Eeva Tammi väittää kenraali Airon sanoneen

"Viipuria ei aiottukaan pitää vuonna 1944"

Kiistanalaisen salaliittoteorian mukaan puolustus silmänlumetta

Karjalohjalainen Eeva Tammi, joka harrastaa sotahistoriaa, on esittänyt otsikossa olevan väitteen arvostetussa Sotahistoriallisessa kirjassa ilmestyneessä artikkelissa. Kirjaan hyväksytään artikkelit, jotka voidaan tieteellisesti todistaa. Vuoden 2006 alussa ilmestynyt kirjoitus on aiheuttanut paljon keskustelua alan harrastajien ja sotaveteraanien keskuudessa.
Tähän mennessä on yleisesti oletettu, että Viipurin puolustuksen epäonnistuminen johtui vihollisen ylivoimasta, ammuspulasta ja täydellisestä epäonnistumisesta kaupunkisodassa. Tutkimuksissa on saatu uutta tietoa. On selvinnyt, että oli selvä ryhmä korkeita upseereja, jotka olivat valmiita luopumaan kaupungista ilman taistelua. Suunnitelman ydinryhmään kuuluivat kenraali Erik Heinrichs, kenraalimajuri Aksel Airo ja eversti Valo Nihtilä.
- Airo sanoi, että Viipuri sijaitsee väärällä puolella vesistöä. Jos kaupungista taisteltaisiin, se tuhoutuisi, eikä kukaan tekisi sillä mitään, Eeva Tammi kertoo. Hän on tehnyt tutkimustyötä puolitoista vuotta tämän asian puitteissa. Ylipäällikkö Mannerheimille ei kerrottu suunnitelmasta mitään, hänhän ei olisi sitä hyväksynyt kuitenkaan. Eeva Tammi pääsi asian jäljille haastatellessaan kenraali Airon hyvää ystävää, Jussi Rantaa.
- Kun kuulin asiasta ensimmäisen kerran, haukoin henkeäni ja ajattelin, että en voi koskaan kertoa tästä kenellekään niin kauan kuin 20 prikaatin sotilaita on vielä hengissä, muistelee Tammi.
20 prikaatin vastuulla oli Viipurin puolustaminen. Myöhemmin Eeva Tammi alkoi ajatella, että niin kauan kuin veteraaneja on elossa, on totuus tultava esiin. Hänen mukaansa olosuhteet luotiin sellaisiksi, että taistelu kaupungista oli mahdotonta. Todisteiden kerääminen on vaikeaa, koska Viipurin luovuttamisesta ei ole olemassa mitään mustaa valkoisella. Suunnitelmahan oli salainen. Naistensairaalassa sijainnutta j oukkojensidontapaikkaa ei pystytty evakuoimaan. Kukaan sinne jäänyt ei palannut vankien vaihdossa.

Ei pystytä todistamaan

Professori Ohto Manninen Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitokselta kertoo, että Viipurin menetyksestä on tehty useita tutkimuksia. Häneltä ja dosentti Eero Elfvengreniltä, Suomen Sotahistoriallisen Seuran asiantuntijalta, pyydettiin lausunnot, jotka molemmat näyttivät vihreää valoa Eeva Tammen kirjoituksen julkaisemiselle, vaikka totesivatkin, että asiaa ei pystytä todistamaan. Maaliskuussa 06 ilmestyneessä Helsingin Sanomien artikkelissa asiaa käsitellään myös.
Vuonna 2004 Tammi haastatteli heinolalaista ekonomi Jussi Rantaa sotamuistoista, kuten yllä on tullut esille. Hänen ystävänsä, toinen heinolalainen, jo edesmennyt kenraalimajuri Airo oli maininnut otsikossa kerrotun lauseen. Tutkimuksen ydin on teoria salaliitosta marskia vastaan. Osana todisteluaan Tammi käy läpi Viipurin puolustuksen kummallisuuksia ja heikkouksia. Lisäksi kolmikko oli 20-30 vuotta nuorempi ylipäällikköä, joka oli täyttänyt jo 77 vuotta. Tutkimuksen ongelmallisin osuus on sen toteennäyttö.
Tammi perustaa sen kenraaliluutnantti Erkki Laatikaisen suulliseen kertomukseen. Laatikainen oli 15-vuotiaana todistamassa, miten perheen kotiin Mikkeliin saapui maaliskuussa 1944 vieraita Päämajasta: Heinrichs, Airo, Nihtilä. Kolmikko saapui kuuntelemaan millaisia ajatuksia oli kenraalimajuri Taavetti Laatikaisella, joka oli siirretty Länsi-kannaksen komentajaksi. Erkki Laatikainen kuuli nelikon keskustelun oven läpi.

