Tavoitteena pääsy Berliinin olympialaisiin vuonna 1936

Suomalaista keihäänheittoa 1930-luvulla,
Viljo Rantalaisen ura mestareiden varjossa

Kuulin usein lapsuudessani tarinoita räisäläisen isäni Viljo Rantalaisen nuoruuden keihäänheittoharrastuksesta. Asioiden todellinen tila valkeni minulle kuitenkin vasta vuonna 2015 ryhtyessäni tutkimaan asiaa tarkemmin. Käynti Pihtiputaan Keihäsmuseolla paljasti mapeittain koottua tietoa suomalaisesta keihäänheitosta ja -heittäjistä.

Yleisurheilun taustoista ja vaikuttajista 1930-luvulla

Kolmekymmentäluvulla elettiin monella tapaa murrosten aikaa myös yleisurheilussa. Hyväksyttävät amatöörisäännökset odottivat jo kuumeisesti jonkinlaista ratkaisuaan. Olihan mm. Paavo Nurmi vastikään julistettu ammattilaiseksi ja suljettu pois olympiakisoihin osallistumisesta. Suomen Urheiluliiton ja TUL:n välinen yhteistyö ei ollut vielä löytänyt lopullisia uomiaan. Osittain myös em. syistä Suomen ja Ruotsin välinen urheilullinen kanssakäyminen oli katkaistu yli kolmen vuoden ajaksi.

Urho Kekkonen oli edennyt Suomen Urheiluliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi (1932-1947) ja Armas Valste ensimmäiseksi päätoimiseksi valmentajaksi eli ns. ylivalmentajaksi (1936- 1960). Molempien vaikutusvalta näkyi merkitsevänä tulevien vuosikymmenien aikana. Yleisurheiluvalmennus muuttui ammattimaisemmaksi ja järjestelmällisemmäksi.

Matti Järvinen (1909-1985), ”Maailman Matti”

Suomen keihäsmaailmaa 1930- luvulla ei mitenkään voi arvioida ja arvottaa ilman Matti Järvistä, lähes legendaksi muodostunutta ylivoimaista urheilijaa. Matti Järvinen oli Los Angelesin olympiavoittaja 1932 ja Euroopan mestari vuosina 1934 (Torino) ja 1938 (Pariisi). Hän voitti Suomen mestaruudet vuosina 1929-30, 1933-35, 1940 ja 1942.

Järvinen voitti kaikki vuosina 1933-1935 käymänsä 67 keihäskilpailua sekä kotimaassa että ulkomailla! Samoina vuosina hänet valittiin myös Suomen parhaaksi yleisurheilijaksi. Vielä vuosina 1936-1937 käymästään 29 kilpailusta tuli 21 voittoa. 70 metrin rajan oli ensimmäisenä rikkonut ruotsalainen Erik Lundqvist v. 1928. Vuodesta 1930 eteenpäin oli maailmanennätys sitten tiukasti Matti Järvisen hallussa. Vuosien 1930 ja 1936 välillä Matti Järvinen paransi keihäänheiton maailmanennätystä kaikkiaan 10 kertaa (ennätys nousi 71,57 metristä 77,23 metriin).

Matti Järvinen oli vielä oman heittäjäuransa jälkeen tärkeä vaikuttaja Suomen keihäsvalmennusasioissa. Hän kannusti ja ohjasi esim. Leo Pusaa siirtymään aikanaan valmentajaksi. Voi sanoa, että hänen kylvämänsä siemen vaikuttaa edelleen Suomen tämän hetken keihäshuippujen tekemisissä.

Yrjö Nikkanen (1914-1985)

Matti Järvinen piti Yrjö Nikkasta manttelinperijänään. Kanneljärvellä syntyneen ja huippuvuosinaan äyräpääläistä Pölläkkälän Uraa edustaneen Nikkasen valtakauden voidaan katsoa kestäneen vuodesta 1936 aina vuoteen 1946 saakka. Berliinin olympiahopean lisäksi Nikkanen saavutti urallaan kaksi EM-hopeaa (Pariisi/1938, Oslo/1946), kuusi SM-kultaa sekä kolme SM-hopeaa.

Vuonna 1938 paransi Yrjö Nikkanen maailmanennätystä kaksi kertaa lukemiin 78,70 m. Nikkasen tulokset olivat viimeisiä puukeihäillä tehtyjä maailmanennätyksiä ja kestivät voimassa lähes 15 vuotta. Vuonna 1938 käymästään 26 kilpailusta Nikkanen sai 21 voittoa. Vuonna 1938 Nikkanen valittiin myös parhaaksi yleisurheilijaksi Suomessa.

