”Kun painui päät muun kansan, maan,
me jääkärit uskoimme yhä”

Räisälän jääkärit - osa I

Suomalaiset sotilaskoulutukseen Saksaan – värväys alkaa

Jääkärikoulutus käynnistyi Saksassa 25.2.1915 naamioituna partiolaiskurssiksi (Pfadfinderkursus), jolle oli Suomesta saapunut 55 isänmaallista nuorukaista. Määrä ei kuitenkaan ollut riittävä tarvittavan sotilaallisen voiman ja osaamisen saavuttamiseksi. Jotta koulutukseen saataisiin lisää miehiä, aloitettiin Suomessa aktiivinen niin sanottu suuri värväys. Jääkärikoulutuksen johtaja ja sittemmin perustetun Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n komentaja, majuri Maximilian Bayer tuki voimakkaasti värväyksen käynnistämistä: ”Lähetän ensin Suomeen yhden miehen, ja hän tuo tullessaan kolme miestä. Sitten lähetän kolme miestä, ja he tuovat tullessaan kukin kolme miestä, ja niin edelleen, kunnes joukko on koossa.

Värväystoiminnan starttimoottoreina olivat Helsingin yliopiston osakunnat. Koko maan kattavan värväysorganisaation rakentaminen vaati kuitenkin oman aikansa. Kaikki piti tehdä salassa, oli varottava santarmeja ja heidän urkkijoitaan. Oli löydettävä luotettavat värvääjät ja suunniteltava turvalliset reitit etappeineen, jotta värvätyt pääsivät lähtemään Suomesta Ruotsin kautta Saksaan.
Majuri Bayer lähetti lupauksensa mukaisesti jääkäreitä Suomeen värväys- ja etappitehtäviin, mutta heidän lisäkseen värväykseen tarvittiin paljon paikallisia luottohenkilöitä apulaisineen. Jääkäreillä värväys oli usein sivutoimi, sillä heidän varsinainen tehtävänsä oli tietojen hankkiminen venäläisten sotilaallisesta toiminnasta Suomessa. Olihan Saksa sodassa Venäjän kanssa.
Värväys vaikeutui ja alkoi hiipua jo keväällä 1916. Toiminnan tuloksena oli toukokuun loppuun mennessä lähtenyt Saksaan noin 1.500 tulevaa jääkäriä jo koulutuksessa olleiden lisäksi. Eniten miehiä lähti Pohjanmaalta, Uudeltamaalta ja Karjalasta.

Värväystä Karjalassa

Karjalassa toimintaympäristö oli erityisen haasteellinen, koska alueella oli paljon venäläistä sotaväkeä varustelutöissä. Ensimmäinen maailmansota riehui Euroopassa ja Venäjä vahvisti Pietarin puolustusta Saksan hyökkäyksen varalta.
Varsinkin maaseudulla asioita oli vaikeaa pitää salassa ja moni värväri joutuikin vangituksi, piiloutumaan tai jopa poistumaan maasta ilmiannon seurauksena.
Helsingin yliopiston Viipurilaisen osakunnan kuraattori, Jääskessä syntynyt Väinö Puhakka otti tehtäväkseen värväyksen käynnistämisen Viipurissa ja sen ympäristöpitäjissä. Toiminnan paikalliseksi johtajaksi saatiin viipurilaisen Karjala -lehden päätoimittaja Anto Söderman. Myös lehden muita toimittajia, erityisesti Mikko Puhakka, osallistui värväykseen. Myös viipurilaisen Karjalan Aamulehden toimittaja Vilho Nikkanen lähti mukaan toimintaan ja piti yhteyttä maaseudun värväreihin. Näin viipurilaisten sanomalehtien toimituksista tuli Karjalan jääkärivärväyksen keskuksia. Toiminta oli varsin tuloksekasta. Etelä-Karjalasta lähti jääkärikoulutukseen noin 150 miestä ja heistä lähes kolmannes oli Viipurin seudulta.
Karjalaan tuli myös jääkäreitä värväystehtäviin. Virolahdella syntynyt Johannes (Jussi) Sihvo komennettiin 29.8.1915 Saksasta Suomeen missä hän järjesteli värväystoimintaa ja rakensi asiamiesverkostoja Etelä-Karjalaan 17.1.1916 saakka. Sihvon lisäksi Karjalassa operoivia jääkäreitä olivat mm. antrealainen Toivo Kuisma, virolahtelainen Aarne Sihvo, Räisälässä syntynyt Veikko Läheniemi, jaakkimalainen Antti Haikonen sekä vielä kesällä 1916 Karjalaan komennettu hiitolainen Väinö Vainio.
Karjalasta värvätyt matkustivat pääosin etappiteitä pitkin Kemiin ja sieltä Ruotsiin joko Perämeren yli veneellä tai talvella hiihtäen jäätä pitkin, osa meni Tornionjoen yli Haaparantaan.
Kemin asemalle saapuminen oli värvätyille jännittävä hetki. He eivät saaneet paljastua urkkijoille eivätkä herättää santarmien epäilyjä. Heillä oli tunnuksinaan sytyttämätön savuke suupielessä ja nenäliina käärittynä käden ympärille sekä tietyt vuoropuhelun muotoon laaditut tunnussanat, joiden avulla etappimiehet tunnistivat heidät.

