EVAKON RIKKAUS
– lukuisa määrä kotiseutuja

Räisälästä Peräseinäjoelle

Kesä 1944 oli aika, jolloin opettelin kävelemään – jalkojen alla oli Räisälän eteläisimmän kylän eteläisin kolkka, Sakkolan Lupraan taittuva hiekkatie. Humalaisten kylä.
Kävelyn harjoittelu keskeytyi moneksi kuukaudeksi kun lähtökäskyn mukaan tuo piha jätettiin ikiajoiksi vieraitten haltuun.

Seuraavassa pihassa oli nurmikkoa yllin kyllin tallattavaksi. Tuo piha oli Peräseinäjoella. Ilmajoen kautta kulkeutui nelihenkinen perheemme, isä, äiti, mummo ja minä, Viitalan kylään, josta pitkää taloa hallinnoinut isäntä ojensi meille ”parraan kammarinsa” (äidin määrittely) asuttavaksi.
Suuren pihapiirin reunalla oli sauna ja talousrakennukset, aitat, talli ja navetta. Pölyävä hiekkatie vei kaupunkiin ja kirkonkylään.
Posti haettiin Lauri Kannon talosta. Helsingin Sanomat ja joku aikakausilehti. Postiauto tuli milloin tuli – silloinkaan ei joka päivä. Kannon suuren tuvan vihreän laatikon päällä siiputtelin jalkojani postilähetyksiä odotellessa.
Etelä-Pohjanmaan laajoilta lakeuksilta muistissani on vain muutamia tapahtumia. Taloa hallinnoinut isäntä Emil Flinkkilä oli hyväntahtoinen, myhäilevä hiljainen mies. Sekä minun että mummon ystävä. Myös Söpö-kissani ystävä.

Kuusi vuosikymmentä myöhemmin astelin tuon saman nurmikon pehmeällä viheriöllä. Pitkä ryhdikäs perintötalo seisoi jykevänä paikallaan. Kulmahirret olivat valkoiset, saman maalin peitossa, kuin minkä ämpärillisen olin pihanurmelle kaatanut, kissan ja serkkupoikien avustamana.
Nykyinen isäntä esitteli ystävällisesti talon ja tilan lähihistoriaa kuvin ja sanoin.
Ihmettelin, että eikö kaivo ollut ulko-ovesta vasemmalla – ei, oikealla oli ollut neljäkymmenluvullakin. Entä sauna? Sitä ei niin ikään oltu siirretty. Kukkasomistein verhoillut aitat olivat sentään paikoillaan.

Usein pääsin isän kanssa kuoroharjoituksiin. Minulle isä oli maailman paras tenori. Kuoro oli tuolloin Viitalan Mieskuoro.
”Kiitos hyvästä yhteistoiminnasta” on teksti korttinipun päällimmäisessä kortissa, jäähyväistervehdyksessä kuorolaisilta, kun muutimme pois Viitalan kylästä.
Muistelen, että kuoroa oli johtanut Ahti Ala-Kulju; korteista löytyvät mm. nimet Teemu Väistö, Taito Koskenkorva, Ahti Mäkihuhta, Arvi, Erkki, Matti ja Viljo Riihimäki ...
Isän jälkeen nuo kortit ovat pysyneet nippuna minulla. Tinarasia, korttien säilytyspaikka, se on saanut kodin neljännen polven ”kuorolaiselta”. Rasian nykyhaltijalla laulun laji on aivan toinen, mutta kortit ja nimet säilyvät.
Peräseinäjoki on yksi kotiseutuni, tärkeä ja unohtumaton.

Tuula Lindqvistin muistelmatarinat jatkuvat seuraavissa numeroissa

Takaisin maaliskuun 2021 lehteen