Sakkolan perinteet elävät ja voivat hyvin Lempäälässä

Räisälä-museon oppaat tutustuivat Lempäälän ja Tampereen museotarjontaan

Räisälä-museon oppaiden tutustumis-ja opintomatka suuntautui tänä vuonna Pirkanmaalle: Sakkola-museoon ja Evakkopuistoon Lempäälässä ja Tampereella monipuoliseen Museokeskus Vapriikkiin.
Muihin museoihin suuntautuvien museokäyntien tarkoituksena on, kuten kaikilla tavanomaisillakin käynneillä, avartaa kävijän näkemystä kunkin museon esittelemiin teemoihin, mutta tämän lisäksi havainnoida museo-oppaan näkökulmasta niin positiivisia kuin myös negatiivisia asioita kustakin käyntikohteesta oman opastuskäytännön ja myös Räisälä-museon toiminnan jatkuvaksi kehittämiseksi.

Teksti: Antti Kuisma
Valokuvat: Antti Kuisma

Entistä Sakkolaa nykyisessä Lempäälässä

Sakkolan evakkoja sijoittui sodan jälkeen merkittävästi Lempäälään ja sen lähiympäristöön, ja heillä on ollut tärkeä osa Lempäälän sodanjälkisessä kehittämisessä. Kun sakkolalaisissa heräsi ajatus omasta kotiseutumuseosta, oli siis varsin luontevaa, että Sakkola-museon sijoituspaikaksi valikoitui juuri Lempäälä.

Sakkolalaisten aktiivisuuden tuloksena on karjalaisevakkojen monipuolisesta panoksesta muistuttamaan perustettu Lempäälään myös Evakkopuisto muistopatsaineen. Näitä molempia esitteli Sakkola- säätiössä ja Lempäälän kunnalliselämässä vuosikymmeniä ansiokasta työtä tehnyt ja vaikuttanut Hannu Turkkinen suurella asiantuntemuksella:

Sakkola-museo:

- Sakkola -museon on perustanut Sakkola-säätiö.
- Museo on toiminut Lempäälän keskustan tuntumassa Museoraitilla vuokratiloissa vuodesta 2000.
- Kunta on vuokrannut tilat ja luovuttanut ne Sakkola-säätiölle museotiloiksi toistaiseksi.
- Vuokrasopimus on irtisanottu ja museolla on edessään muutto, mutta toiveissa on kuitenkin uusien tilojen saaminen Museoraitilta.
- Museo on ollut avoinna kesäisin ti - la klo 11-17 ja muulloin sopimuksen mukaan.
- Museossa on käynyt vuosittain n. 600-700 vierailijaa. Museon sijainti Museoraitin varrella on otollinen, joskin autojen pysäköinti tuottaa jonkin verran ongelmia.
- Museon esineluettelossa on kaikkiaan n. 1700 Sakkolaan liittyvää esinettä.
- Sakkola-museon digitoidussa ja verkossa katsottavissa olevassa valokuvakokoelmassa on tällä hetkellä n. 7300 valokuvaa.
- Museon perusnäyttelyssä on monipuolisesti kartoin, valokuvin ja esinein esillä Sakkolan ja sakkolalaisten historiaa
- Tämänvuotisessa vaihtuvassa näyttelyssä esitellään Suomi100- teemaa sivuten Talvisodan Taipaleen sotatapahtumat.

Hannu Turkkinen (kesk.) esittelemässä Sakkolan museota Kimmo Rouniaiselle ja Tuovi Suutarille.

Räisälä-museon oppaille käynti Sakkola-museossa oli positiivinen kokemus ja museon näyttelyjä pidettiin mielenkiintoisina ja hyvin tehtyinä. Kävijän kannalta ainoa miinus oli tilojen ahtaus ja sokkeloisuus sekä portaat, jotka tekevät muuten hyvästä museosta liikuntavammaiselle vaikeakulkuisen.

Evakkopuisto:

- Lempäälään sijoittuneiden sakkolalaisten aloitteesta ja Lempäälän kunnan myötävaikutuksella on Herralan kylään perustettu n. 1,5 ha:n laajuinen Evakkopuisto.
- Puiston alueelle ovat eri yhteisöt vuosina 2015-2017 istuttaneet jo kymmenittäin nimikkopuitaan ja puuryhmiään sekä pienempää kasvillisuutta, ja toiminta jatkuu ilmeisesti tulevinakin vuosina.
- Puiston keskustassa katselee täsmälleen Sakkolan suuntaan kuvanveistäjä Heikki Räsäsen veistämä kookas graniittinen Sakkolan porsas, joka on paljastettu ja luovutettu Lempäälän kunnan haltuun lokakuussa 2014.

