Kotiseuturetkien sijaan retkiä evakkoreiteille

Teksti: Timo Karonen
Kuva: Tea Itkonen

Vuoksela-seura oli vuorollaan järjestäjä, kun maaliskuun 1. päivänä kokoontuivat Suvannon seudun yhteistyön merkeissä Käkisalmen, Raudun, Räisälän, Sakkolan, Vuokselan ja Vpl. Pyhäjärven yhdistysten ja säätiöiden edustajat pohtimaan yhteisiä asioitaan Kanta-Hämeeseen. Metsäpirttiä ei tällä kertaa virallisesti edustanut paikan päällä kukaan, mutta toki heidät monesti huomioitiin ja mainittiin. Vuoksela-seuran puheenjohtaja Pekka Kärpänen toivotti vierailijat lämpimästi tervetulleiksi ruokapöydän kautta.
Nyt eivät nousseet muistomerkkien ja hautojen kunnostamiseen liittyvät asiat esiin. Syytä ei tarvinne mainita. Siksi myös puhuttiin kotiseutumatkojen järjestelyjen sijaan kotimaan matkailusta. Päivän tai useamman päivän järjestetyt ja opastetut bussiretket evakkoreiteille ja asutusseuduille ovat alkaneet kiinnostaa. Myös siitä syystä, että vielä on joukossamme heitä, joilta saadaan autenttista tietoa evakkomatkojen tapahtumista ja tapahtumapaikoista, ja jotka voivat näille retkille osallistua.
Vuokselalaisten evakkomatkaan ja asuttamiseen liittyneen retken toteutuksesta oli etäyhteydellä kertomassa Pekka Vanhanen. Viime vuoden puolella tehty bussiretki oli vaatinut reitin, pydähdyspaikkojen, ruokailujen ja yhden yön majoitusten osalta huolellista suunnittelua. Sitäkin suurempi työ oli ollut matkan varrella esiteltyjen tapahtumien ja faktojen kokoaminen ja tarkastaminen. Pekka kertoi syntyneensä Tammelassa, mutta asuvansa nykyään Keuruulla, josta äitinsä on kotoisin. Isänsä oli tullut talvisotaa pakoon Mänttä-Vilppulan suunnalle. Näille seuduille olivat Vuokselasta vieneet monien evakkomatkat.
Pekka oli tutkinut järjestämäänsä retkeä varten asioita muun muassa Jyväskylän museoissa ja kaupunginarkistossa. Oli luonnollista, että varsinkin talvisodan evakuoinneissa oli valmistautuminen ollut heikkoa. Kaikkea oli silti pyritty kirjaamaan huolellisesti ja esimerkiksi ihmisiä olikin jouduttu kirjaamaan myös eläinten evakuointien lomakkeille, koska lomakkeista oli ollut pulaa. Samasta syystä kaikkien kuntien arkistoista eikä Mikkelissä olevasta Kansallisarkistosta löydy välttämättä tietoja tai ne ovat hieman sekavia.
Pekan järjestämälle retkelle oli osallistunut 39 henkilöä. Apuna oli ollut matkatoimisto, ja Pekka korosti myös bussinkuljettajan hyvien taitojen merkitystä. Ne olivat olleet monta kertaa tarpeen, kun oli kierrelty ennalta sovitusti evakkotaloissa ja kirkkomailla. Pysähdyspaikkoihin oli sovittu myös paikallisia opastajia ja tarinankertojia, ja se oli elävöittänyt matkaa paljon.
Erikoisin sattumus oli tapahtunut seppeleen laskun yhteydessä sankarihaudoilla talvisodan evakkopaikkakunnalla Vilppulassa. Samaan aikaan olikin kirkossa 100-vuotiaan Vuokselassa syntyneen henkilön hautajaiset, mikä kuultiin saattoväeltä.
Pihlajavedellä on hautausmaalla vuokselalaisille sankarivainajille hieman erillään samanlaiset sankarihaudat kuin paikallisille sankarivainajille, mikä on poikkeuksellista. Pekka oli saanut selville, että ajatuksena oli ollut palauttaa sankarivainajat Vuokselaan sodan päätyttyä. Tämä kuvastaa myös sitä, miten suuri määrä ja merkittävyys evakoilla oli jo sotavuosina paikkakunnilla, ja kuinka sydämellisesti ja yhtenäisenä kansana sodan tragediaan otettiin osaa.
Seuraavaa matkaa vuokselalaiset suunnittelevat Lounais- Suomeen, jonne jatkosodan aikana laadittu pika-asutuslaki heitä vei. Muun muassa Perniöön, jossa tämä artikkeli on kirjoitettu.

