TUOMAALAN KYLÄ

Tuomaalan kylän historiaa

Tuomaalan kylä sijaitsee Kokemäen eteläosassa, n. 5-7 km päässä keskustasta. Tuomaalan kylä on ollut suurin siirtolaisten asuttama karjalaiskylä. Tuomaalan kylä on ollut asutuskylä, jonka maisemaa edelleen hallitsevat pellot.
Aikoinaan siirtolaiset ovat saapuneet uuteen Tuomaalan asuinkyläänsä pienin eväin. Lähtiessään entisiltä kotiseuduiltaan evakuoimismääräyksen mukaan, pitkälle matkalle sai ottaa vain välttämättömimmän, ohje oli seuraava:
1) Mikäli on mahdollista, ota mukaasi viiden vuorokauden muona.
2) Talvella ota mukaasi riittävästi vaatetta ja mikäli mahdollista, tyhjä patjapussi ja peitehuopa. Talvella ota mukaasi lumivaipaksi soveltuva vaate.
3) Rahat, arvoesineet sekä arvopaperit.
4) Muuta tärkeätä omaisuuttasi voit ottaa sen verran, että jaksat sen kantaa mukanasi, ottamalla huomioon noin 20 kilometrin päivämarssin.
5) Polkupyörän ja talvella sukset tai potkukelkan. Vain sairaat, lapset ja vanhukset saavat käyttää hevosajoneuvoa, mikäli ei toisin ilmoiteta.
Vähästä on siis lähdetty, mutta paljon on saatu aikaan reilun 70 vuoden aikana. Yhteistyön ja hyvän yhteishengen ansiosta Tuomaalan kylän menestystarina jatkukoon.

Tuomaala perustettiin Kokemäen Kartanon maille

Kokemäellä sai alkunsa Tuomaalan kylä, kun vuonna 1940 Kokemäen Kartanon omistaja Erik Grönlund myi vapaaehtoisella kaupalla omistamansa Tuomaalan sivutilan valtiolle, joka puolestaan antoi sen Siirtoväen asutusasiain osastolle ASO:lle, käytettäväksi siirtoväen asuttamiseen.
Tuomaalan tilalla oli maata noin 1900 ha, josta parempaa viljelysmaata katsottiin olevan noin 300 hehtaaria ja saman verran oli myös viljelyskelpoista maata. Viljelyskelpoinen maa-alue oli osin ojittamatonta, ala-arvoista pajukkoa, jota entisen omistajan aikana käytettiin joutokarjan luonnonvaraisena laidunmaana. Tilan silloiseen rakennuskantaan kuului kartanon kivinavetta, neljä työläisten asuintaloa samassa pihapiirissä, yksi sauna ja kymmenkunta suulia eri puolilla pelto- ja niittyaukeaa.

Vaatimatonta ja ahdasta asumista

Lokakuun 26. päivänä 1940 sanomalehti Lalli-lehti kertoi: ”Kokemäelle on perustettu 142 pika-asutustilaa, joille kertyi peltoa ja viljelysmaata yhteensä 1572 ha.”
Tuomaalan alueelle perustettiin yhteensä 47 tilaa. Keskimääräinen tilakoko oli noin 10 ha peltoa ja 6 ha metsää. Tiloihin kuului myös 800 hehtaaria yhteismetsää Köyliön kartanon maista ja 250 hehtaaria Eurasta. Tuomaalaan muodostui Suomen suurin yhtenäinen karjalaiskylä, josta monet perheet saivat uuden kodin.
Valtion taholta tehtiin asutussuunnitelmia nopeassa tahdissa. Niinpä jo vuoden 1940 lopulla ensimmäiset Tuomaalan asukkaat lumituiskussa kahlaten kävivät katsomassa heille kenties tulevia alueita.
Lallin tekstissä 8.3.1941 kerrotaan, että Kokemäelle on jo 12 pika- asutustilalle nimetty asukkaat. Kaikkiaan 26 perheelle oli maaliskuussa 1941 jo maa-alue nimetty. Lalli myös julisti: ”Luovutettujen alueiden väestö ei tarvitse armopaloja vaan oikeutta”. Tästä alkoi Tuomaalan nousukausi.
Rovasti Martti Haapio kertoi Marttojen joulujuhlapuheessaan, miten sykähdyttävää oli nähdä karjalaisten raivaavan ikiniityistä perheilleen viljelysmaata ja aloittavan uudelleen elämäänsä, kun kaikki entinen oli menetetty.
Huhtikuussa 1941 tilansa saaneet perheet alkoivat muuttaa Etelä- Pohjanmaalta Tuomaalaan. Osalle perheistä löytyi asunto paikallisen väestön vuokralaisina, mutta suurin osa tulijoista kuitenkin majoittui Tuomaalaan.
Silloin elettiin todella ahtaasti ja vaatimattomasti, koska muuta mahdollisuutta ei ollut. Aluksi oli jokaisella ankara työtahti. Hankittiin rakennuspuita, jotta mahdollisimman pian päästäisiin oman katon alle. Siirtoväen taloihin oli olemassa 2-3 erilaiset tyyppipiirustukset, joista voitiin valita mieluisin. Asutusneuvoja osoitti tulevat asutuspaikat. Ei tiedetty, minkälaista maata asutuspaikoissa oli, mutta tyytyväisiä oltiin, kun maa näytti tasaiselta. Kesän 1941 aikana ensimmäiset uudet talot alkoivat nousta kylään ja tietojen mukaan Anni ja Simo Javanaisen talo oli ensimmäisenä vesikatossa.