Lempäälän Evakkopuisto on hienosti suunniteltu kokonaisuus ja näyttävä osoitus esimerkillisestä vuosikymmeniä jatkuneesta yhteistyöstä sijoituskunnan ja karjalaisen evakkoyhteisön välillä sekä paikkakunnalla vaikuttavien karjalaisyhdistysten ja -sukujen halusta ja kyvystä ”puhaltaa yhteiseen hiileen” Evakkopuiston kehittämiseksi.

Hannu Turkkisen ”sikolätti”:

Tutustumiskäynti Lempäälässä huipentui Soili ja Hannu Turkkisen kodissaan tarjoamiin iltapäiväkahveihin ja tutustumiseen Hannu Turkkisen keräämään n. 2500 pienoisporsaan kokoelmaan, jota keräilijä esitteli monin herkullisin tarinoin höystettynä ikiomaksi ”lätikseen” kutsumassaan Turkkisen Tarinatuvassa.

Hannu Turkkinen kertoi, että Sakkolan Porsas-patsas tähyää kohti Sakkolaa.

Museokeskus Vapriikki tarjoaa jokaiselle jotakin, eikä jätä ketään kylmäksi

Museokeskus Vapriikki toimii Tampellan entisissä tehdastiloissa Tammerkosken partaalla. Tampella on valmistanut muun muassa vetureita ja turbiineja sekä pellavatuotteita. Tekstiiliteollisuus päättyi 1970-luvulla ja vähitellen teollisuus on siirtynyt kokonaan pois kosken varren rakennuksista. Museokeskus Vapriikki avautui vanhassa tehtaassa syksyllä 1996. Vapriikki on monipuolinen runsaasti resurssoitu ammattimuseokeskus ja se tarjoaa nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Ohjelmistossa on kerrallaan aina yli kymmenen näyttelyä, joiden teemat vaihtelevat historiasta tekniikkaan ja luonnontieteisiin.

Tutustumiskäynnin aikaan Vapriikissa oli sen eri museoiden pysyvien näyttelyjen ohella 11 vaihtuvaa näyttelyä, joista mainittakoon Kiinan keisareiden palatsialuetta ja sen aarteita esittelevä Kielletty kaupunki, vuoden 1918 tapahtumia Tampereen seudulla esittelevä Tampere 1918 ja Pirkanmaan esihistoriaan paneutuva Birckala 1017.

Tarjonnan runsauden ja käytettävissä olevan ajan niukkuuden vuoksi ryhmän jäsenet hajaantuivat tutustumaan näyttelyihin, jotka herättivät asianomaisessa eniten kiinnostusta. Seuraavassa muutama havainto Birckala 1017-näyttelystä:

Birckala 1017:

- Näyttelyssä esitellään Pyhäjärven etelärannalla sijainnutta Tursiannotkon viikinkiaikaista hämäläiskylää. Pirkkalan Tursiannotkossa sijaitsee hyvin säilynyt myöhäisrautakauden asuinpaikka, joka ajoittuu noin vuosiin 800–1200. Näyttelyn esineistö ja tarinat perustuvat Pirkanmaan maakuntamuseon ja Helsingin yliopiston Tursiannotkossa 2012–2017 tekemiin arkeologisiin tutkimuksiin.
- Näyttely esittelee kattavasti Tursiannotkon harvinaislaatuista ja runsasta esineistöä. Esillä on luisia ja sarvisia nuolenkärkiä, taidokkaasti koristeltuja lusikoita sekä käsityövälineitä. Perinteisempiä aarteita edustavat muinaisen emännän talon kulmalle hukkaamat helmet ja vilkkaasta kaupankäynnistä kertovat muut idäntien tuliaiset.
- Näyttelyssä oli yhdistetty mielenkiintoisella tavalla laajat taustakuvapinnat, esille asetetut esine- ryhmät, teemaan liittyvä teksti sekä äänitehosteet palvelemaan esiteltävää teemaa.
- Näyttelyssä riittää näkemistä, tekemistä, kokeiltavaa ja opittavaa koko perheelle.

Birckala 1017 -näyttelystä.

Tutustuminen sekä amatööri- että ammattilaisvoimin ylläpidettyihin museoihin antoi oppaille uusia virikkeitä Räisälä-museon kehittämiseen. Meillä on kaikilla jotain opittavaa toisiltamme!

Takaisin lokakuun 2017 lehteen