Värväystä Räisälässä

Saksasta värväystehtäviin tullut jääkäri Jussi Sihvo matkusti Räisälän Unnunkoskelle tapaamaan tunnettua talonpoikaisaktivistia Matti Läheniemeä, jonka poika Veikko oli jo lähtenyt jääkärikoulutukseen.
Matti Läheniemestä tulikin jääkäriliikkeen vankimpia tukijoita Kannaksella, vaikka hän oli alituiseen santarmien silmätikkuna. Läheniemi ehdotti kiertäväksi värväriksi luotettavaa aateveljeään Vilppu (Pukki) Paavilaista, jolla oli hyvät yhteydet Räisälän, Kirvun, Sakkolan, Anteran ja Pyhäjärven aktivisteihin. Läheniemi itse halusi pystytellä taustalla, mutta lupasi tukea värväystä kaikin tavoin.
Sihvo tapasi Paavilaisen Viipurissa, missä he sopivat värväyksen aloittamisesta ja Paavilainen ryhtyi oitis kiertelemään Keski-Vuoksen pitäjissä. Hänen värväyslinjansa oli tiukka. Vain kelvollinen aines hyväksyttiin, sillä hankkeeseen, jonka ainoa kannustin oli uhrautuminen isänmaan puolesta, ei kannattanut koota ”kelvottomia hulttioita”. Vilppu Paavilainen uhrasi pyyteettömästi aikaansa tälle isänmaalliselle hankkeelle, vaikka pienellä kotitilallakin olisi ollut töitä riittämiin.

Paavilainen pyrki suojaamaan ja naamioimaan toimintaansa hankkimalla Suomalaisen kirjakaupan kirja-asiamiehen toimen. Työnantaja oli tietoinen, että kirjamyynti oli vain peitetoiminta. Räisälässä värväystoimintaan osallistui koko Läheniemen perhe, isännän lisäksi myös vaimo Anna ja tytär Laina Katri, jonka kihlattu Antti Junkkari lähti myös jääkärikoulutukseen. Vilppu Paavilaista avustivat myös ylioppilas Heikki Javanainen sekä poliisit Yrjö Jortikka ja Matti Henttinen. ”Jos ei pojat mää, niin kyll’hä ukko männöö”, sanoi Matti Henttinen leikillään. Puhe tehosi niin, että poika Juho lähti ensimmäisten värvättyjen karjalaisten joukossa Saksaan.
Myös Räisälän nimismies Frans Otto Bergh tuki vahvasti värväystoimintaa, jopa virkansa menettämisen uhalla. Hän kirjoitti matkustuslupia ja antoi tarvittaessa jopa matkarahat omasta pussistaan.

