Kun tulituksen jylinä alkoi
kuulua Siiranmäestä kotipellolle
Räisälän Tiuriin, hermostui
meillä töissä ollut sotavanki, orrelilainen
vehnämylläri Aleksei
silminnähden. ”Stalin pum pum”
sanoi Aleksei ja näytti edestakaisella
kämmenliikkeellä poikki
kaulansa tarkoittaen, että hänet
tapetaan, jos hänet palautetaan.
Asia selvisi myöhemmin tulkin
kanssa käydyssä keskustelussa.
Olimme niinä päivinä aidan
teossa, ja jylinä voimistui päivä
päivältä, ja sitten Aleksei oli vietävä
pois.
Kun Siiranmäki oli luovutettava
sivustauhan takia 17.6.,
alkoi myös itäisellä Kannaksella
Kirkkoherra Helasvuon virkaanasettajaissaarna Räisälän kirkossa 30.4.1944
tapahtua. Samanaikaisesti venäläiset alkoivat uhata Viipuria, karjalaisten kaupunkia. Sinä yönä puoliltaöin joukot alkoivat vetäytyä Siiranmäestä ja aamuyöllä Vuoksen-Suvannon vesilinjan yli, ja Kiviniemen sillasta. Saman päivänä kun Siiranmäki luovutettiin, Räisälässä uskottiin elämän jatkumiseen. Lähellämme Tiurin myllyllä Konnitsan joessa uitettiin tukkia, ja työn tekivät naiset. Tulimme myllärin pojan Aarren kanssa kokemasta hänen mertojaan ja jäimme hetkeksi katsomaan, kuinka tukit uivat myllyn patoluukusta alas. Silloin padon alapuolella sumaa selvitellyt nainen putosi koskeen vyötäisiään myöten. Emme ehtineet Aarren kanssa katsoa, kuinka nainen selvisi tilanteesta, kun samanaikaisesti pohjoistaivaalta alkoi kuulua valtava humina ja pauke. Sanoin Aarrelle: ”Äkkiä saunan taakse ja vielä uunin kohdalle suojaan”. Sieltä katsoimme, kuinka Baltiasta Immolan kentälle 16.6. siirretyn eversti Kuhlmeyn lentue antoi kyytiä yli 30 venäläispommikoneen paluulennolle, kuitenkin tuloksetta. 18. päivän aamuherätys, maan voimakas vavahtelu Tiurissa johtui voimakkaalla latauksella suoritetusta Kivniemen siltojen räjäyttämisestä 20 km päässä. Jo yöllä oli Räisälän esikuntaan tullut hätäinen määräys evakuoida pitäjän eteläosiin tilaa Vuokselan evakoiden yöpymistä varten. Samana yönä klo 2.30 tuli uusi hätäinen viesti, joka määräsi pitäjän eteläosan, laajat Humalaisten ja Tiurin kylät tyhjennettäväksi siviiliväestöstä aamuun mennessä. Päivällä klo 13.30 tuli uusi määräys evakuoimiskäskyn peruutta- Toinen evakkomatka kuoleman junalla misesta Tiurin kylän osalta. Mutta jo liikkeelle lähtenyt väestö ei halunnut palata enää takaisin, koska oli selvää, että lähtö tulisi kuitenkin pian, kenties jo seuraavana päivänä tai jo yönä. 18.päivän illalla olimme eräässä laajan kylän väestön koontipaikassa odottamassa kuljetusta. Käkikään ei kukkunut Linnasaaren lehdossa, kun raskas tykistö ampui aivan lähellä niin että Paavilaisen Yrjön talon ikkunat natisivat ilmanpaineesta. Linja-autoja tulikin, mutta ei tarpeeksi. Vanhukset, sairaat ja lapset äiteineen pääsivät kyytiin, mutta parempikuntoiset jäivät odottamaan, mitä kohtalo tuo tullessaan. Minä jäin äitini kanssa odottamaan, ja kohtalo järjestikin meille onnekkaille tunnin kuluessa armeijan kuorma-auton, joka oli menossa Antrean asemalle ja otti meidät kyytiin. Antreassa näimme yli 30 venäläispommikoneen laivueen paluulennolla. Pääsimme jo samana yönä ohi Elisenvaarasta, jossa näimme yhden ainoan saksalaishävittäjän, ja toinen evakkomatka jatkui rauhallisesti kohti uutta ja tuntematonta.Uko lierhattu
Toisin kävi niiden räisäläisten, jotka saivat kyydin Myllypellon asemalle jo 18. päivän illalla. Sieltä he saivat vaunut lastausta varten vasta 19. päivän illansuussa. Kun lastaus oli suoritettu ja juna lähti liikkeelle, niin kohtalo puuttui jälleen julmalla tavalla noiden ihmisten elämänkulkuun. Väärin kytketyn vaihteen takia veturi kaatui kyljelleen siihen asemalle ja 650 ihmisen evakkomatka katkesi siihen. Vasta 8 tunnin kuluttua saatiin junan eteen toinen veturi, ja matka pääsi kohtalokkaasti myöhästyneenä jatkumaan. Juna pääsi onnellisesti seuraavana päivänä aamulla Elisenvaaran asemalle asti.Mutta sitten alkoi tapahtua. Tuo 21 raideparin ratapiha koki julman sodan suurimmat siviiliuhrit vaatineen pommituksen Suomessa. Juna joutui ruuhkautumisen takia seisomaan tuntikausia toisen evakkojunan ja sotilasjunan