Paluu Karjalaan ja sitten takaisin Tuomaalaan

Uudisraivaus kuitenkin keskeytyi jo samana vuonna, kun syksyllä 1941 asukkaat pääsivät palaamaan takaisin Karjalaan.
Venäläiset olivat lyhyessä ajassa saattaneet Karjalan surkeaan rappiotilaan. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä seuraava kohtalon pyörän pyörähdys vei Karjalan lopullisesti. Silloin nousi Tuomaala jälleen arvoon arvaamattomaan. Tuomaalaan palattiin 1944 juhannuksesta alkaen.
Entiset asukkaat olivat ikionnellisia siitä, että Tuomaala oli vielä olemassa. Tuomaalasta tuli 47 perheen uusi koti. Tuomaalassa rakennettiin hyvin tiiviisti vuodet 1945- 1947, jolloin ei ollut työttömyyttä. Kanssaihmisiä mentiin auttamaan niin rakennuksille kuin sadonkorjuuseen.
Tuomaalasta tuli hyvin tiivis yhteisö ja koko Suomessakin ainutlaatuinen karjalaisen siirtoväen keskittymä. Kaikki perheet tulivat Räisälän pitäjästä, monet Kivipellon tai Näpinlahden kylistä.
Tuomaalassa oli Maanviljelysseuran toimesta jonkin verran jatkettu jo aloitettuja töitä. Viljelysmaat oli vuokrattu paikalliselle väestölle, mutta asukkaiden onneksi niitä ei oltu myyty kenellekään. Talot olivat vielä asuttamattomia ja keskeneräisiä.

Yksi sauna, kävijöitä jopa 250

Tuomaalassa oli tuolloin vain yksi sauna. Se on vieläkin Suutarin pihapiirissä, mutta nykyisin se on pajakäytössä. Tietojen mukaan samalla lämmityksellä saunassa kävi noin 250 henkilöä.
Saunan lämmitti kukin perhe vuorollaan. Saunamajurin kunnia- asia oli se, että löylyä riitti kaikille. Polttopuita kului ainakin yksi motti kerrallaan ja vettä piti kantaa kymmeniä saavillisia. Saunan lämmitys piti aloittaa jo aamupäivällä ja miehillä ja naisilla oli omat saunavuorot.
Ruuhkainen sauna-aika helpotti melko nopeasti. Asukkaat rakensivat ensi hätään saunan omalle maalleen ja saunakamarista tuli monen perheen ensikoti. Keskimääräinen perhekoko oli tuolloin noin 6 henkilöä.
Tuomaalan ainoa tie kulki maantieltä Koivukujaa pitkin Kartanon alueelle. Siitä eteenpäin vain tilustie -karttatie polveili suulilta suulille, mutta Käkkyrämännyltä ei Uudenniityn ja Nelostien suuntaan ollut tietä olemassakaan. Kun välimatka kuljettiin hevospelillä tietöntä mättäikköä myöten, niin ”ei siin kärrilöis oikei tahtoniet kestää enempää leivät ko leivä tekijätkää”.

