Kotiseuturetkeläisiä Elisenvaaran uuden asemarakennuksen luona olevalla
muistomerkillä, jonka takana olevat Heimo Poskiparta sekä Erkki ja Kauko
Nikki olivat mukana pommituksessa.
Pommituksen käry jäänyt mieleen
Hilda Karhinen oli neljän tyttärenpoikansa kanssa mukana Elisenvaaran pommituksessa kohtalokkain seurauksin. Hän itse haavoittui vakavasti. Pojista vanhin kuoli. Erkki haavoittui ja tuli tajuihinsa pommitusten lopussa. Kauko kertoo pommituskäryn hajun palautuvan vieläkin mieleen määrätyissä tilanteissa.Adam ja Hilda Karhinen asuivat Härkkorvessa. Heidän kolme lastaan olivat Hilma, Sulo ja Lempi. Hilma avioitui Armas Nikin kanssa. Näille syntyi neljä poikaa, Pentti (v. 32), Kauko (v. 34), Erkki (v. 37) ja Reijo, joka pommituksen aikaan oli 2-vuotias.
Kauko Nikki kertoo, että he lähtivät kotoaan Härkkorvesta kuorma-autokuljetuksella kesäkuun 19. päivänä mummonsa Hildan ja isoisänsä sisaren Vappu Karhisen kanssa.
Adam ja Hilda Karhinen Härkkorvesta sekä lapset Hilma, Sulo ja Lempi. Hilda menehtyi pommituksen seurauksena.
- Äiti lähti kuljettamaan lehmiä ja me menimme kuorma-autolla Myllypellon asemalle ja siellä illalla junaan. Se lähti liikkeelle, mutta veturi putosi kiskoilta. Olimme yhden talon lattialla yötä. Matka jatkui aamulla kohti Elisenvaaran asemaa, mihin saavuimme kahdeksan aikoihin. Puolipäivän aikaan heräsin härkävaunun ylälaverilta ja kurkistin luukusta ulos. Sieltä näkyi koneita, jotka pudottivat pommisarjansa. Ensimmäiset pommit menivät ohi, mutta sitten alkoi rytinä.
Samassa vaunussa oli muitakin härkkorpelaisia. Kauko kertoo ensimmäisen rysäyksen jälkeen nähneensä vieressään olleen naapuripojan, Aulis Teperin kuolleen. Mummo piteli päätään ja totesi, että joku raapaisi.
- Katsoin hänen kätensä alle ja totesin sirpaleen tulleen päähän ja silmälle käyneen pahasti. Hain hänelle vettä ja rätin. Mummo jäi puhdistamaan päätään. Hän sanoi pärjäävänsä ja käski minun lähteä suojaan.
Vaunujen välissä joku sotilas tarttui Kaukoa jalasta kiinni, käski olla pyörän vieressä kunnes on turvallista juosta metsään.
- Turvallista hetkeä niissä oloissa ei toisin ollut, koska näin miten hävittäjät ampuivat pellon yli pakenevia, muistelee Kauko.
Pentti kuoli, Erkki haavoittui
Pentti, vanhin veljeksistä oli12-vuotias sotilaspoika. Alun perin oli tarkoitus, että hän jää kahden muun ikätoverinsa kanssa vielä avustamaan evakkoon lähteviä. Joku heistä päätti kuitenkin lähteä, joten koko kolmikko oli lopulta junassa. Asemarakennuksen takana päättyi Pentin elämä samoihin aikoihin kun asema sai osuman. Vaikka alun perin jokaisen kaulaan oli laitettu riippumaan pahvinen osoitelappu henkilötietoineen, oli epäselvyyksiä siitä, kuka Nikin lapsista oli kyseessä.- Äiti tunnisti myöhemmin Pentin lippalakissa olleesta rahapussista ja huuliharpusta, mikä hänellä oli aina mukana, muistaa Kauko.
Heti pommituksen alkaessa työnsi Erkki päänsä ulos samasta luukusta, mistä Kaukokin oli nähnyt koneet ja pommien lähdön. Samassa sirpale osui häntä takaraivoon. Seuraava Erkin muistikuva on hetkestä jolloin hän heräsi ylälaverilta.
- Vaunu oli tyhjä. Ainoastaan mummo hoiti silmäänsä. Sitten tuli kaksi sotilasta, sitoivat päämme ja veivät pellon ojaan. Mummo jäi ojaan, mutta minä kuitenkin karkasin ja menin metsään etsimään toisia.
Sieltä puun nojalta istumasta Kauko nuoremman veljensä sitten löysikin.
Tilanteen rauhoituttua alettiin elossa selvinneitä koota metsästä radan varteen ja sieltä Savonlinnaan vievään junaan. Kauko muistaa, että ratapihan seitsemästä raiteesta yksi jäi käyttökuntoon.
Lue lisää Räisäläinen 02/05 lehdestä sivulta 15