Lauri Inkinen, hevos - ja liikemies
- Mie synnyin juhannuksen 1927 Räisälän Myllypellolla. Molemmat vanhempani syntyivät Kaukolassa, isän nimi oli Esko ja äidin nimi Matilda. Veljiä on yksi, Alpo, joka on syntynyt vuonna - 30. Meillä oli kaksi maatilaa Myllypellolla, joista me asuttiin Inkilä nimisessä, toinen oli Pusala. Kotimme sijaitsi Ylämaan pelloilla, naapureina meillä oli Mauno Puputti ja Kuisman veljekset, Juho ja Tauno.
Muutettuamme Hinnerjoelle avioiduin Aili Seppälän kanssa vuonna 1947, vanhin lapsista Eija Anneli, syntyi - 48, Erja Annikki -50, ja Markku - 54. Eija asuu Laitilassa, jossa hän miehensä kanssa kasvattaa kanoja, niitä on 3000 - 4000 kpl. Lihakarjaa on siinä 100 mullin paikkeilla. Kananmunat tulevat sieltä minulle ilmaiseksi. Muista lapsista Erja Annikki asuu Jyväskylässä, hän on valmistunut agrologiksi ja on Sokoksen johtotehtävissä. Markku hoitaa kotitilaa ja lisäksi hänellä on rakennusurakointia. Vaimoni siirtyi ajasta ikuisuuteen toukokuussa 2007.
Lauri kasvattaa 5-vuotiasta lämminveristä hevosta, jonka nimi on Ada Fortline. Kun menimme katsomaan seuralaiseni kanssa tammaa, se ei ollut näkevinään meitä. Mutta kun hoitaja tuli paikalle, se reagoi heti tapahtuneeseen. Lauri antoi sille muutaman porkkanan. Sitä kilpailutettiin ensimmäisen kerran syksyllä.
- Annan hevoselle päivittäin 4 - 5 kananmunaa ja siihen 5 teelusikallista sokeria, vatkaus ja seos kaadetaan heinien tai muun ruuan päälle, Lauri kertoi.
Kirjoittaja otti pari kuvaa tästä todella upeasta hevosesta.
Jään nostoa Vuoksen Lumilahdesta -38
- Nostimme joka talvi jäätä maidon jäähdytystä varten. Kyseisenä talvena jään vahvuus oli 60 - 70 cm. Sahasimme justeeria muistuttavalla sahalla 1 + 1 m:n palasia. Reki työnnettiin avantoon jääpalasten alle. Kerran ollessani vetämässä rekeä avantoon, putosin sinne itsekin. Lähin mies nosti minut ylös. Ajoimme kolmen palasen kanssa kotiin, jossa jäät pistettiin niille rakennettuun rakennukseen ja peitettiin sahanpurulla. Meillä oli 20 lypsävää lehmää, hiehot lisäksi. Käytimme 60 litran tonkkia, joista maidon kuljettajat pitivät, koska jäi enemmän auton lavalle tilaa.
Suojeluskunnan ammunnat
- Vuosina - 37 ja - 38 oli meidän pellolla suojeluskunnan ammuntoja. Taulujen takana oli jyrkkä mäki, jolla varmistettiin, että luodit jäivät turvallisesti hiekkapenkkaan. Me pojat olimme näyttämässä osumat ampujille. Palkkioksi saimme ampua kiväärillä, matkat olivat 150 m ja 300 m. Ammunnat suoritettiin makuulta.
Nuori vangin sieppaaja
- Meitä oli 7 hengen ryhmä, joka meni takaisinvaltauksen jälkeen 18.8.1941 siivoamaan
Räisälään, siinä olivat: Pökkösen Meeri ja Matti, Mulin Aaro, Tiiran Jussi ja Suutarin
(mylläri) Jussi, minun äitini ja minä. Sain Seinäjoen piiriltä luvan lähteä 14 vuotiaana,
kun äiti oli mukana.
- Parikkalassa eräs kapteeni kysyi: - Mihis te olette menossa? Vastasimme, että olemme
menossa Räisälään. Kapteeni: - Ette te voi sinne mennä, sitä ei ole vielä vallattu!
Odotimme junassa sivuraiteella 2 vuorokautta. Olimme ensimmäiset siviilit, jotka tulivat
Räisälään takaisinvaltauksen jälkeen. Kun tulimme Räisälän kirkolle, siellä oli paljon
kaatuneita Sairalan tien varressa, suurimmaksi osaksi venäläisiä. Olimme saaneet aseet,
minullekin oli annettu kivääri ja panoksia. Minulla oli Pärssisen hevonen, Pökkösillä oli
2 hevosta ja lehmiä oli muutama. Me pidimme itse vartiota. Venäläiset pistivät iltaisin
valot päälle Kolikkoinmäellä Karilaisen Helenan mökissä samanaikaisesti kuin mekin.
- Isä tuli lomalle käymään Myllypeltoon. Hän oli mestariampuja piirin tasolla, siksi
hänelle oli annettu kiikarikivääri. Asuimme silloin jo kotona. Menimme aamulla aikaisin
tutkimaan tilannetta, isällä oli 2 kivääriä, minulla 9 mm:n Barabellum pistooli. Minä
menin talon toiselle puolelle ja isä oli kiviaidan takana toisella puolella. Saimme yhden
vangin. Kaikkiaan ryhmämme sai 3 vankia.
Hevoskauppoja
- Minä aloitin hevoskaupat vuonna - 41. Koska isäni oli sodassa, niin pappani Juho
Inkinen antoi siunauksensa minun hevoskaupoilleni. Ostin Lallukan Vilholta hevosen, joka
oli venäläisiltä saatu sotasaalis kopukka.
