Siirlahtelaisten matka Karjalaan 2016

Menomatkalla perjantaina Viipurissa kävimme tutustumassa Monrepos`n kuuluisaan puistoon. Ainakin tämän kirjoittajalle käynti oli ensimmäinen ja mielenkiintoinen, kun vielä oppaana toimi Karjalan asioita hyvin tunteva Antti Kuisma. Puisto on kyllä näkemisen arvoinen ja laajalta alueelta hoidettu. Mutta kuvissa usein esiintyvät rakennukset, päärakennus ja kirjasto, ovat todella huonossa kunnossa ja maallikon silmin jo korjauskelvottomia. Saneeraussuunnitelma on kyllä tehty ja jopa julkistettu esittelytaulussa, mutta siihen se on sitten jäänyt.

Viipurista etelään piipahdimme katsomassa Summassa yhtä talvisodan aikaista päällystön bunkkeria tai sitä, mitä siitä oli jäljellä. Näitähän Kannaksella riittää. Käkisalmeen ajoimme Valkjärven kauniiden ja maastoltaan vaihtelevien seutujen kautta. Tiekin oli näin suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa.

Lauantaina jakaannuimme aamupäivällä kahteen ryhmään: Hytinlahden metsäryhmä ja Siirlahti- ryhmä. Tosin matka Käkisalmesta Räisälään tehtiin yhdessä siten, että Jukka vei metsäryhmän Hytinlahden Rautakopraan Vorrinmäen kupeeseen niin pitkälle kuin bussilla pääsi. Siirlahti-ryhmä jatkoi matkaansa sitten suoraan kylään, ja sovimme, että Jukka tulee hakemaan metsäryhmänkin Rautakoprasta Siirlahteen viiden tunnin kuluttua.

Hirvikärpäset iso riesa metsäryhmälle

Kahdeksan hengen metsäryhmän, johon tämän kirjoittaja kuului, tavoitteena oli kulkea Hytinlahdessa Vorrinojan kautta Salokylän läpi Siirlahden puolelle määränpäänä Adam ja Antti Kiurun kotipaikat (talot n:o 44 ja 43 kartassa Siirlahden Koulupiirin talot ja rakennukset v. 1939). Matkaa kertyy edestakaisin kymmenisen kilometriä mutkittelevan reitin takia.

Siirlahden suunnasta matka olisi selvästi lyhyempi, mutta vuoden 2010 Asta-myrsky oli kaatanut sille reitille metsää laajalta alueelta tehden kulkemisen todella hankalaksi. Tämä retki on tehty 2 kertaa aikaisemminkin, mutta silloin kesän alussa. Nyt vastassa oli koko kesän kasvillisuus ja kostea maa, joka teki kävelystä raskaampaa.

Ja aivan oman piirteensä retkeen toivat miljoonat hirvikärpäset, jotka eivät antaneet hetkenkään rauhaa. Saimme kaikki tehokkaan hirvikärpästen siedätyshoidon, mutta selvisimme kaikin puolin ehjin nahoin retkestä aivan aikataulussa.

Vorrinojan ja Salokylän välistä tietä pystyi vielä muutama vuosi sitten ajamaan autolla, mutta ei enää metsittymisen vuoksi. Samoin Salokylässä havaitut ajoneuvojäljet ovat lähes kadonneet. Reitti on sama, joka näkyy kärrypolkuna Maanmittauslaitoksen julkaisemissa Karjalan kartoissa vuodelta 1939. Aluetta on varmaan käytetty pitkään sodan jälkeen, mutta nyt se näyttää jäävän oman onnensa nojaan. Metsäryhmä oli yksimielinen, että tällaisen retken ajankohtana alkukesä hyttysineen on ehdottomasti parempi kuin loppukesä/alkusyksy hirvikärpäsineen.

Jukka haki meidät sovitusti Siirlahteen. Hän kertoi, että Räisälän ja Siirlahden välistä tietä kunnostettiin. Iloksemme uskoimme, että matka taittuisi nyt selvästi nopeammin, mutta petyimme. Kunnostus oli pintaraapaisu, joka ei poistanut tiestä suurimpia ja vaarallisimpia monttuja, joten matka ei juuri nopeutunut.

Kylän reunalla meitä kohtasi yllätys. Tie oli suljettu vartioidulla portilla. Mutta pääsimme onneksi sisään, koska Antti Kuisma oli hoitanut muodollisuudet jo ensimmäisen ryhmän kanssa. Läpiajo on liikenneturvallisuussyistä estetty suojelemaan kylässä asuvia ja vierailevia henkilöitä. Siirlahtiryhmäläisistä osa oli ollut kalassa Juoksemajärvellä. Kalansaaliin suurus jäi hieman arvailujen varaan, mutta järvi oli näyttäytynyt kauniina, ja entisiä kotipaikkoja oli päästy ihailemaan poikkeuksellisesti järven selältä.