kanssa muiden junien lisäksi siinä ratapihalla keskellä kirkasta päivää. Kun tehokas ilmatorjunta puuttui, niin on helppo ymmärtää minkälainen tuho voi olla massiivisen pommituksen seurauksena. Ukko (isoisä) sai 18. päivän illalla kyydin linja-autossa Myllypellon asemalle ja joutui näinollen siihen kuoleman junaan ja Elisenvaaran pommitukseen.Karjankuljetukseen käytetty ns. härkävaunu oli räisäläisiä täynnä, ja tapahtuneesta ukko kertoi: ”Se pommi tipaht keskelt vaunuu lävitse ja siihe se vaunu lyhmäht. Ko mie heräsin ja katsoin ympärillein, ni kukkaa siint vaunust ei lähtent liikkeel. Mi kömmi siint pommi tekemäst reijäst ulos ja ko mie näin siin viereisel raiteel tukkijunan ni mie ajatteli, jot tuon tukkivaunu lävitse ei pommi ainakaa tule”. Ukon johtopäätös oli oikea, sillä ensimmäisen 15 koneen laivueen pudotettua pomminsa tuli pieni tauko, jonka aikana ne jotka suinkin kykenivät, juoksivat viereiseen metsikköön pakoon pommitusta. Sieltä heistä suuri osa kohtasi kuolemansa tai haavoittui, sillä seuraava pommitusaalto kohdistui myös sinne. Ukon kuolema ei ollut silloin vielä vuorossa. Hän sai sirpaleita pohkeisiin, reisiin, selkään, hartioihin ja päässä olleessa lierihatussa (huopahatussa) oli kuusi sirpaleen tekemää reikää. Kohtalon oikusta pään kohdalla oli sirpalepeitossa vaaksan mittainen väli, ja hän säilyi hengissä. Seuraavana päivänä Savonlinnan sairaalassa häneltä poistettiin vaatteet partakoneen terällä saumoista ratkoen, koska niitä ei sietänyt enää normaalisti riisua ennen kuin sirpaleet poistettiin. Haavat olivat hänen kohdallaan kuitenkin pieniä ja paranivat pian.
Odotusta
Eräässä tavaravaunussa oli kylämme väkeä parikymmentä henkeä. Mukana myös eräs nuori emäntä Jenny, joka odotti juuri synnyttämistä ja oli sisarensa ja tämän lasten kanssa suojaten 3-vuotiasta Airi-tytärtään, kun se pahin tapahtui hänen ja syntymässä olevan lapsensa kohdalla. Airi-tytär Jennyn sylistä jäi eloon todella ihmeellisesti, mutta Jennyn kohtalosta kertoo Räisälän historian sivu 598 Elisenvaaran pommitusuhrien luettelossa: ”Rakkolainen Jenny tm.vmo s 3.7.17, kuoli 20.6.44 Elisenvaarassa. Rakkolainen 20.6.44 synt. Jenny L R:n lapsi, sukupuoli tuntematon, kuoli äitinsä mukana 20.6.44 Elisenvaarassa”. Jennyn äiti silminnäkijänä kertoi, kuinka lapsi oli lentänyt vaunun toiseen päähän ja paloi siellä vääntelehtien tavaroiden mukana. Airi-tytär oli näyttänyt verestä tahriintuneita vaatteitaan mummolleen sanoen: ”Tää on äitin verta”. Viereisessä vaunussa naapurimme emäntä sanoi 13-vuotiaalle tyttärelleen: ”Kuule, mää sie Kerttu hakemaa ne mei tavarat tuolt toisest vaunust, lähetää karkuu tuon metsää”. Kerttu menee viereisen vaunun ovelle ja näkee tapahtuneen. Jenny makaa lattialla silpoutuneena ja vaunun toisessa päässä palavat sinne kasatut tavarat. Kerttu palaa takaisin: ”Miult jäi ne tavarat hakematta, siel se Jenny on kuolleen suolet lattial”. ”Mist si tiijät jot ne suolii on”, kysyvät vanhemmat ihmiset. ”A mie oon näht nii monta kertaa ko meil on tehty lahtii, tiijän mie minkälaisii suolet on”. Ja niin paettiin metsään pakoon pommitusta, ilman tavaroita. Siitä vaunusta, missä Jenny oli, jäivät kaikki muut henkiin ihmeen kaupalla. Uhrit Tilanne ratapihalla oli helvetillinen. Oli silpoutuneita ihmisiä, vääntyneitä ratakiskoja ja rikkoituneita rakennuksia. Rautatievaunuja paloi, samoin niissä kuolleet ja haavoittuneet ihmiset. Kertoivat naapurimme emännän jalan lentäneen asemanrakennuksen rappusille. Jostakin kuului: ”Hyvä Jumala, auta meitä.” Kuitenkin tulossa oli vielä kolmaskin pommituslaivue täydentämään tuota tuhoa. Tässä sodanajan suurimmat siviiliuhrit vaatineessa pommituksessa sai surmansa 134 henkilöä, joista 19 oli sotilaita ja räisäläisiä 78, joista tiurilaisia 24. Haavoittuneita oli 136. Pommitukseen osallistuneiden koneiden määrään (yli 50 konetta) verrattuna oli kuolleiden määrä suuri. Jos sitä verrataan esim. 1944 helmikuun Helsingin suurpommituksiin, joihin osallistui noin 20000 konetta, ja kuolleita oli 151.Lue lisää Räisäläinen 02/04 lehdestä.
Aarne Räikköläinen