Arbor vitae – Elämän puu
Robert Rainio (1938 – 2021) in memoriam

Mikko Rainio ja Jarkko Peltola Tietoja saatu myös Robertin siskolta Eva Ingmanilta sekä ylipuutarhuri Arno Kasvin kirjoituksesta Turun Sanomissa.

Helmikuun lopulla saatiin Turusta suruviesti. joka kertoi lääkäri Robert Johannes Rainion kuolleen kotonaan vähän ennen kuin hän olisi täyttänyt 83 vuotta.
Räisäläisten keskuudessa Robert Rainion nimi on sangen tunnettu, mutta seuraavasta syystä myös paljon kysymyksiä aiheuttanut nimi: Robert Rainioita on nimittäin neljä: 1) Räisälän kappalaisena toiminut Robert Rainio. (1870 – 1929) antoi vanhimmalle pojalleen nimen 2) Robert Eliel (1899 - 1975), joka sitten nimesi oman vanhimman poikansa 3) Robert Johannekseksi, joka on otsikkomme RR. Suvun keskuudessa alettiinkin sitten käyttää numerosta 2 nimeä Essu ja numerosta 3 nimeä Pertti tai Peppe. Viimeksi mainittukin jatkoi nimeä vielä vanhimmalle pojalleen 4) Kari Robert Henrikille.
Robert n:o 2 oli äärimmäisen kiinnostunut suvustaan sekä kotipitäjästään Räisälästä. Sodan jälkeen hän oli yksi kaikkein innokkaimpia räisäläisyyden säilyttäjiä ja johtotehtävissä toimijoita.
Isäni, Yrjö Rainio, kertoi aikoinaan katselleensa Räisälä-juhlilla, kuinka hänen veljensä, kaikkien tuntema Essu, kätteli lähellään olevia räisäläisiä. Mukana kulkenut Pertti-poika kysyi hiljaa isältään, ketä hänen pitäisi tervehtiä. Vastaus oli: Mätä mätä vaa kättä, kaikha nää on tuttuloita.

Toiminta Räisäläisten Säätiössä

Robert J. Rainio (n:o 3) toimi Räisäläisten Säätiön valtuuskunnan varapuheenjohtajana 1995-2005 ja puheenjohtajana 2006-2012 isänsä työn seuraajana, joka toimi samassa tehtävässä vuosina 1967-1971. Robert J. Rainio toimi kaikkiaan valtuuskunnassa mukana vuosina 1974-2013.
Hänen isänsä toimi vuosikymmeniä Räisäläinen-lehden toimittajana ja isän toiminta räisäläisyyden hyväksi toimi kasvualustana myös Robert J. Rainion toiminnalle, jossa hän osallistui aktiivisesti säätiön hallintoon. Hän toimi nykyisen Räisälä-keskuksen hankintaa suunnitelleen museotoimikunnan jäsenenä.
Hänen puheenjohtajakautensa merkittävin tapahtuma oli Räisälä-keskuksen tilojen ostaminen Köyliöstä säätiön omistukseen. Valtuuskunta teki tilojen hankinnasta päätöksen vuonna 2011 ja Robert J. Rainio oli yhtenä säätiön edustajana allekirjoittamassa kauppakirjan. Robert J. Rainiolle myönnettiin Karjan Liiton kultainen ansiomerkki 2008 hänen toiminnastaan säätiön hyväksi ja hänet valittiin säätiön kunniajäseneksi 2014. Hän on edustanut säätiötä Karjalan Liiton hallinnossa ja ollut myös mukana aktiivisesti järjestelyissä ja esiintynyt valtuuskunnan puheenjohtajan ominaisuudessa Räisälä-juhlilla.

