Armas Heikkonen, Alpo Jortikka ja yksi Ruposen ruskea Räisälän kirkolla vuonna 1943.
Rahastajapoikana Ruposen ruskeissa
Alpo Jortikka, RaumaKimmokkeen kirjoittamiseen sain Esko Aholan viime Räisäläisessä olleesta jutusta "Linja-auto jokeen". Tuumailin, että jotakin ehkä tietäisin, olinhan silloin M. Ruponen Oy:n palkkalistoilla. Lisää muistoja nosti esiin ilmoitus Liisa Ruposen kuolemasta saman viikon Karjalassa. Olimme lähes saman ikäisiä. Kävi mielessä että kuinkas kauan minä tässä keikun.
Tuo linja-auton Vuokseen ajo tapahtui todella uudenvuoden aattona -43. Olin siihen aikaan rahasatajana linjalla Viipuri-Antrea-Räisälä-Humalainen. Meillä piti olla kohtaaminen Viipuri-Käkisalmi-vuoron kanssa Räisälässä. Tämä ajoi Vuosalmen kautta. Me kiskoimme puolestamme kapuloilla Antrean Kuukaupin lauttaa helmikuuhun -44 saakka. Silloin Kuukaupin silta avattiin liikenteelle. Se oli juhlan aikaa. Ikävä kyllä se loppui lyhyeen.
Kun Käkisalmen autoa ei uudenvuoden aattona kuulunut, me jatkoimme matkaa autuaan tietämättöminä mistään onnettomuudesta. Ei silloin ollut kännyköitä eikä edes kelloa joka pojan ranteessa. Vasta uudenvuoden päivänä saimme tietää mitä oli tapahtunut. Sitä emme aavistaneet, että puolen vuoden kuluttua tuolla samalla paikalla kuolee monin verroin enemmän ihmisiä.
Käkisalmesta lähtenyt iltavuoro Viipuriin oli ajanut Vuokseen. Seitsemän matkustajaa ja rahastajatyttö, Toini Timonen, olivat hukkuneet. Kuljettaja pelastui rikki menneestä tuulilasista ja kaikki auton takakopissa olleet pelastuivat. Nuoren työtoverin kuolema järkytti. Luin lehdestä ilmoituksen Toinin kuolemasta niin moneen kertaan, että muistan vieläkin sen lopun, joka kuului: "Toinin lempivirsi oli 146". Ketä kiinnostaa, hakekoon tuon virren kirjasta.
Onnettomuuteen oli syynä lähes kaikki mahdollinen. Kuljettaja oli linjalla ensimmäistä kertaa. Lautta sattui olemaan toisella rannalla. Varoitusvaloja ei sodan aikana pidetty. Puomia ei ollut. Ilta oli jo pimeä. Kuljettajan väsymyksestä en muista kuulleeni, mutta voi olla sekin. Lisäksi auto sattui olemaan kolmeovinen, joten ei niitä enää vedessä saanut auki, kun virta kävi juuri ovien puolelta. Syvällä auto ei ollut. Takaosan katto oli kuulemma juuri ja juuri tasalla.
Firman järjestysnumero autossa oli 25. Sitä sanottiin piikiksi. En silloin osannut aavistaa, että olen vielä itse tuon auton rahastajapoikana ja vieläpä ratissa. Tosin joulukortin kanssa, mutta en siinä suurta syntiä tehnyt. Tiedän ainakin kaksi kaveria, jotka saivat 17-vuotiaina kuorma-autokortin erikoisluvalla.
