Toini Vappu Laaksonen os. Kopra
s. 16.10.1918 – k. 18.08. 2010
Toini-tätini syntyi Katri ja Juho Kopran toiseksi vanhimpana tyttärenä Räisälän Kivipellossa. Kopran perheeseen syntyi vuosien mittaan seitsemän tytärtä ja kolme poikaa. Kivipellosta he muuttivat Siirlahden rannalle lähelle Uitsalmea, josta he myöhemmin vuonna 1935 muuttivat Lamminaution puolelle ostettuaan Harjula- nimisen maatilan. Toini-tätini kävi kansakoulun Siir-lahdessa. Samasta koulusta löytyivät nuorelle Toinille monipuoliset harras-tustoiminnat, kuten erilaiset opintokerhot ja Anton Perttulan johtama Räisälän Siirlahden Nuorisoseuran sekakuoro. Jo kuusitoistavuotiaana hän osallistui kuoron mukana mm.Viipurin v.1934 pidettyihin laulujuhliin. Ennen talvisotaa hän oli liittynyt Lottajärjestön toimintaan ja sodan syttyessä 1939 marraskuun lopussa Toini-tätiä kutsuivat maanpuolustus-tehtävät.
Käsityötaitoisena hän toimi varustehuoltotehtävissä, ja korjattavaa riitti.
Koko talvi- ja jatkosodan hän toimi lottana lähellä eturintamaa mm. Äänislinnassa ja Karhumäessä joutuen välillä vaarallisiinkin tilanteisiin. Hän kertoi kerran heidän huolto-osastonsa olleen jopa vihollisen motissa.
Sodan jälkeen v. 1944 Räisälän siirtolaiset oli määrätty sijoitettavaksi Jalasjärvelle. Kopran perheelle oli paikka Ala-Kannon taloon Kannonkylässä. Aluksi keittiön ja kamarin käsittävässä tilassa oli varsinaisen Kopran perheen lisäksi Kerttu-äitini neljän lapsensa kanssa eli yhteensä noin neljätoista henkeä.
Palattuaan sodasta tätini sairasti vaikeaa astmaa, joka myöhemmin helpottui, kun tilat väljenivät. Elämä jatkui ja sota-aikana harjaantuneesta käsityötaidosta oli hyötyä, kun hän toimi ompelijana käsityöalan yrityksissä Helsingissä ja myöhemmin Kangasalan Suinulassa Sartor Oy:n paitatehtaassa. Siellä hänelle uskottiin mm. mallipaitojen ja kauluksien ompelu. Vuonna 1956 Toini-tätini avioitui paikkakunnalta löytyneen Veikko Laaksosen kanssa, ja he asettuivat asumaan Kangasalalle. Heidän perheeseensä syntyi poika Hannu. Vapaa-aikanaan hän miehensä kanssa oli mukana Kangasalan Karjalaisten toiminnassa. Vuosikymmeniä he lauloivat Kangasalan Karjalaisten kuorossa, joka teki 1970-luvulla pitkän kuorovierailumatkan Amerikkaan.
Hannu avioitui Pirkko Jääskeläisen kanssa ja heille syntyi kolme lasta, Jenni, Mikko ja Teemu. Lapsenlapset olivat Toini-mummolle kaikki kaikessa.
Toini-tätini oli luonteeltaan valoisa, positiivinen ja kannustava. Myötäelävänä ihmisenä hänellä oli paljon ystäviä. Sodanaikaisesta ahkerasta ja tunnollisesta lottatyöstä hänet palkittiin Tasavallan presidentin myöntämällä Suomen Valkoisen Ruusun 1 lk mitalilla 1990-luvun lopussa. Tästä tunnustuksesta hän oli hyvin onnellinen ja ylpeä.
Loppuelämästään noin kymmenen vuotta hän vietti hyvässä hoidossa Kangasalan Vanhainkoti Rekolassa, jossa hänen tunnollinen Veikko-miehensä vieraili joka päivä.
Lämpimin ajatuksin ja kiitollisena muistan Toini-tätiäni.
Maija Jaakkola os. Patjas
Erkki Patjas on poissa
23.6.1932 - 27.2.2010
Helmikuisena lauantaina 27.02.2010 kiiri Vääksystä järkyttävä uutinen: Erkki Patjas on menehtynyt tapaturmaisesti kotipihallaan jäätyään katolta vyöryneen lumimassan alle.
Tuntuu mahdottomalta käsittää ja hyväksyä tosiasiaa, että Erkki on keskuudestamme poissa, lopullisesti.
Erkki Patjas syntyi 23.06.1932 Räisälän Lamminaution Ojaniemessä nuorimmaiseksi Antti ja Anna Patjaan kahdeksanlapsiseen perheeseen. Hän ehti aloittaa koulunkäynnin Siirlahden kansakoulussa juuri ennen talvisotaa.
