Vuoksen kesytys 1857

Sami Suviranta

Härskeensaaren kylän Ranta-Haikosen talon ranta-aitta katsoo Vuokselle. Lähin saari on Pienisaari, Räisälän murteessa ”Piensoar”. Sen kohdalla oli apajapaikka, ”Pienesoareappoa”. Pienensaaren takaa näkyy isompi saari, Kaurasaari eli ”Kaurasoar”, jota voitiin välillä kutsua myös nimellä ”Suursoar”. Siellä oli viljelysmaata, josta käytettiin saaren mukaan nimiä ”Kaurasoarepellot” ja ”Kaurasoareniityt”. Pelloissa oli Nimiarkiston tiedon mukaan ”vissii pietty kaurahalmeit” eli viljelty aikoinaan kauraa. Räisäläiset antoivat saarelle nimen Kaurasaari jo satoja vuosia sitten, sillä se on merkitty Härskeensaaren kylästä 1785 tehtyyn karttaan.
1700-luvulla sekä Pienisaari että Kaurasaari olivat kuitenkin nykyistä pienempiä, sillä Vuoksen korkeus aleni Räisälässä vuoden 1857 jälkeen huomattavasti. Härskeensaaren kohdalla vedenpinta laski noin kaksi metriä. Syynä oli Räisälän eteläpuolella toteutettu Kiviniemen kannaksen puhkaisu.
Vuoksella oli muinoin kaksi vastakkaista suuhaaraa. Päähaara oli vesistöreitti Räisälän kautta Laatokkaan, mutta osa Saimaasta Imatran kautta tulevista Vuoksen vesistä haarautui länteen ja laski mereen Viipurin seudulla.
Maankohoaminen on nopeampaa luoteen suunnalla ja hitaampaa kaakossa. Sen takia yhä vähemmän Vuoksen vesiä virtasi läntiseen haaraan, kunnes yhteys katkesi. Samalla vesimäärä Räisälän reitillä nousi entistäkin runsaammaksi.

Kaurasaari ja Pienisaari 1785. Kartta: Maanmittaushallitus, Kansallisarkisto, narc.fi.

Vuoksi oli ja on nykyisinkin vesimäärältään Suomen suurin joki. Valuma-alueen laajuuden ja korkean järvisyysasteen ansiosta Vuoksessa riittää vettä aina. Muissa Suomen joissa virtaama voi olla talvella ja kuivana kesänäkin vähissä, mutta Vuoksen vesimäärä pysyy silloinkin runsaana.
Räisäläiset kalastivat vuolaan Vuoksen virtapaikoissa ja rauhallisemmin virtaavissa leventymissä. Myös maataloutta harjoitettiin Räisälässä mahtavan Vuoksen ehdoilla. Vuoden 1857 tapahtumat aiheuttivat kuitenkin Räisälässä villin Vuoksen kesyyntymisen. Tapahtuma-aika ei tunnu niin kaukaiselta, kun ajattelee, että vielä 1930-luvulla Räisälässä oli vanhoja ihmisiä, jotka muistivat millainen Vuoksi oli ennen vuotta 1857.
Räisälän eteläpuolella Vuoksi kävi tekemässä mutkan Kiviniemessä, aivan Suvannon lähellä. Suvanto on pitkänomainen järvi, joka ulottuu Kiviniemestä itään melkein Laatokkaan asti.
Toukokuussa 1818 tapahtuneessa äkillisessä mullistuksessa Suvannolle muodostui Taipaleen kohdalle uusi laskujoki Laatokkaan. Suvannon purkautuminen Taipaleenjoen kautta Laatokkaan 1818 ei kuitenkaan vielä vaikuttanut tuntuvasti Vuokseen. Virtaama Räisälässä laski vain noin yhden tai kaksi prosenttia.
Vuoksen varrella syntyi pian ajatus Vuoksen vesien päästämistä Kiviniemen kannaksen läpi Suvantoon. Pyrkimyksenä oli alentaa Vuoksen pintaa ja saada näin lisää viljelysmaata sekä vähentää tulvia. Muun muassa Antrean, Muolaan ja Räisälän talolliset tekivät asiasta aloitteen jo 1820 ja uudelleen 1840-luvulla luvaten osallistua kustannuksiin ja kaivutyöhön Kiviniemessä.
Viimein ajatus toteutui: Kiviniemen kannakseen kaivettiin lasku- uoma Vuoksesta Suvantoon valtion johtamassa työssä. Syyskuun 17. päivänä 1857 uoma avattiin. Räisälässä ja muualla Vuoksen varrella seurauksena oli, että Vuoksen korkeus aleni, ei äkillisesti, mutta vähitellen seuraavan vuoden ja seuraavien vuosien kuluessa – lopulta enemmänkin kuin oli toivottu. Räisälän suurimmissa koskissa Tiurinkoskessa, Ahvenisenkoskessa ja Unnunkoskessa vesimäärät vähenivät pieneen osaan entisestä.

