nuoria.
- Ensimmäisen kerran kävin luvattomalla reissulla Räisälässä vuonna 1984 eli tasan 40 vuotta sen jälkeen kun sieltä lähdettiin. Kiviniemen sillalla käveli koppalakki, mutta meitä ei pysäytetty. Olimme sopineet, että kysyttäessä olemme eestiläisiä, ja puhun Raumaan murretta, niin eivät ainakaan suomalaisiksi tunnista. Silloin oli Humalaisten kylä jo hävitetty. Kaikki rakennukset heinälatoja myöten oli viety. Tapasin paikallisen miehen, joka kertoi, että vuonna 1959 oli käsketty purkaa kaikki rakennukset.
Alpo muistaa, että silloin kodin piha-alue oli kuin juuri lähdön jälkeen, koska pihapiiriä oli käytetty tukkikasojen varastona. Räisälän sankaripatsas oli vielä paikallaan, mutta toisella luvattomalla matkalla vuonna 1986 sitä ei enää ollut.
- Viime kesänä pääsin kävelemään omin jaloin ihan kotipihalle asti. Autolla mentiin noin sadan metrin päähän.
Pihapiirissä kasvoi sananjalkoja, ja sieltä seasta löytyi kellarikuoppa, iloitsee Alpo Jortikka.
Hän kertoo, että viime kesänä oli Humalaisiinkin rakennettu pari huvilaa, joten raharikkaat ottavat vähitellen haltuunsa Räisälänkin alueet.

Takaisin maaliskuun 2008 lehteen