Yhteinen leipäuuni

Valkoinen talo kartanossa oli tiilestä rakennettu ja valkoiseksi rapattu talo, muonamiesten asunnoiksi tarkoitettu rakennus. Siinä oli 7-8 pientä asuntoa ja keskelle rakennusta oli tehty suuri leipäuuni. Kun sitten karjalaiset tulivat Tuomaalaan, oli talo hyvin täyteen asutettu ja kylän ainoa leipäuuni oli kovassa käytössä.
Tiet kylään tehtiin ilman koneellista apua asukkaiden hartiapankin ja hevostyövoiman avulla. Talojen hevoset olivat työssä mukana kaikki joutoajat, ja miehet sekä nuoremmat naiset lapioineen tekivät teitä ja kaivoivat ojia.
Romantiikkakin kukki kylässä. Oman talon rakentamisen lomassa katseltiin työtätekeviä neitosia. Kulkiessaan majapaikan ja rakennuksen väliä erään nuoren miehen silmään sattui nuori, vaaleatukkainen nainen, joka oikein riuskasti raivasi pajukkoa polun varrella. Kasvoja ei oikein ehtinyt milloinkaan nähdä, sen ahteriston vaan, mutta sitten alkoi mielenkiinto herätä. ”Pitäshä se nähhä se naamaki joskus”. Varmaan ne siniset silmät ja punaiset posket tuli joskus nähtyä, koska vihkiäiset olivat jo vuonna 1943.

Koomanoja on perattu moneen kertaan

Alkuperäinen Koomanoja oli Tuomaalan kohdalla kovin vaatimaton liru. Asutuksen myötä myös ojitus oli välttämätöntä. Koomanojan ensimmäinen perkaus on tehty kokonaan lapiotyönä. Myöhemmin on sama oja kolmeen kertaan perattu konevoimin ja joka ojituksessa se on aina suurentunut puolella.
Alkuvaiheessa Tuomaalassa oli Pellonraivaus Oy:n muutamia koneita uudismaita raivaamassa, mutta erittäin paljon silloinen raivaajasukupolvi teki työtään hartiapankkiinsa luottaen. Kaikki saivat toimeentulonsa kylän alkuvaiheissa maataloudesta. Tuomaalassa oli Valtionavun turvin toiminnassa mukana myös ns. Koneapuyhtiö, jolta sai vuokrata maanviljelyskoneita. Käytössä oli kaksi piikkipyöräistä Fordson-traktoria, aurat, puimakone sekä hevosvetoisina aurat, äkeitä ja heittopyörä-perunannostokone.

Oma koulu aloitti toimintansa 1950, salama tuhosi sen vuonna 1988

Monia vuosia koululaiset kävelivät Tuomaalasta aamuin illoin useiden kilometrien päähän Peipohjaan. Ensimmäinen koulu rakennettiin kylään vuonna 1950. Kaikki yli 50 oppilasta olivat siirtolaisia. Tämä koulu paloi salaman sytyttämänä vuonna 1988.
Ensimmäisen koulun rakennustarpeet on kaadettu Tuomaalan yhteismetsästä ja talkootyönä ajettu hevosilla Mikko Potilan sahalle, missä ne on sahattu rakennustarpeiksi. Koulurakennuksen kellaritilat tasapohjaan asti urakoi Toivo Forsbergin rakennusryhmä. Puisen koulurakennuksen urakoivat veljekset Eino, Matti ja Vilho Karonen ja Alpo Pohjalainen. Pihalla olevan opettajien asunnon rakentajina olivat Porin puolesta tulleet miehet.
Palon jälkeen uudelleen rakennettu koulu vihittiin käyttöön vuonna 1991.