Vuoksen haarat Räisälässä. Kartta: Sami Suviranta. Pohjakartta: Käkisalmen eteläinen piirikunta. Kansallisarkisto.

Ainakin 1900-luvun alussa vielä vähäinen osa Vuoksen vedestä virtasi silti edelleen Räisälän läpi Laatokkaan. Nykytilanteesta en ole varma, mutta kuulemma Vuokselan Räihärannan ja Räisälän Torhonjärven välillä vesikasvit osoittavat Räisälän suuntaan, mikä merkitsisi virtausta sinne päin.
Virtaussuunnista ja vesimääristä riippumatta olemme aina kutsuneet ja kutsumme yhä vesistöä Räisälässä Vuokseksi. Nykytilanteessa pääosa Räisälän osuudella Vuoksessa virtaavasta vedestä tulee Pyhäjärven ja Kirvun suunnilta laskevista sivujoista, muun muassa Konnitsanjoesta ja Kuhajoesta.
Vuoksi virtaa Räisälässä pohjoista kohti. Pitäjän etelärajalla olevasta Torhonjärvestä kulki ennen virran pääreitti Tiurinkosken kautta ja lisäksi vähäisempi laskureitti Torhonkosken kautta Helisevään. Vuoksen laskun jälkeen Torhonkoski kuivui.

Helisevä on pitkä järvivesistö, joka koukkaa Kirvun kautta taas Räisälään. Lähellä Räisälän kirkonkylää olevaa järvenosaa kutsuttiin Niskajärveksi. Niskajärven laskureitin alussa on sarja koskia, muun muassa Roklottaja, Lanakoski ja suurimpana Killatsu. Kirkonkylässä on vielä Ukonkoski.
Koskien lisäksi Räisälässä tunnettiin lukuisia pienempiä virtapaikkoja, joilla oli virta-loppuisia nimiä, kuten Korjuksenvirta, Liimatanvirta, Tyyskänvirta, Sakkalinvirta, Suninvirta ja Timoskanvirta.
Vähän matkaa Tiurinkosken yläpuolella oli koskimainen Vuoksen virtapaikka nimeltä Pusanjuva, räisäläisittäin ”Pusajuva”. Siinä saattoi olla hiukan pudotusta, jolloin se olisi ehkä ollut ratkaiseva kynnyskohta, joka määritti vedenkorkeuden yläpuolisessa Vuoksessa.
Tiurinkoski oli aikoinaan Räisälän koskista suurin, mutta vuoden 1857 jälkeen se on jäänyt lähes kuiville. Tiurin jälkeen Vuoksi haarautuu Purisevassa, joka on koskimainen virtapaikka. Itäisessä haarassa on Ahvenkoski eli Ahvenisenkoski ja pohjoiseen jatkavassa haarassa Tuulaskoski eli Tuulaaskoski, murteessa ”Tuuloaskosk”.
Vuoksen päävirta vei Tuulaaskoskelta Kirkonkylän kautta Unnunkoskelle. Matkalla oli leveämpiä selkiä, kapeampia virtoja ja joitakin vähäisempiä koskia. Räisälän pohjoisosan huomattavin koski oli ja on Unnunkoski. Jonkin matkaa sen jälkeen Vuoksi laajenee järveksi, joka jatkuu Käkisalmeen asti. Tätä järveä on muinoin kutsuttu Vuosjärveksi, uudempina aikoina Suureksiseläksi ja myös Ala-Vuokseksi.
Ennen vuotta 1857 Vuoksi oli Tiurinkosken kohdalla leveä ja vuolas virta, joka jakautui varsinaisessa koskipaikassa kolmeen haaraan. Läntisimpänä oli runsasvetisin pääkoski, Tiurinkoski, räisäläisten puheessa ”Tiurikosk”. Keskellä oli kapea Välikoski. Näiden koskenhaarojen väliin jäi oli parinsadan metrin pituinen pitkänomainen saari, Linnasaari.
Viereisessä Välitaipaleensaaressa oli taipale eli kannas, jonka kohdalta ehkä voitiin vetää veneet yli niin, että vältettiin liian kovat kosket. Itäisintä haaraa kutsuttiin tietojen mukaan nimellä Sahasillankoski. Nimi on tallennettu sekä Nimiarkistoon että Räisäläisessä 1957 kerrottuun perimätietoon.
Kun Vuoksen virtausmäärät ovat varsin tasaisia kautta vuoden, voi tuntua yllättävältä, että Räisälässä kärsittiin kuitenkin pahoista tulvista monina talvina. Selityksenä ovat hyydepadot. Voimakkaasti virtaava joki ei pakkaskaudellakaan saa helposti jääkantta, vaan vesi jäähtyy jopa vähän alle nollapisteen.
Alijäähtynyt vesi jäätyy kuitenkin sopivan hiukkasen ympärille. Siihen riittää veteen putoava lumihiutalekin. Juuri niin tapahtui ennen Räisälässä. Vuoksen talvitulvien sanottiin johtuvan siitä, että joki tukkeutui ”lumen takia”. Havainto oli oikeansuuntainen. Tarkkaan sanoen ilmiö on sellainen, että hiutaleista syntyy jääkokkareita, jotka kelluvat virran pinnalla, mutta koskessa ne tarttuvat kiviin. Näin muodostuu hyydepato.
Räisälän historia kertoo, että usein jo syystalvella sekä Ahvenisenkoski että Unnunkoski tukkeutuivat. Vesi nousi niin, että pahimmillaan jopa Ukonkoski virtasi länteen. Kun rantapellot ja rantaniityt jäivät veden ja jään alle, syysruis tuhoutui, eikä heinäkään kasvanut kunnolla.