Lääkäri ja jalopuiden kasvattaja

Vuonna 1961 Robert solmi avioliiton Maarit Mörösen kanssa ja avioliitosta syntyi kaksi lasta. Perheen äiti toimi engl. kielen lehtorina.
Valmistuttuaan lääkäriksi Turun yliopistosta v. 1964 Robert J. tohtoroi Marttilassa, Pohjan pitäjässä, Tammisaaressa ja Perniössä. Hän toimi myös varuskuntalääkärinä Dragsvikissä ja YK-joukkojen lääkärinä Egyptissä 1974-1975. Näiden ansiosta hän oli sotilasarvoltaan lääkintäeverstiluutnantti. 1970-luvulla hän toimi jonkin aikaa lääkärinä myös Ruotsissa.
Vuonna 1949 Robertin isä osti kesäpaikaksi Villa Birkan Ruissalon saarelta. Saaren rehevyys jalopuineen ja puutarhoineen saivat tällöin 11-vuotiaan pojan innostumaan kasvien ja varsinkin jalopuiden havainnoinnista.
Robert oli yksi Dendrologia Seuran perustajajäsenistä (dendrum=puu) ja osallistui seuran toimintoihin usean vuosikymmenen aikana toimien muutaman vuoden myös seuran puheenjohtajana. Vuonna 1997 Robert oli yksi Lounais-Suomen Quercus-kerhon perustajista (Quercus= tammi) ja toimi sen puheenjohtajana vuoteen 2015 asti.

Hän oli perustamassa myös Arboretum Mustilan ystävät ry:-tä. Hän on saanut toiminnastaan Dendrologian seuran hopeisen ja kultaisen ansiomerkin.
Taimien istuttaminen ja siemenestä kasvattaminen alkoi, kun Robert hankki kesäpaikaksi Djurbäckin tilan Länsi-Uudeltamaalta v. 1965. Siellä hänen istutuksiaan kävivät vuosien kuluessa katsomassa lukemattomat dendrologian harrastajat ja asiantuntijat. Robert koetti ulkomailta asti etsiä Suomeen sopivia meillä harvinaisia puulajeja. Näillä kokeiluilla on varmaankin arvoa, kun ilmastomme on nyt lämpenemässä.

Muistoja lapsuudesta

Minä (Mikko Rainio) olen Pertin (Robert 3) serkku ja olen tietenkin tavannut häntä lapsuudesta alkaen. Pertin isä toimi erilaisissa viroissa Viipurin hovioikeudessa.
Talvisodan syttyessä perhe evakuoitiin Kuopioon, mutta palasi vuosiksi 1941- 1944 takaisin Karjalaan, missä suvun maatila Räisälässä oli käytössä. Isä oli sotilastehtävissä mm. Käkisalmen komendanttina.
Toinen evakkoon lähtö tapahtui Pertin ollessa 6-vuotias. Ensin siirryttiin sukulaisten luo Keuruulle ja sieltä Turkuun Missä perheen isä toimi Turun Hovioikeudessa asessorina ja myöhemmin hovioikeudenneuvoksena.
Perheen äidin sairastuttua tuberkuloosiin lähetettiin kaikki perheen 5 sisarusta Ruotsiin sotalapsina. Tästä seurasi, että perheen toisena kotikielenä säilyi myöhemminkin ruotsi. Pertti hallitsi kai hyvin myös saksan kielen, koska kaksi hänen sisartaan avioitui aikanaan Saksaan.
Pertti vieraili aina silloin tällöin isänsä kanssa myös minun kotonani Mäntsälässä. Siihen aikaan aikuiset eivät paljonkaan lasten toimintaa valvoneet. Kerran tapahtui sitten seuraavaa: Lapsijoukkomme riehui leikeissään Saaren kartanon jyrkän mäen alla. Ylhäältä lasketteli vanhahko Saarinen polkupyörällään ja törmäsi suoraan Perttiin, joka jäi makaamaan tajuttomana hiekalle. Kauhuissamme katsoimme, kuinka Saarinen kantoi elottoman näköistä Perttiä ylös mäkeä. Kartanon pihalla poika kuitenkin alkoi sentään jo osoittaa elonmerkkejä ja virkosi sitten kaikkien helpotukseksi.
Olen Perttiä vajaan vuoden nuorempi ja hän oli minua aina yhden vuoden edellä vaikkapa koulussakin. Muistan eräältä tällaiselta vierailulta, kuinka Pertin isä kysyi minun isältäni: ”Jokos se Mikko kampaa tukan taaksepäin.” Pertti oli tosiaankin jo omaksunut tämän isojen poikien tyylin, mutta minun tukkani sojotti edelleen suoraan eteen.
Vieraiden lähdettyä yritin veden ja kamman avulla taivuttaa sitä. mutta ei se onnistunut. Kastelin sitten illalla tukan ja laitoin yöksi tiukan pipon päähäni, mutta sitäkin oli tehtävä toistuvasti ennen kuin tukka alkoi taipua Pertin mallin mukaiseksi.

