Räisälä - Melnikovo


Mitä entisessä Räisälässä on tapahtunut 1940-luvulta siihen asti, kun 1990-luvulla kotiseutumatkat alkoivat. Tästä joukko melnikovolaisia - nykyräisäläisiä - kertoo menneistä vuosikymmenistä. Melnikovo nimen kunta sai 1947, siihen asti olivat käytössä suomalaiset paikan nimet.

Haastattelut tehty 1990-luvun puolessa välin Räisälän historia kirjan III painokseen.

Lapsuudenystävien uusi kotiseutu

Haastateltavina ovat Tamara Anatoljevna Jumatova s. 1938 ja Rimma Grigorjevna Dusina s. 1938. He olivat 7 vuotiaita, kun muuttivat Räisälään 29.5.1945. Molemmilla oli takanaan vaikea evakkomatka Leningradista Vologdan alueelle, josta tuli samalla kertaa Räisälään 16 perhettä. Jo pari viikkoa aikaisemmin oli saapunut yhdeksän perhettä. Lähes kaikki olivat äitien vastuulla, isät olivat kaatuneet suuressa sodassa. Yleensä Kannakselle muuttaneet ovat peräisin eri puolilta laajaa Venäjänmaata, mm. Jaroslavin, Vologdan ja Kalininin alueilta tuli Räisälään asukkaita. Värvääjät olivat kulkeneet ja kertoneet, että Karjalasta löytyi elämisen mahdollisuuksia, maata ja asuntoja. Muutto oli näin vapaaehtoista.

Lapset jäivät vähien tavaroiden kanssa yhteen paikkaan siksi aikaa kun äidit lähtivät valikoimaan sopivia asuntoja. Niitä riitti, olivathan räisäläisten entiset kodit tyhjinä. Tamara kertoo: "Minun äitini valitsi talon, joka oli urheilukentän lähellä korkean, kolmikerroksisen myllyrakennuksen vieressä. Kenttää ympäröi korkea punainen aita, jonka sisällä olivat juoksurata, raviradan kavioura ja ajanottotorni. Olimme hyvin tyytyväisiä uuteen kotiimme ja kauniiseen ympäristöön".

Kirkon vieressä entisessä suomalaisessa koulussa oli alkuun päiväkoti, jossa tytöt olivat äitien työaikana. Jo vuodesta -46 taloon tuli koulu, ja sitä laajennettiin parilla muualta tuodulla rakennuksella. Koulu toimi näissä tiloissa aina vuoteen -75. Myöhemmin rakennus tuhoutui tulipalossa.

Sodan jälkeen oli toiminnassa ala-asteen koulu (1.-4. lk) Unnunkoskella, Särkisalossa - myöhemmin Myllypellolla - Tiurissa ja Makkolassa. Ylemmät luokat käytiin kirkonkylässä.

Kirkko oli hyvin kaunis sisältä: värikästä mosaiikkia, raamatullisaiheisia kuvia. Pikkupojat kaivelivat mosaiikinpalasia ja leikkivät niillä. Kirkko oli pitkän aikaa käyttämättömänä. Myöhemmin Melnikovon sovhoosi muutti kirkon väkirehu- ja lannoitevarastoksi. 80-luvun alussa se otettiin nykyiseen käyttöönsä, klubihuoneistoksi, jossa järjestetään juhlia, konsertteja, elokuvanäytöksiä sekä tanssia paikkakunnan nuorisolle.

Hautausmaa oli hyvin hoidettu: paljon kauniita hautakiviä, joissa nimiä, syntymä- ja kuolinaikoja. Nuoret kävivät usein hautausmaalla ja yrittivät lukea kivien tekstejä. Kirkon edessä oli paljon pieniä valkoisia ristejä riveissä. Uusilla asukkailla oli sellainen käsitys, että ne olivat saksalaisten sotilaiden hautoja. Vähitellen ristit alkoivat lahota, ja kirkon lahellä asuva leski lapsineen käytti ne polttopuikseen. Siinä oli myös kaunis suuri muistomerkki, joka säilyi aina vuoteen 1984, jolloin se eräänä syksyisenä yönä yllättäen hävisi. Huhuna kerrottiin, että olisi kaivettu monttu ja kivi haudattu siihen. Toisen tarinan mukaan kivi oli täältä varastettu. - Vanhat hautakivet ovat hävinneet vähitellen "jonnekin". Kivi silloin, toinen tällöin vain häipyi. Sittemmin koko hautausmaa tasattiin tarkoituksella muuttaa se hoidetuksi puistoksi.