Hallan Ukon turviin

Maa alkoi polttaa Vilppu Paavilaisenkin jalkojen alla ja hän katsoi parhaaksi paeta. Maaliskuussa 1916 hän saapui Hallaan, Hallan Ukon turviin. Hallan Ukko eli Juho Heikkinen oli itsenäisyysmies, jääkäriliikkeen tukija ja maalaisliiton kansanedustaja. Hänen kotinsa, Hallan talo Hyrynsalmen Hallavaarassa, oli jääkäriliikkeen tärkeä etappipaikka.
Myöhemmin Paavilainen haki sinne perheensäkin ja jätti omaisuutensa Räisälään Matti Henttisen hoiviin.
Matkalla sattuu ja tapahtuu. Kajaanissa oli markkinat, kun Paavilaisen perhe ajoi hevosellaan kaupungin läpi. Väen tungoksessa tie meni tukkoon ja Vilppu alkoi hermostua. Hän oli kaiken varalta laittanut pistoolin kintaaseensa ja hänen tempoessaan valjaita pistooli laukesi aivan tungosta selvittämään tulleen poliisin vieressä. Vilpun reaktio oli salamannopea: Hän pomppasi reessä seisomaan ja alkoi huutaa ja kirota, että kuka täällä pelottelee hänen hevostaan! Väki antoi tietä ja Paavilaisen perhe karautti tiehensä ennekuin poliisi ehti toipua.
Paavilaisen perhettä ei voitu kasakoiden pelossa sijoittaa Hallan taloon, vaan he asuivat syrjäisemmässä torpassa. Paavilaisen toimintatarmo ei sammunut. Hän ei jäänyt torppaan makoilemaan, vaan kierteli etappi- ja värväystehtävissä ympäri maata.

Dramaattinen pako

Marraskuinen ilta 1916. Matti Läheniemi oli juuri tullut saunasta ja oli paljain jaloin alusvaatteisillaan, kun hän huomasi, että santarmit ovat pihalla. Hän tiesi, että nyt on paettava ja nopeasti. Pakoyritys ikkunasta ei onnistunut, koska poliisi oli sen takana. Ainoa pakotie oli ovi, josta Matti rynnisti ulos paljain jaloin. Pako oli niin nopea, että poliisit ja santarmit eivät ehtineet tehdä mitään, näkivät vain pellolla karkuun pinkovan valkoisen haamun. Pidättäjät avasivat tulen, mutta eivät pimeässä osuneet. Jäätynyt kynnös raapi Matin paljaita jalkoja, mutta nyt ei ollut aikaa sääliä niitä. Matti pääsi metsän suojaan ja tutussa maastossa pimeän turvin hän eksytti takaa-ajajat, jotka jäivät metsän reunaan kiroilemaan.
Matti pakeni Kaukolan Tervolaan luotettavan aatetoverinsa Rautiaisen luo. Saatuaan vaatteita ja varusteita sekä kotoaan hevosen lähti Matti Hyrynsalmelle Hallaan. Sieltä Matti aikoi Ruotsiin, mutta kuultuaan helmikuun vallankumouksesta (tapahtui maaliskuussa 1917) hän kääntyi takaisin ja palasi kotiin Räisälään.
Värväystoiminta alkoi vaikeutua Karjalassakin keväällä 1916. Pohjoiset etappitiet menivät tukkoon, värväreitä vangittiin ja osa oli jo kadonnut maan alle. Värväys päättyi käytännössä vuoden loppuun mennessä.

Räisälän jääkärit

Räisälästä lähtivät jääkärikoulutukseen syntyperäiset räisäläiset Juho Henttinen, Antti Junkkari ja Veikko Läheniemi.
Eri aikoina ennen viime sotia Räisälässä asui myös kuusi muualta kotoisin ollutta jääkäriä: Kirvussa syntynyt Paavo Kopra, Vpl Pyhäjärvellä syntyneet Aarne Korhonen ja Lauri Pelkonen, helsinkiläinen Mattias (Matti) Koskinen, oululainen Lauri Tilus sekä Sakkolassa syntynyt Martti Viskari.
Nämä isänmaalliset nuorukaiset lähtivät sotilaskoulutukseen vapauttaakseen Suomen tsaarinvallan ikeestä aseellisin keinoin. Heikki Nurmion sanoittaman Jääkärien marssin sanoin ”Kun painui päät muun kansan, maan, me jääkärit uskoimme yhä”. He uskoivat vakaasti Suomen itsenäisyyteen ja olivat valmiita aseelliseen kapinaan ja uhraamaan vaikka oman henkensä isänmaan puolesta.
Heidät esitellään tarkemmin juttusarjan osassa II

Lähteet:
- jp27.fi (Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys ry)
- Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975 (Jääkäriliitto 1975)
- Jussi Sihvo: Jääkärivärväys Etelä- Karjalassa (WSOY 1937)
- Kalle Väänänen: Vainotien vartijat, Etelä-Karjalan maanpuolustushistoriaa (Karjala-lehti/Karjalan Kirjapaino Oy, näköispainos 1999)
- Museovirasto.finna.fi
- Raisala.fi

Takaisin kesäkuun 2021 lehteen