Sen, joka on kulkenut maamme eri maakunnissa ja maakuntien eri pitäjissä, on ollut helppo havaita, kuinka maakunnat, jopa pitäjätkin, ovat luoneet oman erilaisen rakennustyylinsä. 1900-luvun alkupuolelle, jopa 1940-50-luvulle asti on jatkunut rakentamisen perinne. Kun vertaa esimerkiksi vanhoja Karjalan kannaksen ja Etelä-Pohjanmaan talonpoikaistalojen rakennuksia toisiinsa, huomaa niissä melko suuren ja selvän eron. Kussakin maakunnassa, pitäjässäkin, kehittyi aikojen kuluessa oma rakennustapa, omaperäinen huoneiden sijoitus ja ulkoasultaan oma paikallinen tyyli. Niinpä Räisälässäkin oli oma rakennustyylinsä.

Räisäläinen rakensi mielellään mahdollisimman lähelle järven rantaa, jos vain oli muuten sopiva, pohjantuulilta suojattu eteläinen tai läntinen mäenrinne käytettävänä. Asuinrakennus sijoitettiin tavallisesti tontiksi valitun alueen korkeimmalle, näkyvimmälle paikalle ja muut rakennukset piiriin sen ympärille. Noin 1880-90 oli asuinrakennukset melkein poikkeuksetta suunniteltu siten, että niissä oli kaksi tupaa, asuin tupa ja vierastupa, joiden välissä oli eteinen ja ruokasäiliö, tai sitten oli tupien välinen osa kokonaan eteisenä, jossa oli sisäänkäynti ja kuisti molemmilla puolilla rakennusta. Silloin oli ruokasäiliönä asuinrakennuksen lähellä oleva sitä varten rakennettu aitta. Avokuisti oli tehty siten, että sivuilla oli noin 80 senttimetrin korkeudella kaidepuut, joiden alla oli ristiin asetettuja rimoja. Kuistin sivuilla oli tavallisimmin penkit. Tällaisen asuinrakennuksen leveys oli noin 6,5-7 m ja pituus noin 15-16 m. Huoneiden sisäkorkeus oli 2,5-2,7 m. Välikattoa kannatti neljä tai viisi mahtavan paksua "kurkiaista", joiden päälle oli naulattu leveitä lankkuja. Lattiat olivat ns. multapenkkirakennetta. Lattiapalkit olivat usein jopa puolen metrin levyisiä eikä niitä koskaan maalattu, vaan ne pestiin hiekalla ja vedellä joka lauantai puhtaanvalkoisiksi. Ikkunat tehtiin kuusiruutuiset, kooltaan noin 85x110 cm. Ovet oli valmistettu paksuista leveistä lankuista, ns. pienaovet. Maalia ei yleensä käytetty niissäkään.

Kotieläinrakennuksia oli tavallisesti läävä, talli, sikopahna ja joskus erikoinen lammaslääväkin. Ne olivat siihen aikaan yleensä rakennetut hirsistä, mutta läävä saattoi olla tehty myöskin luonnonkivistä muuraten, jossa saumat olivat ulkoa rapatut kalkkilaastilla, mutta sisältä ne olivat rappaamatta. Läävässä saattoi olla kaksi tai kolme nelikulmaista ikkunaa, joiden sivun pituus oli 50-60 cm. Tallissa oli tavallisimmin yksi pieni ikkuna. Sikopahnassa oli ikkunan asemesta avonainen luukku, jonka suuruus oli noin 20x35 cm. Tallissa oli soimi, josta rehut syötettiin, mutta läävässä ei ollut minkäänlaista sisustusta. Seinänvierillä oli paaluja pystyssä, joissa lehmät olivat kytkyessä. Rehut syötettiin maasta ja lehmät laskettiin kerran päivässä ulos kaivolle tai rantaan juomaan. Lantaa ei mistään kotieläinsuojasta luotu ulos kuin pari kertaa vuodessa.

