Köyliössä kolmoisjuhla

Sunnuntaina 24.7. vietettiin Köyliössä Karjalaseuran 60-vuotisjuhlaa ja Tiurin kyläjuhlaa. Kolmas juhlan aihe oli peräseinäjokelaisten vierailu. Juhlapuheissa korostui voimakkaasti karjalaisten pienelle paikkakunnalle tuoma elintärkeä virkeys. Tulevaisuuden kuvaa synkentää kuitenkin ikärakenne.
Köyliön Karjalaseuran puheenjohtaja Markku Turkki totesi tervehdyspuheessaan, että hajallaan olleita räisäläisiä alettiin vuoden 1945 alkupuolella sijoittaa Satakuntaan. Vajaan 4000 asukkaan Köyliöön asutettiin noin 800 pääosin Tiurin kyläläistä ja enimmillään paikkakunnalla oli noin 1000 siirtokarjalaista.
- Toiminta oli aluksi vilkasta, mutta vuosi vuodelta toimintakertomukset ovat lyhentyneet. Tarvittaisiin uusia tuoreita voimia. Meillä Karjalassa syntyneillä on peiliin katsomisen paikka, kun nuoria ei ole saatu mukaan, totesi Markku Turkki.
Juhani Kaatonen valotti juhlapuheessaan siirtolaisten asutustoiminnan hyviä puolia.
- Köyliölle oli leimaa antavaa maakysymys, kun monet tilat luovuttivat suuria alueita. Sodan jälkeen toteutetun asutustoiminnan vertaista ei löydy maailmasta. Jotkut ovat arvostelleet Vennamon ohjauksessa toteutettua toimintaa elinkelvottomien tilojen luomisesta. Oli kuitenkin loistava ratkaisu antaa omaa maata ihmisille. Monissa maissa pakolaisongelma on ratkaistu kokoamalla ihmiset leireihin tai jättämällä heidät muuten juurettomiksi, valaisi Juhani Kaatonen. Käsitellessään karjalaisten laajaa vaikutuspiiriä, hän totesi että Köyliössä ei voida löytää elämänalaa, missä vikkelät tiuroiset tai muut siirtokarjalaiset eivät olisi olleet mukana. Hän kertoi eniten maata luovuttaneen Köyliön vanhan kartanon omistajan todenneen, että Köyliölle ovat karjalaiset olleet sellainen voimavara, että ilman sitä Köyliötä tuskin olisi olemassa. Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen korosti karjalaisen kulttuuriperinnön vaalimista. Tämän tehtävän menestyksellisen hoitamisen onnistumiseksi hänkin korosti tarvetta kiinnittää huomiota nuorisotoimintaan. Hämäläinen jakoi myös kolme Karjalan Liiton hopeista ansiomerkkiä Köyliön Karjalaseuran ansioituneille jäsenille. Mekin saajia olivat Leena Karilainen, Erkki Karhinen ja Pentti Riikonen.
koylvier Köyliön juhlavieraita odotelemassa ruokailun alkua 		kjohanna

Mummo opetti karjalaisia lauluja

Raumalla opiskeleva Johanna Toivanen valmistuu luokanopettajaksi ensi keväänä. Hän esitti juhlassa muutamaan otteeseen yksinlaulua. Johanna kertoo, että Räisälän Särkisalosta lähtenyt isoäiti (Räisäläisen palstoiltakin tuttu) Malmi Niemi opetti hänelle lapsena kaiken musiikkiin liittyvän.
- Mummo lauloi meidän kanssa paljon. Monien karjalaisten laulujen sanoja ei silloin 5-vuotiaana ymmärtänyt. Esimerkiksi tämän Evakon laulun tekstin tarkoitusta alkaa vasta nyt vähän tajuta, totesi musiikkia yksityistunneilla opiskeleva Johanna.
Hän kertoo, että mukavia hetkiä olivat nekin, kun kyläkartasta mummon kanssa katseltiin talojen paikkoja ja mummo kertoi ketkä niissä olivat asuneet. Kaiken kruunasi kuulemma se, että mummo puhui pyydettäessä karjalan murretta.

Peräseinäjoelta vieraita

Monet Köyliöön asutetuista räisäläisistä olivat pariinkin kertaan evakossa Peräseinäjoella. Jo 50-luvulla alkanut vierailu evakkoaikana tutustuneiden perheiden välillä on jatkunut yli puoli vuosisataa, mikä lienee ainutlaatuista Suomessa.
Elvi Lievola esitti muistelmansa Köyliön kolmoisjuhlassa.
Taas tul se mukava päivä, ko myö saatii teijät Peräseinäjuo ystävä tulemaa tän meijä vieraiks.
Mihi ne kuuvvekymmenä vuuvve takaset ihmist on oikei hävinniet, ko nyt ei oikei löyvä tunnettui näihe vuoskasvaimii takant? Mukava se kuitenki on nähhä kaik teijät tänäki kesän, sitähä myö ei kukkaa tiijjetä tulevaa kessää.
Miu muistikuvvain Peräseinäjuolt alkaat vuuvvelt 1946. Pieniihä ne piene karjalaistytö muistikuvat silt ajalt on kaikkii evakkomatkoi jälkie, mut jottai on tuon miele sopukkaa sitteki jäänt ja näitä mie nyt pikkaraise haastan teil.
Myö asuttii Peräseinäjuol Arvo Flinkkilä talos ja parraat muistot on miul sielt. Talos ol monta lasta ja miu paras ystäväin ol talo Raimo-poika. Myö oltii häne kanssaa melkei sama ikkäisii ja oltii kumpaneki oikei villilöi lapsii. Siel myö piehtaroitii yhes kaik ojat ja riihe taustat ja revittii ja ryvetettii äitilöi harmiks vaatteet mone monta kertaa. Aina myö löyvettii uutta tekemistä ja tutkimista, vaikkei myö pahhaa tehty. Se lapsii uteliaisuus se pan meijät liikkiel joka päivä kesät talvet. Muistat sie Raimo viel niitä aikoi?

Lue lisää Räisäläisen 3/05 numerosta
Takaisin syyskuun lehteen