Harjavallan Pelimannien soittajat vasemmalta lukien Altti Rintala (hanuri),
Erkki Yliahtela (basso) , Mervi Heinilä (viulu ja klarinetti), Jorma Marila (viulu),
Pentti Mattsson (viulu), Jenni Tuomi (huilu) ja ryhmää johtava Leena Kivi (viulu).
Tunnelmasta toiseen Räisälä-juhlassa
- Kirkossa saimme kuulla Räisälässä syntyneen rovasti Hannu Pelkosen erinomaisen puheen ja muistelimme viime aikoina poisnukkuneita räisäläisiä. Juhlapuhujat veivät meidät sodan ja evakkomatkojen tunnelmiin. Saimme iloita vunukoiden tanhuesityksestä ja pelimannien musiikista, kuvaili Lehtiö todeten läpileikkauksen olevan että räisäläisyys jatkuu.
Räisälän pitäjäjuhlaa vietettiin Kokemäellä sunnuntaina 3.7.2011. Samalla paikkakunnalla pidettiin vuonna 1946 ensimmäinen Räisälä-juhla kaksipäiväisenä. Nyt vietetty 66. juhla oli ensimmäinen yksipäiväinen juhla, vaikka ainakin vielä ensi kesänä palataan Eurajoella vanhaan muotoon.
Yksipäiväisyys ei ollut ainoa muutos juhlassa. Juhlapaikan pihalle pystytettiin ruokailuteltta. Vanhan ajan kunnon karjalaisten pitojen tapaan juhlaruokana oli rokkaa, mikä valmistui vieressä olleessa soppatykissä.
Sääkin suosi, koska helteistä ilmaa lievensi ulkona käynyt tuulenvire eikä sääprofeettojen pelottelusta huolimatta ukkoskuurokaan osunut kohdalle.
Museo ja kunniajäsen
Räisäläisten Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Rober J. Rainio kertoi pääjuhlan alkajaisiksi säätiön vuoden aikana toteutetun sääntöuudistuksen merkityksestä.
- Ehkä merkittävin uudistus oli sääntöihin tullut lisäys, missä todetaan säätiön tarkoitusperiin kuuluvan ylläpitää Räisälämuseota. Tätä varten on hankittu Köyliöstä aikaisempaa huomattavasti suurempi tila keskeiseltä paikalta. Koska saimme EU-tukea puolet kauppahinnasta, ovat säätiön varat samalla nousseet. Myös Räisälän näkyvyys Satakunnassa on noussut aivan uudelle tasolle, selvitti Rainio.
Räisäläisten Säätiö sai myös uuden kunniajäsenen, kun kauppaneuvos Niilo Seljanti sai vastaanottaa kunniakirjan.
Alpo Jortikka kertoi iltapäiväkonsertin lomassa muistojaan.
Robert Rainio kertoi hänen merkittävästä panoksestaan 100-vuotispäivän kynnyksellä kaatuneen Räisälän kansanopiston materiaalin pelastamisessa.
- Niilo Seljanti kävi kansanopiston tilat läpi perusteellisesti selvittääkseen räisäläisittäin arvokaan aineiston ja materiaalin määrän. Hän teki merkittävän uhrauksen hankkimalla omalla kustannuksellaan tämän aineiston ja lahjoittamalla sen säätiölle.
Kiitospuheenvuorossaan Niilo Seljanti muisteli tapahtumia lähes 60 vuotta sitten.
- Olen lähtenyt Kokemäeltä sen jälkeen kun täällä vuonna 1955 pidettiin Räisälä-juhlat. Olin toimihenkilönä kun silloin paljastettiin Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki Kokemäen hautausmaalle. Silloin olivat mukana vanhempani, nyt lapseni, kertoo Seljanti.
