Fabian Laukkasen syntymästä tulee syksyllä 130 vuotta

Huutolaispojasta räisäläisten "hovivalokuvaaja"

Fabian Laukkanen, vuosi ja kaksi kuukautta vanha poika, kuka tarjoaa?
Näin huusi kunnan mies Pielavedellä vuonna 1879, kun tarjosi äidistään orvoksi jäänyttä poikaa hoidettavaksi. Viisi markkaa kuukausi, huusi joku. Neljä markkaa, huusi toinen. Kolme markkaa, huusi pienen torpan vanha nainen, ja niin joutui pikku Fabian torpan emännän hoitoon. Hän vei pojan mökkiinsä, pani hänet pärekoriin ja korin nurkkaan. Kunta maksoi sitten kolme markkaa kuukaudessa pojan hoidosta.
Hoitopaikka ei ollut parhaimpia. Kun pieni poikanen yritti pärekoristansa lattialle, niin kovat kädet tarttuivat tukkaan repien suuria hiuskuontaloita päästä. Ruokana sai Fabian petäjäleipää ja sintua, se on vedellä sekoitettua piimää. Tämä oli liian vaikeasti sulavaa ruokaa pienelle vatsalle. Se alkoi turvota ja pojan tila tuli niin huonoksi, että vieraitten piti hälyttää kunnanmiehet hätään. Fabian otettiin pois huutopaikastansa, hoidettiin kuntoon, ja jälleen oli huutokauppa. Nyt tuli huutolaispojan osaksi erään Joona-suutarin mökki.
Tämäkään paikka ei jäänyt pitkäikäiseksi. Kunnanmiesten korviin kiiri sanomia julmasta kohtelusta. Huutokauppa jälleen ja tällä kertaa joutui Fabian varakkaaseen taloon, Haippolan talo Laukkalan kylässä. Sinne tuotaessa ei hänellä ollut muita vaatteita päällään kuin naisten nuttu ja sen alla paita. Naiset säälivät lasta, kun paidan alta paljastui suutarin polviremmillä suurille rakoille lyömä selkä.
Uudessa kodissa ei Fabian saanut selkäänsä. Kuitenkin hän sai tuntea, että oli vain huutolaispoika. Pöytään ei saanut mennä muiden kanssa syömään. Penkki oli hänen ruokapöytänsä. Kun vanhoilta jäi leivänkuoria, niin ne kuuluivat Fabianille. Jos soppaa jäi, niin hänkin sai. Ellei jäänyt, niin Fabian sai kaapia kattilat.
Tässä talossa oli hyvä miniä, Lotta Jauhiainen. Salaa tämä usein antoi pojalle voileivän, pullapalasen tai muuta hyvää. Miniä opetti hänet myös lukemaan. Aina kun tämä istuutui kehruurukin ääreen, Fabian kutsuttiin viereen ja niin alkoi lukukoulu. Tämä aika tuossa talossa missä oli hyvä miniä, oli pojan lapsuuden onnellisin aika.
Mutta Fabian kasvoi ja talo ei tahtonut enää pitää häntä. Nyt hänestä tuli manttaalikiertolainen. Tämä tarkoittaa sitä, että kukin pitäjän taloista joutui pitämään poikaa useampia päiviä, joiden määrä riippui siitä, kuinka monta manttaalia talo käsitti.

Fabianille annettiin lappu käteen ja niin alkoi kiertomatka talosta taloon. Aina iltasella oli oltava uudessa paikassa. Useimmiten ei hänelle annettu enää ruokaa. Käskettiin vain tuvan penkille maata.
Alettuaan varttua mieheksi lähti hän maailmalle tienaamaan leipäänsä. 1800-1900-luvun vaihteen aikoihin hän vaelsi pielaveteläisen toverinsa Viljam Siettisen kanssa etelään päin ja tuli näin aina Viipuriin asti, jossa he olivat mukana uuden vuosisadan suurissa vastaanottojuhlallisuuksissa. Tämän jälkeen Fabian ja Siettinen lähtivät jalan tallustelemaan Viipurista Vuosalmea kohti ja sieltä edelleen Räisälään, jossa heidän kuulemansa mukaan olivat laajat metsänhakkuut käynnissä. Ison hovin metsiä kun näet silloin sahattiin n.s. Kreivin sahalla Ukonkosken alajuoksun varrella.
Räisälään saavuttuaan Fabian pääsikin ensin Vilakkeelle hakkuuhommiin ja sitten kesän tultua sahalle töihin. Tukinkaatoa riitti seuraaviksikin talviksi ja sahausta myös. Fabian piti kortteeriaan Pikku-Ivaskan pihatuvassa tuolloin asuneella Ison-Ivaskan muonamiehellä Jakosen-Antilla. Iltaisin tuli pistäydyttyä tarinoittamassa - tarinamies kun Fabian aina oli - Ison-Ivaskan näppärää sisäkköäkin Aino Rakkolaista, joka oli Lautta-Juhon tyttäriä Vuoksen läheisellä ylimenopaikalla. Pianhan se oli Aino "ylipuhuttu" ja Fabian puolestaan - kultakahleissa. Näin jäi Fabian kahlehdittuna pysyvästi Räisälään ja - hänen Pielavedeltä tullut kaverinsa Siettinen sahausten jonkun vuoden kuluttua lopullisesti päätyttyä painui takaisin Savon perukoille.

Mitenkäs siitä Fabianista sitten kehittyi valokuvaaja?
Fabian , joka aina piti musiikista, hankki tienisteillään siihen aikaan niin harvinaisen instrumentin kuin "grammarin" ja kulki sen kanssa aina Sakkolan Kiviniemessä asti. Täällä hän tapasi erään sikäläisen miehen, jolla taas oli valokuvauskone. Mies ihastui tuohon silloin vielä harvinaisempaan Fabianin aparaattiin, grammariin ja esitti Fabianille vaihtoa. Kauppamiehiä kun kumpikin olivat, niin pianhan se vaihto syntyi, ja Fabian painui aparaattineen takaisin Ainonsa luo Ivaskan Lautolle. Lankonsa Lautta-Maisterin kanssa konetta tarkasteltuaan ja sillä vähin kokeiltuaan naapurien naamat alkoivat kiinnittyä paperille. Käytyään vielä Viipurissa katsomassa kuinka siellä "kundeilta" retusheerattiin "rypyt ja finnit" pois tieheen Fabian jo olikin täysi ammattimies räisäläisessä yhdyskunnassa.
Satoja ja tuhansia kuvia Fabian ehti ottaa räisäläisistä. Yksinpä kansanopiston opettajista ja oppilaista hän on kiinnittänyt levylle 40 vuosikertaa. Kuvat ovat kaikki nähtävinä opiston rappukäytävän seinillä (tilanne 1963). Myös Räisälän historiassa on suuri määrä oman hovivalokuvaajamme räisäläisistä eri ihmisryhmistä ja maisemista ottamia kuvia. Fabian Laukkanen teki kohdaltaan suuren palveluksen kaikille räisäläisille ja myös räisäläisyydelle.

Takaisin maaliskuun 2008 lehteen