Sähkö saatiin Tuomaalaan 1950-luvulla

Useita vuosia kylässä elettiin öljy-, kaasu- ja karbidilamppujen valossa. 1950-luvulla alkoi sähkölinjojen rakentaminen kylään. Taas tehtiin paljon talkootyötä. Tarvittava kuparilanka haettiin hevospeleillä Harjavallan tehtaalta. Potilassa oli jo silloin sähkö olemassa ja sieltä johdettiin sähkölinja Marilan ohi koululle. Saman tien tulivat sähkövalot myös Pohjalaisen, Kuokkasen ja Oinosen taloihin ja toisen linjan myötä myös Ahvenkosken ja Rouhiaisen taloihin. Muu Tuomaala sai odottaa sähkövaloja vielä pari vuotta.
Oli moninkertainen helpotus kaikessa jokapäiväisessä elämässä, kun sähkö valona ja voimana saatiin kylään. Nyt perheet pääsivät hankkimaan sähköllä toimivia laitteita koteihinsa. Ensimmäisinä tulivat radiot. Eriäviä mielipiteitäkin syntyi, kun vuonna 1946 perustettu Tuomaalan Marttayhdistys oli ostamassa kylän ensimmäistä pyykinpesukonetta. Varsinkin vanhimmat miehet olivat kovasti vastaan.” Onks akat tulliet nii laiskoiks jot pyykkiikä ei ennää kehtaa pessä ja ainakaa sähkyö ei kannata sellasie mänettää”.
Pyykkikone kuitenkin ostettiin vuokrakäyttöön vuonna 1955 tammikuussa ja vuoden sisällä oli jo parisenkymmentä pyykkikonetta hankittu perheisiin.
Monta Tuomaalan isäntää on joutunut kylän alkuaikoina myös käräjille. Katsottiin, että maataloustuotteiden luovutusvelvollisuus koskee myös asutustiloja. Asutusneuvojaakin tarvittiin todistamaan, että pellot ovat niin huonossa kunnossa, ettei niillä kasvanut mitään. Näin ollen isännät vapautettiin syytteistä.
Nykyisin kylässä asuu eri puolilta Satakuntaa ja Suomea tulleita ihmisiä, joten enää Tuomaala ei ole samalla tavalla karjalaiskylä, kuin alkujaan.
Pellot ovat edelleen viljelyskäytössä. Kylässä viljellään eniten eri viljalajikkeita, perunaa ja sokerijuurikasta.

Eine Rautava

Eine Rautava on asunut, asuu edelleen Tuomaalan kylässä. Evakkomatkalle 6-vuotiaana Räisälän Alhotojan kylästä lähtenyt Eine on nähnyt ja kokenut elämää monella eri tavalla.
Eine on Hokkasen 6-lapsisen perheen toiseksi nuorimmainen. Perheeseen kuului Hilma-äidin ja Vilho- isän lisäksi kuusi lasta, neljä tyttöä ja kaksi poikaa.
Ennen Tuomaalaan muuttamista Hokkasen perheen aiemmat asuinpaikat olivat Pohjanmaa ja Kauvatsa, jossa Eine ehti käydä Lähteenmäen koulua kaksi viikkoa ennen muuttoa Tuomaalaan.
-Kauvatsan ajoilta jäi ikimuistoiseksi ystäväksi Pirkko Viljanen (s. Tasku). Hänen kanssaan pidimme yhteyttä aina Pirkon poisnukkumiseen saakka.
-Tuomaalasta saimme tontin, jolla oli olemassa saunarakennus. Tontti ei sopinut edellisen evakkoreissun aikana saunan rakentaneelle isännälle, joten paikka siirtyi meidän perheelle. Sinne alettiin rakentaa uutta kotia. Ensimmäiseksi tehtiin navettarakennus ja sen päähän keittiö ja kamari. Saunaan ei koko perhe mahtunut kunnolla asumaan, joten me nukuimme useasti naapurissa olleen rakennuksen tiloissa. Varsinaiseen kotitaloon päästiin muuttamaan pari vuotta myöhemmin.

Sopeutuminen tapahtui helposti

Eine kävi koulua Peipohjassa vuoteen 1950 saakka, jonka jälkeen tapahtui siirtyminen Tuomaalaan rakennettuun kouluun. Vilkkaalle tytölle ystäviä kertyi mutkattomasti.
-Eeva Leimola (s. Pajunen), Anja Jaakkola (s. Laurinen), Kaarina Mäki (Tekla Mäen tytär) tulevat ensisijaisesti mieleen. Myös Leena Salminen (s. Potila) kuului kaveripiiriin. Lisäksi Esko Riihimaa sekä Inkeri ja Eero Harju olivat hyviä kavereita.
-En muista, että koskaan olisi ollut mitään riitoja paikallisväestön kanssa, vaan yhteistä toimintaa oli – ja ainakin minulla erittäin paljon – olin sellainen menijäluonne, en paljoa ihmetellyt asioiden kulkua.
Eine Rautava on ollut Tuomaalan kylän toiminnoissa mukana monella eri tavalla. Eläkepäiviä hän viettää Nelostien varrella sijaitsevassa talossa, jota on viime aikoina kunnostettu.

