Tervehdyssanoissaan Eine Rautava totesi, että seura on nykyiseltä nimeltään
Kokemäen Karjalaiset ry.
- Seuramme perustettiin puoli vuotta sen jälkeen, kun oli jouduttu jättämään kodit
Karjalassa. Siihen aikaan ei ollut kriisiryhmiä. Niinpä yhdistyksen toiminta
vastasi avun antamisesta. Voitiin puhua tapahtuneesta sellaisten kanssa, jotka
olivat kokeneet samoja asioita, ja ymmärsivät toisten tunteita ja tajusivat tilanteen.
Seuran toiminta vastasi alussa nykyisten kriisiryhmien toimintaa.
Juhlayleisön keskuudessa oli joitakin esim. Elisenvaaran pommitusten kauheudet
kesäkuussa 1944 kokeneita. He tiesivät järkyttävien tapahtumien palautuneen mieleen
unissa vielä vuosienkin jälkeen. Kriisiryhmille olisi ollut todella tarvetta.
Juhlan tarkoitus ei ollut kuitenkaan muistella ikäviä asioita, vaan iloita yhdessäolosta.
- Päätimme käyttää pitopalvelua, että voisimme kaikki nauttia juhlista.
Ohjelmasta pudotimme pois juhlapuheet. Kuittaamme sen puolen kevyemmällä.
Pääasia juhlassamme on, että väki viihtyy ja voi iloita yhdessäolosta.
Eine toivoi uusilta sukupolvilta innokkuutta työn jatkamiseen ja karjalaisen perinteen
säilyttämiseen seuraavin sanoin:
Suunta ja määrä on entinen vielä, kulkijat vain ovat muuttuneet tiellä.
Paikallinen pitopalvelu järjesti juhlaväelle nautinnollisia hetkiä.
Tunteikasta ohjelmaa
Erikoiskiitoksen puheenjohtajalta sai Anja Suutari tanhuryhmä Vunukoiden ohjaamisesta. Yli 20 vuoden ajan ryhmä on tehnyt seuraa ja karjalaisuutta tunnetuksi paikkakunnalla. Anja itse lausui juhlissa katkelman Eino Leinon runosta Aurinkolaulu.Eine Rautava ja Anni Poskiparta esittivät kaihoisan runo- ja laulukoosteensa Lapsuuden kunnaat. Einen lausuessa ajatuksia siitä miten aikuisen silmin on nähty aikanaan taakse jätetyt poltetut haat, soitti Anni taustalla kannelta. Välillä hän itse lauloi kuulakkaalla äännellään vetoavasti - kerro äiti - laula mummo Karjalasta.
Minna Juhela sai huilullaan kyyneleen kihoamaan monen kuulijan silmäkulmaan.
Nuoremman sukupolven edustajana esiintyi Minna Juhela, jonka juuret juontavat äidin puolelta Räisälään. Turun konservatoriossa opiskellut Minna opettaa nykyisin huilunsoittoa Naantalin musiikkiopistossa. Hänen soittaessaan huilulla sävelmän Laps olen kauniin Karjalan, hiljeni salintäyteinen yleisö kuuntelemaan kyynel silmäkulmassa.
Markku Suutari hoiteli ansiokkaasti juontajan postinsa.
Tarinoita kevennykseksi
Tunteisiin vetoavia esityksiä kevensi juontajana toiminut Markku Suutari lukemillaan tosielämän tapahtumilla.- Paikkakunnalle saapui kielentutkija. Yksi emäntä ehätti ensimmäisenä työntämään kielensä pitkälle ulos, ja tokaisi - Terve tää miu kielein ain on olt, enkä ole kuult et muihenkaa ois märäntynt.
- Mies oli ostanut polkupyörän. Toinen kysyi, että onko sitä helppo ajaa. - Helppooha tää on, mut saanks mie jättää tään tuoho tei porti pielee et mie kerkiän junal.
- Emäntä meni ostamaan lyhyttavarakauppiaalta nappeja ja kysyi - Montaks nappii sie paat tusinaa? - Kaheksa nappiiha mie tusinaa paan. - Paaha sie yheksä, nii mie otan koko tusinan.
Markku Suutari oli yksi niistä räisäläisistä, jotka olivat paikkakunnalla seuran perustamisen aikaan. Hän syntyi Kokemäellä Tuomaalan karjalaiskylässä 1941. Kävi saamassa nimen Räisälässä, ja palasi takaisin Tuomaalaan.
- Minä olin ensimmäinen talvisodan jälkeen Räisälässä kastettu. Vanhemmillani oli niin kiire takaisin, että ei jääty yhden nimen antamisen tähden varttumaan, naurahtaa Markku.
Sen verran on vuosia vierähtänyt, että seuran toiminnassa sen perustamisesta saakka mukana olleita ei juhlassa ollut. Muita oli kuitenkin tuvan täydeltä. Pitopalvelun maittavat annit, karjalaista luonnetta herkistävä ilon ja kaihon vaihtelu sekä haastelu takasivat juhlatapahtumaan mukaan lähteneille eri sukupolvien edustajille virkistävän päivän.
Kullervo Huppunen
Lue lisää Räisäläinen 01/05 lehdestä.