Särkisalo
Kepolan koulun juhlasali alkoi täyttyä aloitushetken lähestyessä.
Edessä huivipäinen Riitta Haikonen, joka on juhlien vakiokävijä.

Särkisalo-juhlaa vietettiin rattoisasti Köyliössä

Särkisalon kyläjuhlien 1960-luvulla alkanut perinne jatkui Köyliössä Kepolan koulussa pidetyllä juhlalla. Tapahtuman juontanut Juhani Kaatonen totesi ajan lain sanelevan sen, että evakot ovat häviämässä. - Viimeiset luovutetussa Karjalassa syntyneet ovat jo 64-vuotiaita, joten luonnon lain mukaan tämän sukupolven rivit harvenevat. Tämä selittää myös osaltaan Köyliön Karjalaseuran loppumisen, totesi Juhani. Koska järjestävää karjalaseuraa ei ollut, ottivat Juhani ja Irja Kaatonen vastuulleen perinteen jatkamisen, ja järjestivät juhlan tarvitsemat tilat, ruokatarjoilut ja ohjelmat. Tosin ohjelmaa toivat vanhan tavan mukaan mukanaan myös juhlaan osallistuneet. Köyliön Mieskuoro esiintyi kesäkokoonpanossaan, ja sitä johti Juhanin mukaan särkisalolaisten oma vävy eli Torkkelin Malmin tyttären tyttären mies Jorma Perko. Ohjelmassa oli vuorollaan sekä laulu- että lausuntaesityksiä yleisön nautinnoksi. Esko Ahola näytti valkokankaalla kuvia Särkisalosta ja sen koulusta. Mukana oli kuvia 1930-luvulta saakka. Hän kertoi myös Särkisalon kulun seinään kiinnitetyn laatan vaiheista. Siinähän kerrotaan sekä suomeksi että venäjäksi koulun toiminta vuosista. Viimeisten tietojen mukaan uusi omistaja on huolehtinut laatan säilymisestä, ja tulee sijoittamaan sen arvoiselleen paikalle. Mikä se sitten lieneekin. Ilmi Suutari kertoi kesäisestä käynnistään Ohvojen kotipaikalla Rammansaaressa. - Päivä ol kaunis, ko meitä 13 henkee läks venneil Rammasaaree. Ukkolaismiko rantaa ei päästy, ei omma eikä Puputi rantaa, risukkoo ol nii paljo. Saare toisee päähä sentää päästii ja sielt rämmittii pitkäs heinikos kotpaika raunioil. Kyl se semmosta rytteikkyö ol et paha miel siit jäi, kuvaili Ilmi tuntojaan. (Matkasta enemmän sivulla 14). Heikki Silvola, jonka vaimo on Sikosaaresta, kertoi Köyliö-seuran seuraavan tavoitteen olevan koota kertomuksia karjalaisten asettumisesta Köyliöön. Kyläkokouksessa Maija Ailasmaa totesi tilien olevan hyvässä kunnossa, koska velkaa kyläkirjoista ei enää ole. Kirjoja sentään on sen verran, että toisen ja kolmannen polven särkisalolaiset voivat niitä hankkia. Juhlan päätteeksi todettiin, että ensi kesänä pidetään Särkisalo-juhlat Eurassa.

Juhani ja Irja Irja Kavenius luki murrepakinansa ja Juhani Kaatonen juonsi tapahtuman.

Meikylä koulust ja opettajist

Nii, siel se entine kouluima voa iellie seisuo ihka samoil sijoillesa, mihi Särssalo lapsii varte toistsattoa vuotta takaperi pykättii.
Jos kuka lienyö käynt kotseuvul teä kesä sottuu taik männä vuon, ni o pitänt nähä minkälaiseks vanha koulupytink nyt o kanistaint. Ko on nii helaka vaalijasinine vär pinnassoa ja ikkunapuittiet valkijan. Siin heä sit kurkistelluo sielt räikijäpunase lankkuaija takant maantietä myöte mänijöi.
Oha se senpuolie jo tult tiijoks näihe vuosii soatos, ko siel olloa käymäselteä päästy pistäimeä, jot kyl o vanha koulu lähtöimä perreä joutunt olemoa monen. Kuka häntä o milläi viisii koitelt restairoija nii ulkont ko sisäpuoleltaki ja käytteä koulutsuojii mikä mihikii tarkoituksie.
Täs erreän kesän tul nähtyy sekkii ihme, jot yläkoululuokkoa ol jokkuu yrittelijäs rustant puoji. Muihe myötäväks pantui rinnal ol hyllylöil lavottu rivvii viinaputelloi ja niihe puolie turistilloikii silmät kiilteliit.