Muiden siirlahtelaisten tavoin myös Patjaan perhe joutui 1939 evakkoon, palasi 1942 takaisin kotikonnuilleen, mutta joutui 1944 jättämään rakkaan kotiseutunsa lopullisesti. Raskas evakkotaival vei perheen ensin Etelä-Pohjanmaalle ja sitten Pohjois-Satakuntaan Kihniöön, josta löytyi sopiva maatila ja lisäksi tilan ulkopuolisia työmahdollisuuksia perheen miesväelle.
Vanhempien veljiensä esimerkkiä seuraten Erkkikin alkoi jo pienestä pitäen urheilla: hiihto, yleisurheilu ja jalkapallo olivat hänelle mieluisia lajeja. Niinpä hän voitti Pohjois-Satakunnan aluemestaruuden 15 km:n yleisessä sarjassa ja pelasi menestyksellisesti jalkapalloa Kihniön Urheilijoiden joukkueessa.
Myös musiikki, erityisesti kuorolaulu ja puhallininstrumentit kiinnostivat häntä jo Kihniössä, jossa alkoi elämänikäinen kuoroharrastus ja puhallettiin ensimmäiset stemmat torvisoittokunnassa.
Elämä näytti uudella kotipaikkakunnalla kaikin puolin hymyilevän nuorelle ja yritteliäälle karjalaismiehelle, mutta sitten tuli ankara takaisku: Kesällä 1955 raivosi Suomessa polioepidemia, ja niinpä Erkkiin iski polio, joka halvaannutti hänet vakavasti. Kun taudin kriittisin vaihe oli ohi, alkoi Käpylän Kuntoutuslaitoksessa kuntoutus, joka kesti yli puoli vuotta. Asiantunteva ohjaus, Erkin sinnikkyys harjoittelussaan ja lannistumaton tahto nousta kerran omille jaloilleen tuottivat tulosta, ja niin Erkki tervehtyi; ei enää ennalleen, mutta kyvykkääksi opiskelemaan itselleen uuden ammatin, sillä raskaisiin maataloustöihin ei ollut enää paluuta.
Hän pääsikin opiskelemaan Järvenpäähän Invalidien Ammattikouluun ja valmistui sieltä itselleen mieluisaan ammattiin, autosähköasentajaksi.
Työura alkoi Konela Oy.ssä ja jatkui sitten monia vuosia Helsingissä useissa eri autokorjaamoissa. Asentajan työt alkoivat kuitenkin tuntua ennen pitkää liian raskailta polioinvalidille, ja muutenkin väikkyi mielessä päästä työuralla eteenpäin. Niinpä Erkki pyrki ja –yllätyksekseen - pääsi opiskelemaan Helsingin teknilliseen kouluun. Opiskelun alkuaikoina hän oli kertomansa mukaan aika tiukoilla, sillä kansakoulupohjalta aloittaneena hän oli tiedoiltaan mm. matematiikassa muita opiskelijoita jäljessä, mutta uutteralla ylimääräisellä harjoittelulla hän kiri nämä nopeasti kiinni ja valmistui autoteknikoksi 1967.
Asentajan työt vaihtuivat nyt suunnittelijan tehtäviin: Ensin insinööritoimisto Kuljetusalassa, sitten Wihuri-yhtymän teknisellä osastolla, jossa hän oli mm. kehittämässä suomalaista ”Teijo”-pakettiautoa, Pakkas-Akku Oy:ssä ja viimeksi Suomen Autoteollisuus Oy:n Sisu-Autossa Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Sisu-Autossa Erkki suunnitteli linja-autojen alustoja, kuorma-autojen komponentteja ja lopuksi hän oli Hämeenlinnassa mukana sotilaskuljetuskaluston mm. Pasi- ja Nasu-miehistönkuljetusvaunujen suunnittelussa.
Pitkä työmatka verotti kuitenkin liikaa muutenkin vähäisiä voimia ja rajoitti kunnon ylläpitämiseen välttämätöntä liikuntaa, ja niin hän siirtyi työelämästä eläkkeelle v. 1985.
Erkistä ei kuitenkaan vielä tuolloin tullut täyspäiväistä eläkeläistä. Hän avioitui v. 1963 Irma Sivenin kanssa, joka oli koulutukseltaan sosionomi ja toimi helsinkiläisen perhekodin johtajana. Avioliiton myötä Erkistä tuli varsinaisen työnsä ohella sivutoiminen perhekodin ohjaaja- kiinteistönhoitaja ja isähahmo perhekodin lapsille yli 25 vuoden ajaksi. Tätä henkisesti vaativaa ja raskasta työtä Erkki jatkoi jonkin aikaa vielä eläkkeelle siirryttyäänkin. Kun myös Irman terveys alkoi osoittaa heikkenemisen merkkejä, hänkin sai eläkepäätöksen, ja tämä vaihe heidän perheensä elämässä päättyi. Oli aika siirtyä eläkevuosille Vääksyyn. Yhteinen taival Irman kanssa päättyi 21.02.2003 Irman menehtymiseen.