Tunnelmasta toiseen
Sotahistoriaan perehtyneet Ilmari ja Leena Hakala esittivät tunteikkaan juhlapuheen. Ilmari Hakala kertoi olleensa lapsuudestaan asti tekemisissä räisäläisten kanssa. Kokemäelle Kyttälän kylään tulleet räisäläisten evakkoperheitten lapset olivat koulutovereina sekä kansa- että oppikoulussa. Hänen puolisonsa Leena Hakalan juuret ovat Johanneksessa Karjalan kannaksella.
Ilamari Hakala kävi läpi sodan vaiheita tutkijan taustansa antamien tietojen pohjalta. Hän totesi, ettei aina tiedetty mitä on tulossa tai mitä Suomelta tullaan vaatimaan. Leena Hakala lausui puheen lomassa sota- ja evakkoaikana koettuja tuntoja runoilijoiden kuvailemina.
Ilmari ja Leena Hakala herkistelivät esityksessään juhlayleisön tunteita.
Suruliputusta ei maailmalla ymmärretty
Hakalan mukaan 1930-luvulla Suomessa oli epätietoisuutta monista asioista. Ei tiedetty kuinka pitkälle todennäköinen sota tulisi leviämään tai miten voitaisiin suojella kansalaisia.
- Syksyllä 1939 rajaseutu jouduttiin evakuoimaan, vaikka silloin puhuttiin vielä sotapakolaisista. Marraskuun puolivälissä valtion taholta todettiin, että kriisi on rauhoittunut ja asukkaat siirrettiin takaisin, valaisee Hakala.
- Isä pohti, et mitähä täst tulloo, aloitti Leena Hakala karjalaisten tuntemuksia sodan kynnyksellä kuvailleen kertomuksen.
- Suomalaiset eivät tienneet talvisodan aikana mitä Suomelta vaaditaan. Lähes koko Karjalan menettäminen tulikin täytenä yllätyksenä, totesi Ilmari Hakala.
Leena Hakala puolestaan lausui runoilijan ajatuksia siitä, miten sodan aikana monilla ei ollut nuoruutta. Oli lapsuus ja sodan jälkeen monien ongelmien, surun tai vammojen sävyttämä aikuisuus, mutta nuoruusvuodet hautautuivat sodan jalkoihin.
Hakalan mukaan nykyisin tiedetään Stalinin ajatuksen Suomen sodan jälkeisestä kohtelemisesta muuttuneen. Neuvostoliitolla ei ollut valtaustarpeita enää vuoden 1944 jälkeen, mutta tyhmä ja jääräpäinen kansa (suomalaiset) tarvitsi Stalinin mukaan opetuksen.
Opetus tuli kesän 1944 suurhyökkäyksessä. Viipurin menetys 20.6.1944 oli lannistava kokemus Suomen armeijalle. Kolme päivää sen jälkeen tulivat kuitenkin ensimmäiset viestit suomalaisten voitoista, mikä kohotti merkittävästi tunnelmaa.
Suurten ikäluokkien syntymästä sodan jälkeen on ilmennyt myös erilaisia näkemyksiä. Englantilaiset tutkijat ovat todenneet, että vastaavaa ilmiötä ei esiinny muualla Euroopassa.
- Englantilaiset ovat sitä mieltä, että suurten ikäluokkien ilmaantuminen on osoitus suomalaisten luottamuksesta tulevaisuuteen. Kyse on osoitus pienen kansan uskosta tulevaisuuteen. Koska sodasta oli selvitty, oli kansan elämänusko tallella, valaisee Hakala uutta näkökantaa.
Sodan seuraukset olivat kuitenkin merkittävät, sillä esimerkiksi joka 17. aikuinen mies oli sotainvalidi ja jokainen 16. aikuinen nainen sotaleski.
Ilmari Hakala muistuttaa, että Suomen tapa hoitaa evakuoidut oli ainutlaatuinen. Heidät majoitettiin leirien sijasta yksityistalouksiin ja työtä järjestettiin antamalla maata.