Paikkaa käytettiin myös venäläisten hautaamiseen aina vuoteen -58, jolloin Sairalan tien viereen muodostettiin heille uusi hautausmaa. Siellä on ainakin yksi räisäläinen hautakivi käytössä, takana vanhat ja etupinnalla uudet nimet.

Kunnantalo on kaiken aikaa ollut sovhoosin pääkonttorina. Sen edustalle, Räisälän "torille" syntyi venäläinen sotilashautausmaa. Lähinnä Vuosalmen suunnnalta tuotuja ruumiita haudattiin tähän, ja 50-luvun puolivälissä paikalle kohosi vaikuttava muistomerkki. Kylän nuoriso istutti sen ympärille puistikon. Toinen hautapaikka oli keskellä urheilukenttää, johon oli syntynyt kumpareita. Joukkohautojen merkkeinä olivat numeroidut paalut, joihin oli merkitty vainajien lukumäärät.

Urheilukenttää käytettiin myös alkuperäiseen tarkoitukseensa: pelattiin jalka- ja koripalloa . Kesäaikana joukko saattoi viihtyä kentällä aamupuolelle yötä. Nuorison määrä kuitenkin väheni kertaheitolla, kun paikkakunnalla toiminut maatalouskoulu lopetettiin ja sen 180 oppilasta häipyi. Samoin lakkautettiin Alhotojan suunnassa ollut varuskunta, jonka sotilaat olivat käyneet täällä paikallisen nuorison vieraina. Urheiluharrastus laantui näin tyystin 60-luvun vaihteessa.

Entinen työväentalo oli alkuun maatalouskoulun asuntolana, sittemmin Melnikovon kirjastona. Suojeluskunnan talo, Vartiosuoja, toimi kulttuuritalona. Siellä näytettiin elokuvia, pidettiin konsertteja ja tansseja. Nuorison äkillisen vähenemisen jälkeen talokin rapistui nopeasti. Katto mätäni, ja rakennus purettiin pois sovhoosin uuden autotallin tieltä.

Räisäläisten entiset kodit ovat vuosikymmenien kuluessa suurelta osin häipyneet maisemasta. Taloja siirrettiin paljon sekä omiin kolhoosi-sovhoosikeskuksiin että kokonaan pois pitäjästä. Monia rakennuksia on palanut, kun tulipesät ja hormit ovat ajan saatossa rapistuneet. Osa rakennuksista on mennyt tulokkaiden polttopuiksi.

Sovhoosi rakensi vuosina 67-69 kirkolle kahdeksan viisikerroksista ia pari kolmekerroksista kerrostaloa työntekijöilleen. Jokaisella halukkaalla on mahdollisuus pitää omaa palstaa, josta saa juurekset ja säilykkeet talven varalle. Monilla on myös kotieläimiä, lehmä, sika ja kanoja.

Alkuun Räisälässä oli lukuisa määrä pieniä kolhooseja, joissa viljeltiin eri viljalajeja, perunaa sekä juurikasveja ja pidettiin lehmiä, hevosia, sikoja ja siipikarjaa. Pian kolhooseja ruvettiin yhdistelemään suuremmiksi, ja 60-luvun taitteessa siirryttiin sovhoosi-järjestelmään. Sovhoosin keskus oli kirkolla, ja sivutiloja eri puolilla pitäjää. Maatalous erikoistui: rehunviljelyä karjalle, ei muuta. Maito ja liha markkinointiin kaupunkeihin. Eri puolilla oli maidon keräily- ja jäähdytysasemia, mm. Timoskalan koululla ja Särkisalon meijerillä.

Pääosa väestöstä työskenteli sovhoosin palveluksessa. Jonkin verran työpaikkoja tarjosivat koululaitos, terveydenhoito, posti, kauppa jne. Teollista toimintaa ei Räisälässä sotien jälkeen ole ollut.

Karjalan metsät ovat saaneet olla rauhassa puoli vuosisataa. Kun uudet asukkaat saapuivat, metsät olivat hyvässä kunnossa. Valmiita polttopuita löytyi pinoista. Metsää ei juurikaan ole hakattu. Vasta 90-luvun alussa on puurekkoja alkanut näkyä Räisälänkin teillä.