Linja pidennettiin Pyhäjärvelle
Teiden kuivuttua keväällä -44 linjaa pidennettiin Pyhäjärvelle. Kävimme kyllä Humalaisissa mennen tullen, mutta palasimme Konnitsan tienhaaraan takaisin. Näin kotikyläkin tuli palvelun piiriin ja kaikki näytti hyvältä.Elettiin kesäkuun 9. päivää -44. Kuulin junan äänen ja katsoin ikkunasta. Tavarajuna mennä kolisteli Rautuun päin. Ainakin muutamassa avovaunussa oli selvästi panssariestekiviä. Siinä samassa rysähti niin että luulin talon katon lähteneen kertaheitolla lentoon, mutta ei sentään. Kaksi "ryssän" hävittäjää lensi niin alhaalla kuin vain lentää voi. Ne menivät rautatien suunnassa Käkisalmeen päin. Mikäpä oli lennellessä. Ei heitä ainakaan Pyhäjärvellä kauniina kesäaamuna puoli viiden aikaan kukaan häirinnyt. Ulos mentyäni kuulin kyllä mitä rintamalla tapahtui. Ääni oli tuttu jo talvisodan ajalta.
Viimeinen vuoro Viipuriin
Viimeisen kerran pääsimme Viipuriin 16.6. tosin vasta iltapäivällä. Juustilan tienhaarasta ei päästetty eteenpäin, sillä Viipuria pommitettiin. Peräämme tuli vielä Kirvun Ylikuunusta lähtenyt Ruposen auto. Sen rahastajasta Helvi Laurikkalasta sain juttuseuraa, sillä odottavan aika on pitkä. Jouduimme vielä ennen kaupunkia Markovillassa odottamaan, kun Maaskolan ratapihalla paloi tavarajuna, jossa oli ammusvaunuja. Yksi kunnon paukku sieltä ainakin tuli. Kerrottiin, että siinä meni kerralla vaunulasti miinoja. Tuo pyöreä savupilvi taivaalla on kuvattu jossain sotakirjoissakin. Siinä Juustilan tienhaarassa tuli luokseni kaksi sotilaspukuista miestä ja pyysivät tupakkaa. Sanoivat olevansa lomalle menossa. Viipurin linja-autoasemalla näin vielä yhden sotilaan ilman vyötä ja lakkia. Tunsin hänet ulkonäöltä ja kysyin, että mihin olet lakkisi hukannut. Hän sanoi sen olevan sisällä asemalla. Simpeleen tiellä näin vielä yhden tällaisen "lomalaisen", joka pyysi kyytiin evakkokuormani päälle. Siinä en voinut auttaa. Myönnän kuitenkin olleeni niin lapsellinen, ettei mieleenikään tullut että sodan hirvittävää leikkiä eivät kaikkien hermot kestä. Silloin voi käydä niinkin, että kaverit tuli jätettyä. Viimeinen linjalle lähtö Viipurista 16.6.44 oli surkeaa katseltavaa. Kaikki ihmisetkään eivät mahtuneet mukaan saati sitten valtavat tavaramäärät, jotka oli raahattu asemalle. Viipuria evakuoitiin silloin kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä autosta polkupyörään asti. Mopo karkasi niinä päivinä kaikilta viranomaisilta. Kukaan ei uskonut, että Viipuri menetetään kymmenessä päivässä. Niin siinä vain kävi eikä jälkiviisaus auta yhtään.
Viimeinen lähtö Pyhäjärveltä
Lähdimme 17.6. Pyhäjärveltä aikataulun mukaan ja pääsimme onnellisesti Räisälän kirkolle, mutta sitten auto alkoi "piiputtaa". Manu arveli, ettei sillä päästä Viipuriin. Hän käski minun lähteä Käkisalmen auton mukana kaupunkiin ja tuoda illalla katkojan kärjet ja kondensaattori. Meillä oli käytössämme firman auto 8 eli kasi. Se oli ollut sodassa, mutta saanut siellä nähtävästi kovaa kättä. Se oli nimittäin jo kerran jättänyt meidät tielle kytkimen takia. Korimalliltaan se oli firman uusimpia.Niin minä lähdin toisessa autossa matkaan kohti Vuosalmea. Kuski käski minun seistä auton oviaukossa ja vahtia lentokoneita. Rahastajatytön hän käski samaan hommaan takaikkunalle.
Lue lisää Räisäläinen 02/05 lehdestä sivulta 16