Isän kotipaikalla

Kun koko seurue oli taas koossa, kävimme Antti Kuisman johdolla Siirlahden koulussa ja kertaamassa museon tiedot. Vaikka kylässä näytti ja kuului olevan erilaista toimintaa, ei se kuitenkaan näy koulurakennuksen kunnossa. Se on rappeutumassa sekä sisältä että ulkoa.

Lauantai alkoi yhteisellä matkalla Räisälän kirkolle. Pääsimme opastetusti sisälle jo monille ennestään tuttuun rakennukseen. Muistelimme myös yhdessä Räisälän sankarivainajiamme muistomerkin ääressä. Tämän jälkeen ryhmä jakaantui taas kahteen ryhmään, metsäryhmään ja bussiryhmään. Hirvikärpäset olivat supistaneet metsäryhmän kolmeen henkilöön. Ehkä oikeampi syy oli metsäryhmän päivän kohde, joka oli Hytinlahden talo n:o 33, Kalliola.

Kalliola oli tämän kirjoittajan isän kotipaikka ja vanhimpien veljien syntymäpaikka. Kalliola sijaitsee Selkosenjärven luoteisnurkassa. Kun emme olleet siellä aikaisemmin käyneet, arvioimme etukäteen kahta eri reittivaihtoehtoa: joko Vorrinojan kautta Selkosenjärven länsipuolta pitkin tai sitten pohjoisen suunnasta jatkamalla ensin Kaukolan tietä Rautakopran tienhaaran ohi Ylä-Vorneesta kohti Sylijärveä lähtevää tietä niin pitkälle kuin maastoautolla pääsisi. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon, mikä olikin hyvä ratkaisu, koska myrskyn aiheuttamat metsätuhot oli korjattu tältä tieltä. Tietä pitkin pääsi ainakin Sylijärven päähän asti. Pääsimme maastoautolla Selkosenjärven pohjoispuolella olevalle peltoaukealle 700 metrin päähän Kalliolasta.

Reitti Kalliolaan oli helppokulkuinen ja avoimella aukealla tuulessa eivät hirvikärpäsetkään vaivanneet. Heinikossa erottuivat vielä ajoneuvon pyöräurat, eli jotain toimintaa alueella on ollut viime vuosiin asti.

Nopeimmat saivat nauttia kahvista

Bussiryhmä puolestaan teki retken Metsäpirttiin onnistuen omin luvin katsastamaan Terenttilän maisemat Taipaleenjoen itärannalta. Bussiryhmä ja metsäryhmä kohtasivat Kiviniemessä, jossa oli tarkoitus käydä kahvilla. Mutta vain nopeimmat saivat kahvia, koska kahvilasta tai koko alueelta menivät sähköt poikki juuri kesken tarjoilun. Kiviniemessä oli aurinkoisena ja tuulisena päivänä runsaasti koskimelojia harrastuksensa parissa.

Kiviniemestä koko ryhmä lähti yhdessä tutustumaan Keljan taistelupaikkaan ja muistomerkkiin Keljan Suvantojärvelle ja vastarannalle. Meillä oli nyt aikaa ihailla maisemiakin. Rinteessä oli vielä jälkiä kaivetuista poteroista. Sakkolan kylän läpi tullessamme meille osoitettiin paikka, joka oli ollut Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan esikuvan Viljam Pylkkään kotipaikka.

Mukana oli hyviä ja tietäviä oppaita

Sunnuntain kotimatkalla ensimmäinen pysähdyskohde oli Killatsunkoski Makkolassa. Koski on kaunis paikka ja meillä oli onnea nähdä se aamuauringossa. Kosken yli johtaa silta, joten paikkaan voi tutustua hyvin molemmilla rannoilla. Matka jatkui Sairalaan, jossa vain käännyimme katsomassa rautatieasemaa. Sen sijaan Antreassa pysähdyimme kahville/ teelle ja kävimme hautausmaalla. Se on nyt toisen uskontokunnan käytössä, mutta sinne on aikaisemmin haudattu joidenkin matkalaisten sukulaisia.

Viipurissa pienen kiertoajelun jälkeen olikin jo lounaan aika Pyöreän tornin ravintolassa. Kotimatka sujui ongelmitta. Monen osalta se vielä jatkui Lahdestakin eteenpäin.

Nähdyn lisäksi meille, jotka olemme syntyneet sodan jälkeen ja joilla ei ole omakohtaista kokemusta Karjalassa asumisesta, oli onni saada matkaseuraksi Karjalassa syntyneitä henkilöitä. Heidän lapsuuskertomuksensa elävöittivät matkaa ja palauttivat mieliin jo perheissä aiemmin kerrottuja unohdettuja asioita.

Metsäretkillä ihmettelee, miten niin korvessa on voitu asua. Mutta silloin unohtuu, mitä elämä oli 80-100 vuotta sitten. Se oli lähes omavaraistaloutta ja Hytinlahden Salokylässäkin oli asumus muutaman sadan metrin välein. Niin se aika muuttuu.

Takaisin joulukuun 2016 lehteen