Tammi kertoo tutkimuksessaan: "Isokokoinen kartta otettiin esille - Samalla - kerrottiin operatiivisesta suunnitelmasta, jonka mukaan VKT-linja (Viipuri-Kuparsaari-T aipale) olisi kaikessa hiljaisuudessa vedetty Viipurin länsipuolelle. Tammi myöntää kohdan perustuvan hänen omaan tulkintaansa. Hän kertoo kuitenkin käyneensä tekstin läpi Erkki L aatikaisen kanssa, eikä tämä ollut siihen puuttunut.

Todisteita ei ole riittävästi

Helsingin Sanomien haastattelussa Laatikainen on tarkempi: Viipuri-suunnitelmasta ei kuulunut isän työhuoneen oven läpi mitään.
- Niin, sitä ei kerrottu meillä, Laatikainen sanoi HS:lle.
Suunnitelman olemassaolosta hän on vakuuttunut: "Minä uskon, että se tehtiin aikaisemmin Päämajassa."
Jatkosodan historia -teossarjan toimittaja everstiluutnantti Ari Raunio toteaa: "Näkökulma on mielenkiintoinen ja arkistolähteisiin perustuvat väitteet ovat OK. Esitetyt todisteet eivät kuitenkaan riitä."
Mitä todella puhuttiin tässä neljän tapaamisessa, siitä ei ole varmaa näyttöä. Yksi tällainen lause ei riitä, jos se toisessa tilanteessa kumotaan.

Viipurin viime vaiheet

Mitä sitten kertoo uusi sotakirja, Jatkosodan pikkujättiläinen? Kirja kertoo Viipurin menetyksestä seuraavaa: Vihollinen valtasi Viipurin 20.6.1944 vajaan viiden tunnin taistelun jälkeen. Puolustusta johti eversti Armas Kemppi. Puolustuksessa tehtiin lukuisia lopputulokseen vaikuttavia ratkaisevia virheitä. Minkäänlaista yhtenäistä taisteluhautaa ei ollut tehty, korsut ja sirpalesuojat puuttuivat kokonaan. Lentopuolustus oli olematonta. Puolustajien määrä oli aivan liian pieni hyökkääjien määrään verrattuna, viitisentuhatta miestä. Panssarintorjunta-aseita oli aivan liian vähän. Viipuria puolusti kaksi tykistöpatteria, niillekin oli jaettu vain kaksi tuliannosta. Tykistön ammukset olivat lukkojen takana ja ne jäivät lahjaksi viholliselle, kun puolustus joutui perääntymään. Tykkien kaliiperit olivat aivan liian pieniä, pääsääntöisesti 45 mm:siä. Koko Viipuria puolusti vain kaksi 120 mm:n tykkiä.
Joukko-osastoja perääntyi pakokauhun vallassa, kun raskasta puolustusta ei ollut. Pakenevien sotilaiden mukana poistui myös eversti Kemppi, joka meni tekemään selontekoa armeijakunnan komentajalle, kun hänen olisi pitänyt johtaa taisteluita. Vastuun hän siirsi everstiluutnantti Arralle. Viipurin puolustajien tappiot olivat 19 kaatunutta ja 101 haavoittunutta ja kysymyksessä oli silloin Suomen toiseksi suurin kaupunki, jossa oli ennen sotia 82 000 asukasta. Eversti Kemppi sai oikeudessa sodan jälkeen 25 vuorokauden päävartioarestin ja hänen alaisensa majuri sai 8 kuukauden kuritushuonetuomion, jonka jälkeen ampui itsensä.
Kun mietimme kaikkea tätä Viipurin puolustukseen liittyvää, voimme hyvin yhtyä Eeva Tammin tutkimuksissa saatuihin tuloksiin. Jokainen suomalainen sotilashan on valalla sitoutunut puolustamaan isänmaataan viimeiseensä asti. Vielä suurempi vastuu on korkeilla upseereilla, jotka ovat vuosikymmeniä saaneet palkkaa siitä työstä. Ajatelkaamme, kuinka suuri oli Viipurin menetys psykologisessa merkityksessä. Vihollisen oli helppo asennoitua - koska me saimme Suomen toiseksi suurimman kaupungin näin helposti, niin pienemmät kaupungit me saamme "heittämällä".
Onneksi oli myös toisenlaisia taisteluita. Oli Raatteen tie, jossa 23 000 vihollisen sotilasta jäi Kainuun hangille, 1500 vihollista jäi vangeiksi, sekä Suomen saama sotasaalis oli historiansa suurin, tai ainakin suurimpia. Oli myös Tali-Ihantala, jossa 10 päivän aikana suomalaiset joukko-osastot löivät pataljoonan tai sitä suuremman ryhmittymän 30 kertaa. Taistelutantereelle jäi yli 20 000 vihollisen sotilasta. Ilman näitä tämänlaisia taisteluita Suomi olisi menettänyt itsenäisyytensä.
Hannu Ehoniemi

Takaisin kesäkuun lehteen