Viljo Rantalainen (1913-1984)

Viljo Rantalainen oli mukana urheiluharrastuksissa koko elinikänsä. Hänen kaikki veljensä harrastivat urheilua nuoruudessaan. Viljo oli pikkupoikien ihailun kohde, kun hänen keihäänsä teki komeita kaaria kotitalonsa rantapelloilla Räisälässä, Sakkalin kylässä. Monipuolinen Viljo Rantalainen voitti Käkisalmessa v. 1934 Suojeluskuntapiirin mestaruuden 5-ottelun joukkuekilpailussa. Joukkueeseen kuului Viljon lisäksi Räisälän Ivaskanmäellä asunut Marilan veljessarja (Tenho, Arvi ja Raikas).

Keihäänheittäjänä Räisälän Pamausta edustanut Viljo nousi maakunnan parhaaksi lajissaan. Viljo Rantalaisen keihäänheiton tuloskehitys 1930- luvulla näytti seuraavalta

1933: ei vielä tilastoissa
1934: 61,58 m Viipuri/28.5.34 19. Suomen tilastossa
1935: 66,84 m Käkisalmi/22.9.35 8. Suomen tilastossa
1936: 62,04 m Viipuri/ 28.5.36 25. Suomen tilastossa

Ensimmäinen suurempi keihään kisavoitto Viljo Rantalaisella oli Viipurissa 21.7.1934 saavutettu Viipurin piirin mestaruus tuloksella 60,79 m. Ns ”Karjalan kisoissa” 6.10.1934 Rantalainen oli neljäs tuloksellaan 60,22 m. Y. Nikkanen voitti (68,44 m), M. Sippala toinen ja H. Vainio kolmas.

Viljo Rantalaisen uran parhaaksi vuodeksi muodostui asepalvelusvuosi 1935. Käkisalmessa 22.9.1935 järjestetty kansallinen yleisurheilukilpailu muodostui komeaksi kilpailuksi erityisesti keihäänheiton osalta. Yrjö Nikkanen heitti tasaisesti 64 - 66 m tuloksia ja oli pitkään johdossa. Viljo Rantalainen heitti viimeisellä heitollaan ennätyksensä 66,84 m ja meni johtoon. Yrjö Nikkanen kimpaantui ja heitti omalla viimeisellään vuoden parhaan tuloksensa 71,30 m ja voitti. Nikkasen tulos oli vuoden toiseksi paras Suomessa ja kolmanneksi paras koko maailmassa! Mainittakoon, että Suomen Urheilulehti kuvaili tuota Käkisalmen kilpailua näyttävästi syyskuun lopun 1935 numerossaan. Matti Järvinen käväisi tuona samana viikonloppuna Tukholmassa voittamassa kansainvälisen keihäänheittokilpailun 70 m tuloksellaan. Viljo sai omasta saavutuksestaan Suomen Urheiluliiton suurmestarimerkin.

Suomen parhaat v. 1935:
1. Matti Järvinen, Helsinki 25.8.35 74,30 m
2. Yrjö Nikkanen, Käkisalmi 22.9.35 71,30 m
3. Kalervo Toivonen, Tukholma 2.8.35 69,72 m
4. Hugo Vainio, Helsinki 25.7.35 68,90 m
5. Matti Sippala, Lahti 22.7.35 68,08 m
6. Eino Penttilä, Haapamäki 1.9.35 67,27 m
7. Eero Ihanamäki, Kotka 11.8.35 66,92 m
8. Viljo Rantalainen, Käkisalmi 22.9.35 66,84 m
13. Tapio Rautavaara, Helsinki 22.9.35 63,81 m.

Viljon vuoden 1935 tulos oli Suomen kautta aikain tulostilaston 10. paras ja maailman vuoden 1935 listasijoitus oli Top-20 joukossa. Syksyn 1935 tulos nosti Viljon samalla olympia- ja maaotteluehdokkaiden joukkoon. Valmentaja Armas Valste ryhtyi jo v. 1935 vetämään saamansa roolin mukaisesti Berliinin olympiakisoihin valmistautumista. Ehdokkaille annettiin tarkat valmennusohjeet tulevalle talvelle, keväälle ja kesälle sekä kahdeksalla paikkakunnalla järjestettiin 2-3 -päiväiset neuvontatilaisuudet. Seurojen välityksellä tarjottiin harjoitusvarusteita sekä luvattiin korvata tietyt tarpeelliset kulut (hieronta jne). Viljon kertoman mukaan ruoka-annokset syksyllä asepalveluksen aikana tuplaantuivat.