Rakennukset olivat sijoitetut tontille siten, että ne muodostivat melkein suljetun piirin. Vilja-aitta, riihi ja sauna olivat erillään vähän kauempana varsinaisesta piharakennusryhmästä. Varsinaisiin piharakennuksiin kuului vielä vaate- ja ruoka-aitta, jotka joskus olivat samassa rivissä, joskus erillään. Vaateaittoja oli kaksi tai kolmekin. Niitä käytettiin yleensä kesällä nuoren väen makuuhuoneina. Siellä ne sitten tapahtuivat monet romanttiset lemmenseikkailut nuorten kesken, jotka usein johtivat kahden ihmisen elämän yhteen pysyväisestikin.

Vuosisadan vaihteen seudussa ja jo vähän ennenkin alkoi uudempi rakennustyyli voittaa alaa. Kaksitupajärjestelmä hylättiin. Asuinrakennukseen tehtiin nyt tupa ja sen taakse kaksi kamaria. Huoneet tehtiin hyvin korkeiksi, tuvan ja kamari en sisäkorkeus saattoi olla jopa 4 metriäkin. Ikkunat tehtiin myös suuriksi, 1,5-1,7 m korkeiksi. Ikkunoita sijoitettiin seiniin niin monta kuin niitä vain sopi, ajattelematta millaista haittaa liioista ikkunoista oli huoneen käytölle. Ikkunat olivat tavallisimmin vielä kuusiruutuiset, mutta paljon käytettiin myöskin kolmiruutuisia T -jakoisia ikkunoita. Näinä aikoina alkoi tulla tavaksi rakennusten maalaaminen ja paperoiminen, joten talot alkoivat näyttää hauskemmiIta sekä ulkoa että sisältä.

Karjarakennukset, ensi sijassa navetat, alettiin tehdä louhitusta kivestä ns. meisselimuuriin, mutta vähitellen hylättiin meisselimuurikin, ja jokainen, joka halusi saada hyvän ja komean navetan, teetti seinät piikatusta kivestä. Taitavat kivimiehet muurasivat siten kyllä kauniin ja hyvänkin seinän, mutta kun rakennuksen muuhun tarkoituksenmukaisuuteen ei kiinnitetty tarpeellista huomiota, olivat monet ulkoa komeannäköiset navetat sisältä usein kaikkea muuta kuin hyviä. Tähän aikaan alettiin kuitenkin jo pyrkiä kotieläinrakennuksissa jonkinlaiseen keskittymiseen. Alettiin sijoittaa navetta, talli ja sikala saman katon alle. Useimmiten olivat tällaiset rakennukset vintille ajettavia, mikä teki rakennuksen käytännöllisemmäksi. Eräs erikoinen piirre tämän ajan räisäläisille kotieläinrakennuksiIIe oli, että niissä piti ehdottomasti olla joko umpinainen kuja tai avokatos. Saattoipa isäntien kesken tulla melkein kilpailua siitä, kenellä on suurin kuja. Sinne täytyi mahtua useita hevosia ajopeleineen sateelta ja pahalta ilmalta suojaan. Monissa taloissa käytettiin "kujakatosta", erittäinkin syyskesällä, lehmien yöpymispaikkana ja lypsytarhana. Kujan pohjalle kertyi siten myöskin huomattavasti lantaa, siihen kun iltaisin levitettiin olkia kuivikkeeksi.

Vilja puitiin räisäläisissä taloissa aina 1930-luvulle asti, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, käsin varstoilla, riuskoilla tai mutkiIIa. Riihet olivat tietysti sen mukaiset. Vuosisadan vaihteen seudulle asti oli riihien lattiana tiukkaan juntattu savi, jonka päällä vilja. puitiin. 1900-luvun alussa alettiin riihissä yleisesti käyttää puulattioita. Oman raikkaan tunnelmansa antoi syksyiseen varhaisaamuun kylän eri puolilta puulattiaisista riihistä kuuluva tahdikas puimisen kolke. Riihirakennukseen kuului varsinainen riihi, jossa vilja kuivattiin ja puitiin, ja ns. "'kylkiäinen", joka oli riihen kupeessa ja joka oli puolta matalampi kuin riihi. Kylkiäisessä säilytettiin ruumenet ja rikat. Useimmiten oli riihen oviseinän edessä avokatos, jossa säilytettiin tilapäisesti mm. puimatonta viljaa.

