Humalaisten Kahdeksas Laulusoutu
Elokuinen luontoretki Laatokan rantamilla
- Kyll´ Humalaisiss´ on täysikuu!Näillä sanoilla vahvisti vankka humalaiskyllöinen erävaeltaja Aimo Kalenius matkanjohtajuuttaan elokuisena maanantaina eli 22.8.2005, kun sadun mukaan nimetty ryhmä, Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä, oli tuppautunut pikkubussiin ja matkalla itärajan ylityspaikalle. Ilta alkoi kääntyä yöksi ennen kuin raja-aseman tuntumassa autonvaihto, -vakuuttaminen ja muut pakolliset kuviot oli suoritettu.
Imatralta joukkoon liittyi Hannu Kalenius, joka vaimonsa Hilkan saattelemana otti kuljetus- ja huolintatehtävät haltuunsa. Retkikunnan, jonka jäsenistä kuusi on kuorosta Uudenkaupungin Laulu-Veikot, kokoonpano: Lumikki Tuula Lindqvist s. Laukkanen, paljasjalkainen humalainen, Jörö Aimo Kalenius, paljasjalkainen humalainen, Joenmäen ykkösbasso, Lystikäs Seppo Pöyhönen, ykköstenori, iloinen Viipurin poika, Vilkas I Raimo Reunanen, mestarisuunnistaja, kartanlukija, Ujo Eero Tättilä, ylipitkä, vankkapolvinen kakkosbasso, Viisas Pekka Harmovaara, soudun taiteellinen johtaja, kakkosbasso, Unelias Raimo Rantanen, kakkostenori, joukon kuopus, Vilkas II Seppo Turjansalo, herrasmiessoutaja, kakkostenori, Avulias Hannu Kalenius, erityisosaava Kannaskuljettaja, logistiikkapalvelut.
Ensimmäinen yö Humalaisissa
Aamuyön mustimpana hetkenä kahautti auto Humalaisten ahon reunaan niin, että heinikko
hulmusi. Ja - kas ihmettä - kuu oli kirkas ja täyteläinen - ihan niin kuin Aimo oli päivän
mittaan useaan otteeseen vakuutellut.
Puolijoukkueteltta oli muutamassa minuutissa pystyssä. Ei muuta ko makkaamaa... ja ommaa
telttakonserttii kuuntelemmaa. Aamukaste oli melkoinen, mutta saatiin sentään nukkua
kohtuullisen pitkään aamulla, kunnes varsinainen soutupäivä oli alkamassa.
Aamutoimien jälkeen oli vielä myllynkivelle viritettävä laulu. Kivi on tukevasti paikoillaan
rappukivessä, mihin se kolme vuotta sitten kiinnitettiin. Kivi ja rappuset kertovat, että
paikalla on ollut seitsemänkymmenenyhdeksän savun eloisa, työteliäs kyläyhteisö. Laulu on
raikunut tällä aholla ennenkin, sillä tässä samalla paikalla Humalaisten Nuorisoseuran
kuoro kajautteli ilmoille sointujaan...
Nyt justii lähetää taas! Vasemmalla Seppo Turjansalo, käsiä levittelee Eero Tättilä. Takimmainen venekunta järjestelee tavaroita.
Soutu alkaa
Matka jatkui Käkisalmen kautta Hiitolan Pukinniemeen. Komealla paikalla, niemen nokassa,
seisoo ryhdikäs entinen Pukinniemen "kartano", joka toimii ainakin venevuokraamona. Ja kyllä
sieltä veneet vuokrattiin. Lähes ehjät, neljä kappaletta.Ja yksi vara-airo - tarkalla kirjanpidolla - kuittivihkoon merkittynä. Hannu kääntyi
takaisin Imatran suuntaan, kun auton lasti oli purettu.
Kun kaikki kamppeet, teltta ja muonat, kiikarit ja kamerat ym. olivat veneissä, alkoi
soutu-urakka. Tuuli oli yltynyt melkoiseksi, laineet löivät veneitten laitaan terveisiä
Karjalan mereltä, Laatokalta, joka pilkahteli kaukaa salmien välistä.
Hikikarpalot otsalla, rauhallisesti, "ei meill oo mittää kiirettä" -tyyliin ohitettiin
Kalliosaari. Kilpolansalmen läpi soutu jäi tekemättä, sillä salmi oli turakoitunut ja
kasvanut umpeen ruokoa ja vesikasveja. Aurinko loisti kirkkaana, ja jylhät kalliorantamat
reunustivat reittiä.
Vehtisaaresta Kurkijoen suuntaan
Louhikkoiset rantamat ympäröivät Vehtisaarta, joka valittiin yöpymispaikaksi. Ruokailun ja
nuotiotulten jälkeen kajahti "Käy metsolan halki....." ja "Nyt veikkonen juo". Pari kolme
ohilipuvaa venettä ja yölintujen laulu sekä teltasta kuuluva kahdeksankertainen henkäily
rikkoi täydellistä hiljaisuutta.
Aamun valjettua todettiin, ettei kauniimpaa maisemaa ole kuin se, mikä kalliolta aukesi.
Mutta soutu jatkui. Palloniemi ja Sittasaari jäivät taakse. Edessä aukeaa laaja Naismeri.
Kaikki neljä venekuntaa varmaan pohtivat tykönänsä, että mistähän moinen nimi on peräisin.
Paikallinen moottoriveneilijä kävi pariin otteeseen selittämässä venäjän kieltä
taitamattomille soututuristeille, että tätä reittiä ei, niet - niet, pääse Kurkijoen rantaan.
Tuula Lindqvist
Lue lisää Räisäläisen 4/05 numerosta