Viljon keihäänheittäjän ura huipulla katkesi varhain alkukesällä 1936 saatuun polven ristisidevammaan, jota ei siihen aikaan osattu hoitaa oikealla tavalla. Vuoden -36 parhaaksi tulokseksi Viljolle jäi Viipurissa 22.5.36 heitetty 62,04 m. Kyseisen kilpailun voitti M. Järvinen tuloksella 70,00 m. Viljon olympiahaave jäi unelmaksi.

Berliinin olympiakisat 1936

Berliinin olympiakisat v. 1936 olivat tavoitteena monella suomalaisella keihäänheittäjällä, niin myös Viljo Rantalaisella. Vuoden -35 tilastojen parhaat sekä alkukesästä -36 parhaiten heittäneet joutuivat/ pyydettiin vielä heinäkuussa -36 osallistumaan Eläintarhan kentällä pidettyyn karsintakilpailuun. Pisimmän korren vetäneet Järvinen, Nikkanen ja Toivonen valittiin Berliinin olympiakisoihin Suomen edustajiksi keihäänheittoon. Järvinen oli vielä kisojen aattona 1936 tehnyt uuden komean maailmanennätyksen 77,23 m ja alkoi haaveilla 80 m rajan ylityksestä Berliinissä.

Sekä Järvinen että Nikkanen kärsivät Berliiniin saapuessaan voimakkaista selkäkivuista, jotka uhkasivat jopa estää heidän osanottonsa kilpailuun. Edeltävän talven, kevään ja kesän harjoittelu oli todennäköisesti pidetty liian rankkana. Myös talvella tapahtunut työpaikan vaihto toi Järviselle omat vaikeutensa harjoitteluun. Paikalla Berliinissä annetut selkähoidot vain pahensivat selkäkipuja. Seuraus oli, että kisan alkaessa Järvisen ja Nikkasen kunto oli alimmillaan. Voittaja Berliinissä oli Saksan Stöck 71,84 m., 2. Suomen Yrjö Nikkanen 70,77 m., 3. Suomen Kalervo Toivonen 70,72 m.

Matti Järvinen jäi Berliinin olympialaisissa niukasti sijalle 5 (tulos 69,18 m). Tämä oli koko Suomen joukkueen ylivoimaisesti suurin pettymys. Epävirallisessa pistetaulukossa Suomi oli Berliinin kisojen yleisurheilussa toinen USA:n jälkeen, Saksa jäi kolmanneksi.

Viljo Rantalaisen toiminta urheilun saralla keihäänheiton jälkeen

Jatkosodan päätyttyä Viljo Rantalainen asettui Pohjois-Savoon Vesannolle toimien siellä poliisina eläkeikäänsä saakka. Aktiivikauden jälkeen Viljon ura urheilun saralla jatkui lähinnä järjestöpuolella. Hän toimi pitkään Vesannon Urheilijoissa mm. lähettäjänä, palkintotuomarina sekä puheenjohtajana. SVUL:n Pohjois-Savon piirissä Viljo toimi palkintotuomari- sekä lähettäjäkouluttajana. Hän oli myös Pohjois-Savon piirin edustajana SUL:n liittovaltuustossa. Miellyttävänä kokemuksena Viljolle olivat myös toimiminen lähettäjänä Kalevan Kisoissa sekä poliisien yleisurheilun Suomen mestaruuskisoissa. Viimeisin muisto järjestöpuolelta on Viljon toimiminen ensimmäisten Suomessa pidettyjen Euroopan mestaruuskilpailujen (1971) pituushyppykisan toimitsijana. Heittäjäuransa jälkeen hän kilpaili vielä ampujana osallistuen Suomen poliisien vakiopistoolin mestaruuskilpailuihin parhaimpana saavutuksenaan pronssimitali.

Markku Rantalainen

Lähteet:
Suomen Urheilulehti vuosien 1935 ja 1936 aineisto Suomen Yleisurheilun tilastotiedot vv. 1933- 1947 Hannu Pelttari, 2015:
”Valmentaja Valste”
Matti Järvinen, WSOY, 1934:
”Tieni keihäänheiton maailmanmestariksi”
Erkki Saalasvuori, 2001:
”Räisälän Sakkali, kylä Vuoksen sylissä”

Takaisin joulukuun 2016 lehteen