Kalastusta harrastettiin alkuvuosina laajemmin, mutta vähitellen sekin on vähentynyt. Kotitarvekalastuksen pyyntivälineinä ovat pääosin uistimet, pilkit ja onget. Kalastuksella ei ole sitä merkitystä, mitä suomalaisaikana oli.

Tamara ja Rimma kertovat, ettei heille ole juurikaan kerrottu paikkakunnan menneisyydestä. Kaikki toki tiesivät, että tämä oli vanhaa suomalaisten asuttamaa maata. Vasta 90-luvun alusta on alettu kiinnostua kotiseutuasioista ja historiasta. - Suomalaisia ei ainakaan ole vihattu. 90-luvun alun poliittiset muutokset ovat poistaneet kieltoja, ja räisäläiset alkoivat käydä katsomassa kotipaikkojaan sekä rakkaittensa viime leposijoja.

Tamara jäi eläkkeelle koulujen talouspäällikön ja Rimma sovhoosin kassanhoitajan virasta. He tuntevat itsensä nimenomaan räisäläisiksi- melnikovolaisiksi. Ovathan he lapsesta asti täällä eläneet, perustaneet perheen ja kasvattaneet lapsensa.

Hiljainen Särkisalo

Haastateltavamme Aleksei Mihailovits Krasin ja vaimonsa Jekaterina Maksimovna ovat molemmat syntyneet 1910. Molemmat on jatkosodan aikana evakuoitu Orelin alueelle, josta tulivat Särkisalon kolhoosiin töihin 1946 ja ovat siitä lähtien olleet täällä. Heidän kotinsa on Aholan opettajaparin entinen talo.

Särkisalossa oli alkuun neljä pientä kolhoosia, jotka yhdistettiin 1950. Kymmentä vuotta myöhemmin siirryttiin sovhoosijärjestelmään. Kolhoosissa oli 120 työntekijää, lehmiä 200, sikoja 100, emakkoja enimmillään 56, 20 hevosta. Tuotettu maito vietiin Käkisalmeen, kun se oli ensin koottu entiselle meijerille suomalaisilta jääneisiin astioihin ja jäähdytetty. Karjalle syötettiin heinän lisäksi jonkin verran väkirehuja. Pelloilla kasvoi kaikkia viljalajeja, lisäksi perunaa, juureksia ja hernettä. Maat olivat hyvässä kunnossa. Myöhemmin, sovhoosin aikana pidettiin vain nautakarjaa, jolle rehuksi viljeltiin heinää. Siitä osa valmistettiin säiliöehuksi. Nyt on tuotannollinen toiminta kokonaan lopussa.

Myllypellolle perustettiin turkistila, mutta tuotanto lopetettiin. Hopeakettu ja minkki menestyivät hyvin, sinikettu heikommin. Enimmillään oli tarhoissa emoja 20.000, ja vuosittain kerralla teurastettiin 80.000 eläintä. Rehua kului 30 tonnia päivässä. Nahat menivät kaikki ulkomaan vientiin.

Särkisalossa oli koulu toiminnassa heti sotien jälkeen, ja sen kävivät myös Krasinin perheen lapset. Alkuvuosina, kun Myllypellossa ei ollut koulua, sieltäkin tuotiin koululaiset Särkisaloon. Kylän väkiluku väheni - erityisesti lasten määrä - ja ennen pitkää oltiin siinä tilanteessa, että Särkisalon lapset 70-luvulta lahtien vietiin Myllypeltoon sinne perustettuun uuteen kouluun. Särkisalon koulutalo on siitä lähtien palvellut nuorison leiripaikkana kesäisin.

Kauppa on toiminut Särkisalossa osuuskaupan kiinteistössä koko ajan. - Nuorisoseuran talo oli pitkään kulttuuritalona, mutta se paloi 50-luvun puolivälissä. Työväentalo purettiin ja siirrettiin nähtävästi Käkisalmeen. Samoin kävi useimpien yksityisten talojen; ne purettiin ja siirrettiin muualle.

Nyt Särkisalo on eläkeläisten asuttama. Nuori väki on muuttanut työn perässä kaupunkeihin. Vain kesäasukkaat tuovat lisää elämää hiljentyneeseen kylään, jossa aikoinaan asui toista tuhatta henkeä käsittänyt edistyksellinen karjalainen väestö monine hyvine harrastuksineen.


Takaisin etusivulle