Paikka jossa seisot on pyhä
Teksti: Seila Hoppendorff
Kuva: Hannele Perttu
Ilta Sanomien toimittaja Arja Paananen otti minuun yhteyttä heinäkuun 20 päivä ja kysyi olinko jo tietoinen, että Melnikovossa entisessä Räisälän pitäjässä on kajottu kirkkomaalla olevaan muistopaasiin poistamalla siinä olleet nimilaatat. Totesin, etten ollut tietoinen, mutta olimme osanneet pelätä ja odottaa tämän aamun koittavan. Mitä siihen muuta olisin osannut sanoa. Surullista.
Tullessani mukaan Räisäläisten Säätiön toimintaan vuonna 2014 olin edellisenä kesänä osallistunut Erä-Aimon kotiseutumatkaan, jossa matkanjohtajana Aimo Kalenius vei ryhmän moniin kohteisiin ja sain siinä samalla iskettyä minuun kipinän, joka on tuonut minut ja juurruttanut Räisäläisten säätiön toimintaan. Tuo matka Räisälään oli itselleni ensimmäinen ja sain tehdä sen yhdessä lähisukulaisten kanssa. Toisella kertaan 2018 laskin säätiön vpj.nä yhdessä Sami Suvirannan kanssa seppeleen juuri tuon nyt tuhotun muistomerkin juurelle.
Tahdon uskon, että tulee päivä, jolloin asettelen vielä seppelenauhat isiemme maille. En ole heittänyt toivoa asioiden korjaantumisesta. Meillä säätiöllä ja Melnikovon kunnanjohdolla, sekä paikallisilla asukkailla on ollut lämpimät välit ei kukaan voi viedä niitä pois toisen sisimmästä. Vuosi vuodelta olen oppinut enemmän ja syvemmin Räisälän kirkon ja sen ympäristön historiasta kaikkine vaiheineen. Onneksi on erilaisia tallenteita, joissa esimerkiksi tälle muistomerkille on saatu lupa, kuinka se kesäkuussa 1992 vihdoin saatiin paljastaa Melnikovon kunnan viranomaisten kanssa järjestetyssä tilaisuudessa. Paavilaisen Kalevi kuvasi videon muistomerkin paljastuksesta ja kyseisestä juhlapäivästä. Videolla näkyvät myös paikalliset viranomaiset sekä muistomerkin siunannut ortodoksipappi. Video on nähtävillä Räisäläisten Säätiön Youtube-kanavalla. Juhani Kaatosen muistelu siitä, miten muistomerkille aikoinaan saatiin lupa löytyy sekin videoituna Youtubesta. Juuri ennen hyökkäyssotaa Ukrainaan säätiön kunniajäsen Antti Kuisma työsti ison projektin koskien juurikin Räisälän kirkon ympäristöä suojelualueineen.
Kun kirjoitan tätä, ajattelen kaikkia heitä, jotka olivat vuosia rakentaneet hyviä suhteita Räisälään, joka oli menetetty sodassa. Josta paetessa oli pelätty pommitusta. Josta oli jouduttu lähtemään pois rakentamaan uutta elämää muualle. Jonne oli jouduttu jättämään rakas kirkkomme ja sen kirkkomaahan haudatut rakkaat läheiset. Räisälä, jonka puolesta oli haavoittunut tai kuoltu rintamilla. Sodassa, joka oli syttynyt samankaltaisista syistä kuin sota Ukrainassa vuonna 2014, joka tuntuu yhtä epäreilulta ja väärältä kuin talvi- ja jatkosota ja niiden seuraukset.