Tiurinkoski. Sinisellä värillä vesialueet ennen Vuoksen laskua 1800-luvun alkupuolen kartan mukaan. Kartta: Sami Suviranta. Pohjakartta: 1930-luvun topografikartta, karjalankartat.fi.

Ehkä myös Ahvenisenkosken alapuolella esimerkiksi Sakkalinvirta oli herkkä hyytymään. Vuoksen itäisessä haarassa rantamaat ovat alavampia, joten tulva saattoi levitä paljon laajemmalle kuin Unnunkosken haaran varrella. Tämä voi selittää sen, että ikivanha kyläasutus keskittyi Räisälässä niin selvästi Unnunkosken haaran varteen.
Tulvista päästiin eroon Vuoksen laskun jälkeen. Veden laskiessa paljastui paljon uutta hyvää viljelysmaata, josta ei tarvinnut edes raivata puita ja pensaita. Näitä maita sanottiin lietteiksi, ja niille annettiin sellaisia nimiä kuin Kiurunliete, Niemenliete ja Savilahdenliete (”Saulaheliete”).
Räisälä menetti Vuoksen laskussa koskivoimaa, jota olisi ollut mahdollista hyödyntää myöhemmin. Koskiin oli rakennettu myllyjä ja paikoin sahoja, mutta kosket kohisivat vielä melko luonnontilaisina. Sellaisina eivät Räisälänkään kosket ehkä olisi pitkään säilyneet.
Suuri tappio oli, että laatokanlohi lakkasi nousemasta Räisälään ja myös aiemmat siikasaaliit menetettiin. Tosin parhaat kalastamot Unnunkoskessa, Ahvenisenkoskessa ja Tiurinkoskessa olivat 1800-luvun puolessavälissä valtion hallussa eivätkä paikallisten asukkaitten nautinnassa. Tämä asiantila periytyi siitä, että oikeudet oli aikoinaan lahjoitettu Konevitsan luostarille. Matikka, norssi, kuha, hauki ja pienemmät kalat jäivät silti tärkeäksi osaksi räisäläisten ravintoa.
Räisälässä siis Vuoksen kuohuvat kosket ja virrat vaihdettiin 1800-luvulla tuottoisiin viljelysmaihin. Ajankohta oli otollinen, sillä väestö kasvoi ja tarvittiin suurempia maatalouden satoja. Räisäläiset olivat tiettävästi enimmäkseen tyytyväisiä vaihtokauppaan.
Räisälä muuttui Vuoksen laskun jälkeen monin muinkin tavoin. Pitäjään saapui uusi aikakausi Liikenne siirtyi osin maanteille, vaikka vesiteitäkin käytettiin yhä. Kauppojen toiminta sallittiin maaseudulla, ja Räisälänkin kyliin avattiin lukuisia sekatavarakauppoja. Myös kansakouluja perustettiin 1800-luvun lopulta alkaen.
1900-luvun alussa Räisälä oli hyvin erinäköinen kuin ennen Vuoksen laskua. 2000-luvulla Vuoksen vesistömaisemat ovat edelleen Räisälässä vehmaita, vaihtelevia ja kauniita. Olisi silti kiehtovaa kokea myös, millainen oli Räisälän läpi virtaava Vuoksi myös entisessä voimassaan ja muodossaan.

Takaisin joulukuun 2022 lehteen