Saunat olivat vanhempana aikana sisäänlämpiävät, eikä niissä ollut minkäänlaista eteistä eikä pukusuojaa. Mutta hyvät, makeat löylyt sellaisesta saunasta sai. Vuosisadan vaihde oli saunakulttuurissakin jonkinlainen käännekohta. Silloin siirryttiin yleisesti .sisäänlämpiävästä saunasta uloslämpiävään. Tavallisimmin niihin rakennettiin kaksi huonetta, joista toinen oli eteisenä sekä vesikeittiönä.

Entisajan rakennukset olivat yleensä rakentajien itsensä suunnittelemia. On myönnettävä, että ne olivat monessa suhteessa melko alkeellisia. Mutta oli niissä kuitenkin omat hyvätkin puolensa. Rakennukset tehtiin riittävän tilaaviksi, ja sikäli oli osattu ottaa käytännöllisyyskin huomioon, että esimerkiksi asuinrakennukseen kuului aina juhlava, avara tupa, joka oli oleskelu- ja käsityöhuoneena. Samoin oli rakennusten ulkoasu suunniteltu sopusuhtaiseksi, viivoiltaan rauhalliseksi, ja mikäli kansanmiehet olivat itse, ilman vierasta vaikutusta, suunnitelleet koristeitakin, olivat ne aistikkaita ja hyvällä maulla valittuja.

Koko Viipurin läänin maanviljelysseuran alueella ja siis Räisälässäkin alkoi rakennustoiminnassa uusi kehityskausi, kun maanviljelysseuran palvelukseen tuli rakennusneuvoja. Rakentajat käyttivät häntä paljon rakennusten suunnittelijana ja neuvojen antajana. Tämä merkitsi huomattavaa parannusta rakennusasioissa. Kotieläinrakennukset suunniteltiin keskitetyiksi ja muutenkin ajan vaatimuksia vastaaviksi. Kehitystä tapahtui myös asuinrakennusten huoneiden sijoituksessa sekä monessa muussakin suhteessa, vaikka uudet rakennukset eivät ulkoasultaan aina olleetkaan erikoisen onnistuneita. Tässä vaiheessa tulivat muutamiksi vuosiksi muotiin ns. taittokatot, jotka tekivät rakennuksen rumaksi ja vierastyyliseksi. Tämä muoti jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi. Kun maanviljelysseuran rakennusmestariksi tuli Y. Haantie, loppui taittokattojen ja käyrien räystäiden aika ja räisäläisessä rakennustyylissä alkoi viimeisin ja onnellisin kehityskausi. Monia käytännöllisiä ja ajanmukaisia kotieläinrakennuksia rakennettiin, joissa oli huomioitu eläinten hyvinvointi, työn säästö ja rakennuksen ulkoasu. Samaa voidaan sanoa asuinrakennuksistakin. Yleiseksi tavaksi tuli, että jokainen hankki ensin rakennussuunnitelman ja piirustukset ammattimieheltä, useimmiten juuri rakennusmestari Haantieltä ennen kuin ryhtyi rakentamaan. Näin välttyivät rakentajat pahemmilta virheiltä ja erehdyksiltä. Jos se kehitys, joka oli tunnusomaista räisäläiselle rakennus toiminnalle 10-15 vuotta ennen talvisotaa, olisi saanut keskeytymättä jatkua, olisivat Räisälän kasvot rakennusten osalta muuttuneet valtaosaltaan hyvin uudenaikaisiksi ja käytännöllisyyden vaatimuksia vastaaviksi. Siitä oli jo joka kylässä hyviä esimerkkejä olemassa. Talvisota keskeytti ja lopetti kaiken toiminnan rauhan merkeissä, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti tuhonnut ja hävittänyt Räisälää rakennustenkaan osalta. Jatkosodan vyöry kulki sitten Räisälän yli syrjäisempiä saloseutuja myöten sekä tuhosi monta Räisälän rakennusta ja Myllypellon kylän se hävitti melkein kokonaan.

Moni räisäläinen palasi 1941 ja 1942 riemumielin kotinsa raunioillekin ja ryhtyi rakentamaan sitä uudelleen. Uusia rakennuksia nousi nopeasti hävitettyjen tilalle. Mutta lyhyeen loppui tämä jälleenrakennus, kun oli taas jätettävä koti ja kaunis, rakas Räisälä.