elina

Mansikkamäen Elina nyt myös romaanina!

Viime kesänä Eurajoella Kuivalahden kesäteatterissa esitettiin näytelmä Mansikkamäen Elina. Se oli saanut kolmannen palkinnon v. 2010 kesäteatterin 30 - v. juhlan kunniaksi järjestetyssä kilpailussa. Sivuilta www.kuivalahti.com löydät mm. kuvia näytelmästä.
Kun kirjoitimme näytelmää, monet juonenkäänteet, päähenkilöiden henkinen kasvu ja kylän muut henkilöt ja tapahtumat piti sivuuttaa. Ne nousivat esiin mielikuvituksesta jo näytelmää kirjoittaessa, mutta tarina ei sallinut niiden käyttämistä. Tästä syntyi ajatus romaanin kirjoittamisesta.
Kirjan kirjoittajat, Leena Falttu ja Marja Hiltunen, ovat molemmat syntyneet Eurajoella 1960-luvulla. Leenan sukujuuret ovat syvällä Eurajoen historiassa, Mullilan kylässä. Marja taas on isänsä Aarne Hiltusen puolelta Väkelän sukua Hytinlahdelta.
Sekä Leena että Marja ovat harrastaneet historiaa, myös paikallista, koko ikänsä ja ovat kiinnostuneita murteista. Leena on toiminut aktiivisesti Eurajoen kotiseutuyhdistyksen kirjatoimikunnassa vuodesta 2004 lähtien. Hänen ammatinsakin on varsin "kirjallinen": Eurajoella hänet tunnetaan Kirjakravun kirjastoautonkuljettaja-virkailijana.
Marja työskentelee sekä ihonhoitokonsulttina että yhdessä miehensä kanssa heidän omistamassaan puusepänyrityksessä. Vapaa-aikoinaan hän kirjoittaa mm. paikallisen kyläyhdistyksen lehteen. Työn alla hänellä on 1860-luvun Eurajoelle sijoittuva romaani.
Myös Leenan ja Marjan yhteinen kirjoittaminen jatkuu: näytelmään Mansikkamäen Elina on tekeillä kaksi jatko-osaa.
Niille, jotka eivät ole nähneet näytelmää, kerromme tässä lyhyesti kirjan / näytelmän alusta. 17-vuotias Elina menettää rakastettunsa Oskun sotaan ja huomaa odottavansa lasta. Kyläyhteisön ja vanhempien paine käy sietämättömäksi, mutta viime hetkellä apu tulee odottamattomalta taholta. Elina joutuu tekemään vaikean ratkaisun ja suostuu Juuselan Markun kosintaan.
Kirjassa kuvataan Elinan kasvua arasta torpan tytöstä ison talon emännäksi. Naiseksi, joka käsittää, että vain hän itse tekee itsensä onnelliseksi, olosuhteista huolimatta.
Kirja on samalla kuvaus kotirintaman elämästä jatkosodan aikana, kuvitteellisen Eurajokelaisen kylän näkökannalta nähtynä. Tämä on myös rakkaustarina, mutta sellainen suomalainen, jossa rakkaus tulee huomaamatta, hiipimällä, ilman suuria tunnekuohuja.
Jokainen lukija varmasti löytää oman näkökulmansa kirjasta. Vaikka se on kirjoitettu lähinnä naislukijoita ajatellen, niin varsinkin juonen edetessä miesnäkökulma korostuu. Kirja keskittyy Elinan tarinaan, mutta paljastaa myös kirjan miesten, Juuselan Markun ja Mustikkalan Oskun, ajatukset ja tunteet.
Kirjan dialogi käydään pääasiassa Eurajoen murteella, ja Mansikkamäen Elina onkin ensimmäinen romaani, jossa tätä murretta on käytetty.
Kirjassa esiintyvä Poskiparran perhe, joka on Säkkijärveltä, "puhuu" Karjalan murretta. Tämän murteen suhteen käytimme kirjailijan vapautta. Kirjoitimme Poskipartojen puheen yleisellä karjalanmurteella, lähinnä sellaisella, jolla Marja on kuullut sukulaistensa puhuvan.
Karjalaisperhe tuo väriä ja iloa kylän elämään. Vaikeuksiltakaan ei vältytä, kun erilaiset kulttuurit ja murteet kohtaavat.
Muutama oikeastikin Eurajoella elänyt henkilö vilahtaa kirjassa: rovasti Suojamaa, kätilö Kerttu Kivi ja kunnanlääkäri Pekka Leikkaa.

Kirjaa voi ostaa:
Leena Falttu, puh. 044 991 0075, paulee@jippii.fi
Marja Hiltunen, puh. 040 717 0221, hiltunen.marja@gmail.com.
Kirjan hinta kirjoittajilta ostettuna on 25 €, ja siinä on 376 sivua. Vähintään kolme kirjaa lähetämme postikuluitta. Lähialueelle toimitamme kirjat "käteen".
Kirja on saatavilla myös Säästöpankin Eurajoen konttorista, kirjakaupoista ja kustantajan nettisivuilta www.nordbooks.net.

Toivotamme miellyttäviä lukuhetkiä Mansikkamäen Elinan parissa!

Leena Falttu ja
Marja Hiltunen

Takaisin joulukuun 2012 lehteen