Suvereeni asiantuntija

Meidän vanhempamme olivat innokkaita järjestämään vuoron perään sukukokouksia, joiden ansiosta yhteydet serkkuihin säilyivät läpi vuosien. Ruissalon kesät olivat erikoisen mieliin painuvia.
Olemme elvyttäneet sukukokouksia uudelleen vanhempiemme poistuttua tuon ilmaisiin. Pertti on usein toiminut niissä ansiokkaana oppaana. Hänen tietomääränsä omista kiinnostuksen kohteistaan (myös historia) oli valtava. Immolan rajamuseossa vieraillessamme minusta tuntui, että museon opaskin suorastaan hikoili Pertin asiantuntemuksen alla. Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan retkellä hän korjaili hiljaisella äänellä meille jälkijoukossa kulkijoille oppaan joskus tekemiä pieniä virheitä. Mutta kyllä hän sai minut itsenikin vähän hikoilemaan, kun olin tutustumassa hänen arboretuminsa istutuksiin.
Olen koulutukseltani biologi, mutta tietoni osoittautuivat sangen heppoisiksi, kun Pertti kierroksellamme pyysi minua tunnistamaan yhä uusia outoja puulajeja. Saavuimme sitten erään sangen ison ja haaraisen lehtipuun vierelle, josta minulle yhtäkkiä välähti nimi Juglans regia (saksanjalopähkinä) jostakin opiskeluajan Helsingin kasvitieteellisen puutarhan kätköistä. ”No kyllähän biologi aina Juglansin tuntee” totesi Pertti lääkiten hiukan vaurioitunutta itsetuntoani.
Varsinkin jo sangen korkeaksi ehtinyt, Pertin terhoista kasvattama tammimetsikkö jäi sieltä mieleeni.

Suvun päämies

Kun minun isäni, Yrjö, täytti 60 vuotta, piti Robert-veli hänelle puheen, joka alkoi seuraavasti:
”Kun kuulin, että perheeseemme on syntynyt toinen poikalapsi, olin aluksi vähän tyytymätön, koska olin tottunut itse isännöimään”.
Robert n:o 2 käyttikin kyllä sitten koko ikänsä mielellään itsestään nimeä suvun päämies. Hän oli innokas siirtämään saman arvonimen pojalleen Robert n:o 3:lle. Räisälän pappilan Milka- tyttären vanhin poika, Heikki, oli hiukan Perttiä vanhempi, mutta isänsä kautta hän kantoi sukunimeä Helasvuo, joten RR säilyi sukumme johdossa. (Jorma Helasvuo käytti itsestään usein nimikettä sukuun tullut).
Nyt tämä Räisälästä lähtenyt leikkimielinen arvonimi siirtynee sitten Pertin pojalle, jonka komea parimetrinen olemus onkin siihen varsin sovelias. (Elleivät naiset sitten tälläkin alueella jyrää miehet).

Takaisin kesäkuun 2021 lehteen