Tuntu ouvolt, ko muistis ol hyväst mite samas luokkahuonies kirjoteltii aikoinoa raittiuskilpakirjoituksii syvä ja asjallise vakkoamukse henges. Eikä ois kyl konsoa uskont, jot samas luokas myyvveä jollokii viinaksii.
Mut jos käyvveäki lattaamoa aikakirjalehtilöi taakspäi, ni päässeä nii pitkältis ko koulu ol viel oikijas omistukses ja omakylä lapsil annettii siin oppii niiko ojennustaki.
1890 valmistunniest kansakoulust olliit jo monjaat särssalloisii lapsist kerenniet päässä koulu lävitse siihe männes ko opettajiks tul 1916 nuor pariskunta Sanni ja Paavo Ahola. Alust hyö olliitki ison vaikuttimen särssalokyllöisii elämise kulus ain siihe viimisie lähtyö ast. Opettajapari ansijoks soap laskii kaikepuolise kulttuurelämä kohhuomise kyläs. Molemat opettajat olliit musikillisest erikoise valveitunneita ja jakkoit oppilailliekii oikijaoppista laulutaituo. Nekkii kel ei olt syntymälahjaks soatuu ääntä, oppiit laulamoa. Ahola näytti oikei käästpittäi milviisii suu pitteä lauloas levitteä, jot sanat ja säveliet pääsyöt kunnolloa ulos. Huulii ravost koi tule muutako sihineä, se ei uo mitteä laulamista. Samal näytti siintäki esmerki. Laulutuntiloi aikan laulettii kauneita koululaululoi Siukose ja Pesose laulukirjoi mukkoa. Viel ieliekii jotkut laulut pyöriit mieles. Sellane laulu "Kyyhkyne kylpee kuopassaan pienen poikansa kanssa" jäi vasite mielehei ko Sanni-opettajatar pääs äänelleä sitä laulettais nii korkijal. Särksalo mainiekkoahe kuoruo piisas hyvvii ossoavii laulajii ko opit olt tulliet jo koulupenkil.
Isämaalisuutta piettii niin aikoin kouluopetukses tärkijän ja niitä asjoi meijäki koulu opettajat antoit neuvoks oppilaillie toreperreä. Koulul ol kans painava sannoase kuri ja järjestykse pitämises, ko tarkoituksen ol soaha kasvamoa yhteiskuntoa kunno kansalaisii. Ommii vapauksihie ottamisest joutu helpost vastatuksi opettaja kans. Mielehei o jäänt, kui rivilöihe pit olla ain viivasuorii, enneko lasettii sisseä. Ja sekkii, mite tunnil ol oltava hiljoa ja kuunneltava opetusta tarkkan, mut jos opettaja määräs vastaamoa, ni sillo pit kapsahtoa kepijäst pulpettiise vierie ja sannuo sanottavoase selkijäl äänel, män sit oikei taik vääri. Eikä tunni aikan maksant käyvä vieruskaveriise kans misteä asjast kinkkoamoa enempeä ko tekemeä ilkoa iessäis istuniel. Siint joutu iha varmast tilitekkuo. Sitä koittelit olla kaikipuoli siivolloa ja lukkii läksyt kunnolloa, jottei voa sunkoa ois joutunt jäämeä arestii. Käi vällii silviisii kuiteskii, jot jouvuttii sakiltoa syylisiks vaik voa erreät olliit heitäiniet järettömiks ja tehniet pahojoa. Koi asja tult selviks, ni arestii tul jokkaisel.

Opettajii kunnijoitettii kaikipuoli, jos vaik vähäse pelättiiki. Mut opettaja kääst ei mänty tempoamoa mitetahojoa mitteä. Voa tyttölöil pit polvet olla notkeita niijoamissie ja poikii niskoi taivuttava kunnolloa kumartommoa. Sellast tavat olliit jo kotont lähtösii.
Meikäläine ol tult kouluikkeä kesäl 1935 ja syksyl aloti pieniikoulu opettajan Anni Purane. Koko kesä ajaha se kouluu mänö jo karkattel mieles ja Korpelapuole tyttölöi kans tuliki sovittuu, jot miekii lähe hei keralloa Kivpello kansakouluu. Voa äitillei se ei käynt loatuu ensikeä. "Sie määt kyl oma kylä kouluu Salokylleä, ko siel o käyniet toistkii sisarukseis". Eikä siint maksant enneä sen enempeä kaarittoa.
Kevyä 1939 tutkinos jaatus totistuksessai sanottii, jot siireteä kuuvenel luokal. Myöhä kuitekii tiijeteä, jot syksyl alkant lukukaus ei pääst alkujoa pitemäl. Sotiloat saivat luokkahuoniet korttieriksie ja lapsil sanottii, jot jokkaisel tiijotettoa kons kanskoulu päästyö alkamoa uuvestoa.
Evakkotie ol tult yhtie kertoa kulettuu ja oltii niitä palluumuuttajii, ko päästii takasii kotkontuloil. Takasii tulliet opettajaima saivat opetukse alkamoa joutsoa, jo kevättalven 1942. Siint se läks elämä parraite elpymeä raiskatus kotkyläs. Voa tiijosha se o sekkii, jot neljäkymmenäneljä keyvyätutkinos joutuit mei pitkäaikast opettajaima antamoa lapsii kättie viho viimist totistukset Särksalokylä kansakoulust.
Koulu o siel iellie pystys ja alottant vastikkeä uuve uutukaise elämeäse. Voa mites se o mei entisii oppilaihe kans?
Irja
Takaisin syyskuun 2008 lehteen