Ivaskan kyläjuhlan toivotaan jatkuvan |
||
Ivaskan kyläjuhlaa vietettiin 25. kertaa. Aarne Räkköläisen ja Aarre Poikosen ideoima
tilaisuus pidettiin Lounasravintola Idyllissä Eurassa perinteisesti elokuun ensimmäisenä
lauantaina. Juhlan vetänyt Aarne Räkköläinen palautti mieliin, että ensimmäinen juhla
vietettiin Suontaustan museolla Eurassa ja kaksi kertaa on juhlittu Räisälässä Virransaaressa.
Aluksi muistettiin joukostamme poistunutta Lauri Marilaa. Hänen kerrottiin olleen mies, joka teki kun toiset vasta ajatteli. Lauri oli hyvä urheilija ja muiden sukuunsa kuuluvien tavoin myös musikaalinen. Pellonperän pojat rouvineen (Reino ja Airi sekä Unto ja Aira Marila) lauloivatkin Laurin tekemän laulun Muistojen Räisälä. Omalla vuorollaan lauloivat myös Aino Haapaniemi ja Hilkka Aaltonen sekä 7-vuotias Jenna Vainio. Mukana oli kyläläisten omia ohjelmia, niin runoja kuin kertomuksiakin sekä tietysti näyteltyjä osia. Esimerkiksi Aino Haapaniemi lausui runon, minkä hän kertoi lukeneensa aikanaan Ivaskan kallioilla pidetyssä juhlassa. Aarne, Aarre ja Hilkka esittivät mm. sketsin Myllypellon asemalta, missä mies lähetti puolisonsa toistuvasti kysymään asemapäälliköltä meneekö junia lähiaikoina.
|
![]()
Vaimo joutui
joka kerta mennen tullen ylittämään radan. Kun asemapäällikkö lopulta hermostuneena
tiuskaisi, ettei koko päivänä mene mihinkään päin junaa, oli mies huojentunut. |
|
Takaisin syyskuun 2008 lehteen |