Himmelin uusi tuleminen

Rukiin oljista tehty, tuvan katosta riippuva ja hiljaa ilmavirrassa liikkuva himmeli, on tunnettu Suomessa monien sukupolvien ajan. Pääasiallista esiintymisaluetta oli aluksi Varsinais-Suomi, Satakunta, Häme ja Uusimaa. Näiltä alueilta se levisi Karjalaan, erityisesti Kannakselle. Perinteinen himmeli jäi unholaan 1800-luvun lopulla. Samalla unohtuivat myös tekotavat. 1930 ja 1940 luvuilla sen suosio alkoi jälleen nousta. Sodan jälkeen etenkin martat ja maatalousnaiset alkoivat opastaa niiden tekoa.
Himmeli on erityisesti joulun koriste. Se on liitetty myös sadon varmistamiseen. Himmeli on pidetty tuvan katossa aina seuraavan vuoden juhannukseen saakka jotta saataisiin suuri sato. Himmeli on myös entisaikojen hääjuhlien koriste, esim. peilein ja paperein koristeltuna se koristi häätuvan kattoa.
Perinteinen himmeli on ollut alun perin koristeltu ja yleensä rukiinoljesta valmistettu. Koristeina on käytetty mm. paperikukkia, munankuoria, villatilkkuja, paperisuikaleita, harakanvarpaita (mahdollisesti liekokasvi), rukiintähkiä sekä peilinpalasia. Onpa joskus uskallettu polttaa himmelissä kynttilöitäkin!
Himmelien valmistus kuului entisaikaan nuorten naisten ja miesten joulunalustehtäviin. Himmelin tekotapoja lienee ollut pääasiassa kaksi: joko tekemällä osat erikseen ja liittämällä ne sitten yhteen niin, että joissakin kohdin on kaksi olkea vierekkäin. Toinen tapa on niin sanottu kutominen.
Kun joulukuusi 1800-luvulla yleistyi, himmelit alkoivat harvinaistua. Kuusi oli tukevampi koriste, jonka oksille oli helppo ripustaa kaikenlaista tavaraa. Himmelin uusi tuleminen tapahtui 1930-luvulla, kun Marttaliitto kiinnostui himmelin ohella muista kansallisista joulukoristeista.

Himmelintekijä

Nykyisin Tottijärvellä asuvan Taimi Naskalin lapsuudenkoti oli Vpl. Pyhäjärvellä Kahvenitsan Heinosen kylässä aivan Räisälän rajalla. Hän muistaa, että perheen lehmien karjapolku kiersi Räisälän puolelta. Taimin naapureina Pyhäjärvellä asui Jenny Hutri ja Räisälän puolella aivan yhtä lähellä Ilmi Suutarin perheen karjan kesälaidun. Kukaan heistä ei muista Karjalassa olleen himmeleitä sotia edeltävänä aikana. Taiminkin silmiin osui malli ensimmäisen kerran vasta evakossa Kotilieden tai Pellervon sivuilta.
- Olin noin 16-vuotias, jolloin perheemme asui heti sotien jälkeen Suoniemen pappilan riihessä. Siellä näin lehdessä ohjeen, jonka mukaan valmistin ensimmäisen himmelini. Sitten tulikin 40 vuoden tauko, kun toimin Martti Naskalin karjapiikana. Joku kysyi kerran, että mitä palkkaa sain siitä. Kerroin että neljä lasta, muisteli Taimi.


tekijä
Taimi Naskali (vas.) ja Ilmi Suutari ovat sekä sukulaisia että lapsuuden ajan tuttuja.

Lapsuusajan naapurit yhdessä toisten himmelinystävien kanssa kävivät marraskuussa himmeliostoksilla kaikkiaan16 hengen ryhmänä Taimin kodissa. Himmelintekijän sormet olivat koonneet kymmenittäin uusia taideteoksia syksyn aikana, joten kaikille halukkaille riitti, mutta ylikään ei paljon jäänyt.

Valmistaminen

Taimi aloittaa himmelin valmistuksen menemällä luvan ja saksien kanssa ruispellolle. Hän teki himmelinsä aluksi vahvoista oljista, mutta käyttää nykyisin kaikenvahvuisia, myös erittäin ohuita olkia. Pöydällä olevassa laatikossa onkin noin parin sentin pituisia tasamittaisiksi katkottuja olkipaloja joiden halkaisija ei ole juuri milliä enempää.
- Olkien leikkaus himmeliä varten määrämittaiseksi alkaa sillä että ne kostutetaan nihkeiksi, jolloin ne pehmenevät eivätkä katkaistaessa halkeile. Liian märistä taas ei näe ovatko ne ehjiä. Kokoamiseen käytettävän puuvillalangan pujotan oljen läpi helmineulalla, vaikka jotkut tekevät sen imaisemalla, valaisee Taimi.
Hän kertoo valmistaneensa tämänkin syksyn aikana monia kymmeniä himmeleitä, koska kysyntä on viime vuosina lisääntynyt huimasti. Yksi hänen valmistamansa himmeli on jopa 5000-palainen, joten langan pujottaminen imaisemalla olisi melkoinen urakka.
Kuuluisuutta Taimin himmeleistä ovat ehkä eniten saavuttaneet hänen 1990 Tottijärven kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen vanhaan puukirkkoon lahjoittamansa 12 himmeliä. Erikoisia koristeita saivat ihastella myös muutama vuosi sitten kirkon 150-vuotisjuhliin saapuneet vieraat.

Takaisin joulukuun 2007 lehteen