Museot kiinnostavat

Sakkola-museon esineiden digitointi on saatu käytännössä päätökseen. Esineiden runsaus aiheuttaa tilahaasteita, kuten on laita myös Räisälä-museolla. Sakkola-museolla on kokoelmassaan muun muassa noin 2500 eri kokoista possua, joille Sakkola-säätiön Antti Hynnä toivoi löytyvän näyttelytiloja muualtakin kuin Kuokkalan museoreitin varrelta. Kyse ei ole eläimistä vaan esineistä.
Museot ovat pääasiassa auki vain kesäisin ja tilauksesta, mutta Räisälä-museo ja Käkisalmi- museo ovat auki säännöllisesti ympäri vuoden. Käkisalmi- museon yhteydessä toimii kahvila yritys ja siksikin se on auki lähes joka päivä. Aukioloaikoihin ja aukiolojen määrään vaikuttaa luonnollisesti paljon vapaaehtoisten osallistuminen.
Kansallispukujen tarkastuttamiseen kaivataan rahoitusta. Kansallispuvut vaativat valtavasti käsityötä, mutta varsinkin kun on kyse kansallispuvun tarkastuttamisesta. Museoiden arkistoissa on tallessa eri pitäjiä kohden useita erilaisia alkuperäisiä kansallispuvun osia tyypillisesti 1800-luvulta alkaen. Varhaisimmat kirjalliset maininnat niistä lienee tallentanut Theodor Schwindt vuonna 1913 julkaistuun kirjaansa Suomalaisia kansanpukuja 1: Karjala. Hän kokosi siihen ensimmäiset kansallispukumallit. Tosin jo sitä ennen aiheesta oli julkaistu ainakin kolme pientä teosta; Suomalaisia kansallispukuja (Yrjö Weilin 1902), ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisut Suomalaisia koristeita : Finnische Ornamente (osat 1 ja 2 vuosina 1902 ja 1903).
Puvun tarkastuksessa kaavoitus ja niiden mukaan toteutettu uusi puku vertaillaan alkuperäisiin arkistoituihin vaatteiden osiin, ja arvioidaan autenttisuuden toistuminen. Eli myös asujen valmistukseen käytetyt kankaat on pyrittävä valmistamaan mahdollisimman alkuperäisin menetelmin sekä alkuperäisen kaltaisia raaka-aineita käyttäen. Pukujen koristeompelut on tehtävä käsin ja työjäljen on oltava yhtä huolellista, kuin näissä ennen teollisia koneita ja sarjavalmistusta valmistetuissa alkuperäisissä käsitöissä. Niinpä esimerkiksi Sakkolan-Raudun kansallispuvun tarkastuttamiseen vaadittavan asuston kustannusarvio on nyt jo yli 80.000 euroa. Siihen kuuluu nimittäin useita eri variaatioita melko suuresta määrästä erilaisia vaatteita ja asusteita. Työmäärän lisäksi korkea kustannusarvio johtuu koristeompelujen korkeasta laadusta ja monipuolisuudesta. Niinpä tarkastuttaminen onkin jäänyt kesken jo muutaman kerran, mutta nyt sitä yritetään taas edistää muun muassa Sakkola-säätiön ja Sakkola- seuran sekä Rauta-säätiön yhteistyönä.

Vpl. Pyhäjärvi -lehti täyttää 70 vuotta

Lehtiasioista on syytä mainita, että Vpl. Pyhäjärvi -lehteä on julkaistu todella usein. Tänä vuonna lehden vuosikertaan kuuluu enää 10 numeroa, mikä on hieman vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta silti enemmän verrattuna muihin pitäjälehtiin. Lähinnä jakelukustannusten nousu on ollut syy julkaisukertojen vähentämiseen. Sisällön määrä saattaa silti säilyä lähes samana kuin aiemmin, koska sivumääräkin vaikuttaa siihen.

Tapahtumien järjestäminen on tärkeää

Pitäjäseurojen yhteinen haaste on edelleen jäsenmäärien sinnikäs väheneminen ja jäsenten keski-iän nousu. Kuultiin kuitenkin hyviä esimerkkejä, miten tähän on ryhdytty vastaamaan. Kiinnostus on kasvanut sosiaalisen median kautta karjalaisuutta kohtaan. Silti myös tapahtumien ja kohtaamisten kautta tulee mukaan uutta väkeä. Monenlaiset asiat kiinnostavat. Kansallispukujen lisäksi muukin käsitöiden harrastaminen on taas muodissa, ja karjalaiseen perinteeseen on aina kuulunut kierrättäminen. Kirpputoreilla näkyy usein karjalaisuuteen liittyvää esineistöä. Seurojen tarinailtoihin ja Sakkola- seuran Karjalatalolla järjestämiin tarinalounaisiin osallistutaan. Lounas on hyvä ajankohta varttuneemmalle väelle, kertoi Sakkola-seuran puheenjohtaja Väinö Meskanen. Päivänvalon aikaan järjestettyyn tilaisuuteen on mukavampi tulla kuin iltatilaisuuksiin, varsinkin hämärinä vuodenaikoina ja liukkailla keleillä.
Kokouspaikkanamme toimi tällä kertaa mainio Makuliha Cafe & Wine -tilamyymälä Kanta-Hämeessä, Tammelan kunnassa. Siellä myydään monenlaisia lihajalosteita sekä pientuottajien herkkuja, kuten hilloja ja leivonnaisia. Hyvä ruoka oli houkutellut lounasaikaan buffet-lounaalle ja ostoksille ja paikka oli täpösen, joten onneksi kokoukselle oli varattu lounaan jälkeen kabinetti. Sopii siis suositella seudulla liikkuville ruokailu- ja ostospaikaksi. Makulihan kyltti ja possupatsas opastavat osoitteessa Kärsäkuja 6, 31300 Tammela. Palvelu oli tosi ystävällistä.

Takaisin maaliskuun 2025 lehteen