Vilho sanoi:
- Älä sie poika osta tuota hevosta, mie oon myynt sen kahtee kertaa ja molemmil kerroil se
on tuotu takasii viiko sissää.
Laurin hevonen Ada Fortline oli ensimmäisissä kilpailuissa, ja johti alkumatkasta
reilusti, mutta lopussa meni joku hevonen ohi.
Hevonen oli nälkiintynyt ja hakattu niin pahoin, että se potkaisi heti tukkireen eteen
laitettuna.
Seuraavat 4 päivää annoin sille vain ruokaa ja
juotavaa. Vähitellen se oppi "talon tavoille". Kerran myöhemmin ratsastin sillä ja se
hyppäsi kovalla vauhdilla yhden tiellä olleen lehmän yli. Tiellä olleet palvelustytöt
kertoivat, että oli hyvä kun he ehtivät alta pois.
- Isälläsi oli muutama hevonen, joita hän myi, kun tuli sopiva tarjous. Ostin häneltä
ruunan - 43 keväällä, josta maksoin 35 tuhatta markkaa, myin sen Oskari Roinisen
välityksellä Taubilan kartanoon, hinta oli 50 tuhatta markkaa. Taubilan kartanon oli
ostanut makeistehtailija Karl Fazer vuonna 1918. Tehtailijan kuoltua vuonna -32 hänen
vaimonsa Bertta osti työhevosia kartanoon.
Rahdin ajossa Taubilan metsästä - 44
- Me ajoimme Taubilan metsästä puita, jotka vangit olivat kaataneet justeerilla ja karsineet kirveellä. Meitä oli Puputin Antti, Puputin Erkki ja minä, jotka ajoimme välillä pitkää puutavaraa Myllypellon asemalle, josta se meni Saksaan purjelaivojen mastoiksi. Antti oli rahdin ajossa ammattimies, hän teki kuorman siinä ajassa, kun me teimme kahdestaan. Hän tuli usein meidän palstalle, neuvoi kuorman teossa ja avusti myös. Metsästä lähdimme yhdessä kolmen hevosen kanssa. Metsässä oli valtavia puita, meillä oli erään puun halkaisija 95 cm, mutta Antti sanoi hänellä olleen 115 cm:n halkaisijalla oleva puu. Kuormaan meni vain kaksi tällaista suurta puuta. Nämä vahvarunkoiset puut katkaistiin normaaliin noin 5 metrin pituuteen. Tukit saatiin junavaunuun vinoja tukipuita pitkin pyörittämällä köydellä, jonka toinen pää oli vaunussa kiinni. Pienemmät puut vedettiin kahden miehen voimin, isommat veti hevonen. Hevoset tottuivat tähän työvaiheeseen niin, että ne pysähtyivät oikeaan paikkaa, eivätkä tukit pudonneet vaunun toiselle puolelle.
Puutavaran myyntiä Hinnerjoella
- Minä ostin puutavaraa pystyyn, sahasin sitä sirkkelillä ja myöhemmin myös raamilla. Myin sitä Hollantiin ja Saksaan. Pisimmät tukit olivat 10 - 12 metrisiä. Myös myymääni lankkua meni Turun tai Rauman sataman kautta. Minulta tilattiin "kiilaksi" kutsuttua puutavaraa, jossa tyvi sahattiin 12" ja latva 6", pituuden ollessa 9 - 11 m. Niitä käytettiin satamassa korkeiden hallien viistotukipuina. Niistä sai kaksinkertaisen hinnan.
Liiketoimintaa
- Hinnerjoella meillä oli aluksi peltoa ja metsää yhteensä 35 ha. Sitten ostimme toisen tilan vuonna -52, sen nimi oli Pitkäkoski, siinä on maata myös 35 ha, joten yhteensä maata oli 70 ha. Poikani Markku asuu nyt siinä tilalla. Kaivinkoneita minulla oli kolme samanaikaisesti ja useita traktoreita, joissa käytettiin maansiirtolevyjä. Minulla oli kahdet taksikeinot. Puimureita oli kolme samanaikaisesti, merkki Fahr Mdl, valmistajamaa Länsi-Saksa. Niiden hinta oli silloin 1,3 - 1,5 miljoonaa kappale. Lisäksi oli silppuri, jolla silputtiin oljet. Huipussaan tämä toiminta oli 60-luvun alussa. Ja tietysti kävin myös ravikilpailuissa. Minulla oli ravihevosia, eräs parhaista oli nimeltä Poika-Paanari, ori, jolla sain useita voittoja. Voitin mm. ravikuningatar Murrokkaan vuonna -49 Lapin kunnan Saarnijärvellä.
Ensimmäisen kerran Leningradiin vuonna - 57
- Matka tehtiin junalla. Meitä oli vastassa Viipurissa pääopas. Lisäksi Leningradissa muutama opiskelija / ylioppilas, jotka kertoivat: - Nyt te olette vapaassa maassa?? Asuimme Astoria hotellissa. (Myös kirjoittaja on asunut pari kertaa kyseisessä hotellissa). Joku kuultuaan hotellin nimen sanoi: - Eihän sinne pääse muut kuin herrat. Lauri: - Ei silloinkaan päässyt. Olimme matkalla Räisälään, Kivennavan tiehaarassa miliisi pysäytti meidät. Venäläinen kuljettajamme sanoi miliisille: - Mene pois tieltä, tässä on Finski diplomaat! Miliisi tutki meidän papereita ja sanoi: - Kyllä te pääsette Viipuriin, mutta junalla. Jouduimme palaamaan Leningradiin ja seuraavana päivänä ajoimme kivennapalaisten perässä oikeata reittiä ja pääsimme Räisälään.
Teksti ja kuva: Hannu Ehoniemi