Lähtömuistoja

Eine Rautava muistaa hyvin, kun perhe lähti lopullisesti Räisälästä. -Koira jouduttiin jättämään kotipihaan. Sen katse jäi hevoskärryissä istuneen 6-vuotiaan tytön mieleen ikuisesti.
-Myös Elisenvaaran pommitus on asia, jonka muistot pyörivät mielessä. Mitään äänikuvia ei tapahtumasta ole, mutta tilanteen kulku on edelleen pään sisällä. Pommituksen jälkeisiä asioita muistan aika tarkasti ja varsin selkeänä on se, kun istuin yksin metsässä ja katsoin ilmaan, jossa koneet lensivät. Mitään ääniä en kuullut, mutta konekiväärimiehen ampuma luotisarja ja hänen kasvonsa piirtyivät mieleen. Kun en kuullut mitään, en ehkä sen takia osannut pelätäkään. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että sotilas ampui luotisarjansa tarkoituksellisesti ohitseni.
-Lopulta löysin oman perheen väkeä ja meidät siirrettiin haavoittuneiden junassa Savonlinnaan. Muistot junasta ovat: hiljainen, valkoinen ja eetterinhaju.

Timo Javanainen

Timo Javanainen syntyi Tuomaalassa vuonna 1953 Anni ja Simo Javanaisen talossa, joka oli kylän ensimmäinen vesikattoon noussut omakotitalo.
Vuonna 1955 valmistui nykyisen Varsahaantien varrelle Väinö ja Kerttu Javanaisen talo, jota asustivat vanhempien lisäksi Timo ja kaksi hänen siskoaan.
Vuonna 1979 kotitalo siirtyi Timon ja hänen harjavaltalaissyntyisen vaimonsa Annikin omistukseen. Aviopari elelee talossa nykyisin kahdestaan, sillä tytär on muuttanut Turkuun.
-Ainoa toivo on, että tyttären kahdeksan kuukauden ikäinen Niilo-poika tulee joskus isännäksi tähän paikkaan. Ainakin poika kasvaa koko ajan, joten siltä osin näyttää hyvältä, toteaa Timo.
Elintapaintiaaniksi itseään sanova Timo viljelee sokerijuurikasta ja perunaa. Lisäksi osa pelloista on viljalla.
-Kolme vuotta tein tässä taannoin metsätöitä. Karseeta hommaa. En enää ikinä moiseen ryhdy, muut saavat sen työn tehdä minunkin osaltani.

Vanhempien kotitalot ovat vielä pystyssä Räisälässä

Timo on käynyt ainakin 20 kertaa Räisälässä.
-Syytä en tiedä, miksi. Asiaan on vaikuttanut ainakin se, että Kimmo Rouhiainen on porukan vetäjänä ja rajan takaisten asioiden järjestäjänä parasta A-luokkaa. Neljän päivän matkoja ne yleensä ovat ja Kannaksen alueella liikutaan.
-Käytyäni ensimmäisen kerran Räisälässä, ajattelin, että ei ikinä enää. Mutta toisin on käynyt, jokin asia vain vetää sinne takaisin. Kuluneena kesänä en ehtinyt reissulle, mutta ehkä sitten ensi vuonna, jos matka tehdään.
-Molempien vanhempieni kotitalot ovat Räisälässä vielä pystyssä, huonossa kunnossa kylläkin. Isän syntymäkotiin on yritetty tehdä remonttia usean vuoden, mutta ei näytä juuri edistyvän.
-Vaikka olen syntynyt Kokemäen ”Keitaalla”, eivät paikalliset ole juuri päätään aukoneet. Joitakin pikku juttuja oli poikavuosien aikana, mutta niistä selvittiin ilman isompia naarmuja.
-Sen voin todeta omalta kohdaltani, että jos vaan muut ovat sopeutuneet meihin, niin me olemme kyllä tulleet asian kanssa toimeen, sanoo Timo Javanainen.

Aloitin Räisäläinen -lehden toimittajana vuonna 2014, eli yhdeksäs vuosi on menossa.
Julkaisin tuolloin – ja julkaisen edelleen – Valtaväylä-nimistä lehteä, joka ilmestyy nykyisin 10-12 kertaa vuodessa. Valtaväylän ensimmäinen numero ”tuli ulos” vuonna 2007 helmikuussa.
Vuoden 2014 Valtaväylän joulunumerossa oli kirjoitus Tuomaalan kylästä ja sen historiasta. Eli kooste on lähes kymmenen vuoden takaa.

Takaisin maaliskuun 2022 lehteen