Asikkalan mieskuoro ja kirkkokuoro saivat Erkistä uuden ja aktiivisen jäsenen. Eläkeläisenä hänellä liikeni myös aikaa alkaa tutkia Patjaan sukua yksityiskohtaisesti. Sukututkimusharrastuksen tuloksena hän julkaisi 1997 kirjan ”Räisälän Patjas-sukua”
Myös entisen kotiseudun Siirlahden perinteet ja niiden vaaliminen tulivat hänelle mieluisaksi harrastukseksi, ja hän osallistui fyysisistä vaivoistaan huolimatta kiitettävän aktiivisesti Siirlahden koulupiirin kylätoimikunnan työhön. Kun kylätoimikunta alkoi ponnistella kyläkirjan aikaansaamiseksi, oli Erkki aikaisemman kirjaprojektinsa johdosta itseoikeutettu toimimaan kirjatoimikunnan puheenjohtajana. Sovittelevalla ja kompromisseja hakevalla asenteellaan hän kykeni luomaan toimikunnassa innovatiivisen ja innostavan ilmapiirin, joka näkyy myös lopputuloksen, v. 2000 ilmestyneen ”Siirlahti - muistojemme helmi”-kirjan, laadussa. Puheenjohtajuuden ohella Erkki tuotti myös merkittävän osan kirjan sisällöstä ja teki yhdessä poikansa Tuomon kanssa valtavan työn saattaessaan tekstit ja valokuvat kirjapainolle kelvolliseen digitaaliseen muotoon.
Kun kylätoimikunta päätti oman kotisivun aikaansaamisesta, oli Erkki alusta alkaen yhdessä Tuomon kanssa suunnittelemassa, kehittämässä, toteuttamassa ja ylläpitämässä 2006 avattua kotisivuamme ja osallistui myös itse kotisivulla käytyyn keskusteluun.
Viimeisin kylätoimikunnan hanke, jossa Erkki oli aktiivisesti mukana, on Siirlahteen eli nykyiseen Zavetnojeen rakenteilla olevan kotiseutumuseon Siirlahti-osaston aikaansaaminen. Erkki oli jäsenenä kylätoimikunnan nimeämässä museotyöryhmässä ja keräsi ja tuotti arvokasta kirjallista perinneaineistoa, joka tulee aikanaan esille museon Siirlahti-osastossa. Tämäkin, Erkille ilmeisen mieluisa työ, katkesi kesken..
Siirlahden koulupiirin kylätoimikuntaan jäi Erkin poismenon johdosta ammottava aukko, jota on vaikea kuvitella täytettäväksi. Samalla menettivät Tiina ja Tuomo läheisen isänsä ja lapsenlapset Riku, Aaro, Miika, Onni ja Lauri heille hellyyttä ja huolenpitoa antaneen Ukkinsa. Sukulaisilla ja tuttavilla ei ole enää Erkkiä, jonka kanssa pitää yhteyttä, tarinoida ja jolle uskoa huolensa..
Erkki Patjas oli luonteeltaan iloinen ja huumorintajuinen, mutta vaatimaton karjalainen, joka ei koskaan korostanut itseään tai aikaansaannoksiaan, vaikka monesti olisi siihen ollut aihetta. Kasvuympäristö suuren lapsikatraan nuorimpana, ankarat lapsuuden ja nuoruuden kokemukset, eläminen terveiden joukossa vajaakuntoisena, kaikki nämä muovasivat Erkin luonnetta ja asennetta elämään, joka kiteytyi hänen itsensä toteamana:
”Elämänsä aikaisia tapahtumia ei voi valita ja suunnitella valmiiksi. Ne tulevat eteen yllättävinä tapahtumina, joista on vain koetettava selvitä omalla sitkeydellä ja luottaen Luojan johdatukseen”
Erkin siunasi 27.03.2010 haudan lepoon kirkkoherra Heikki Heinola Asikkalan kappelissa lukuisan sukulais- ja ystäväjoukon läsnä ollessa, ja hänen mieliinpainuva muistotilaisuutensa vietettiin Asikkalan seurakuntakeskuksessa.
Antti Kuisma
Erkki-setää muistellen
Erkki oli isäni Yrjön nuorin veli, heitähän oli kahdeksan sisarusta. Hän oli minulle kuin isoveli, meidän ikäeromme oli vain noin viisi vuotta. Yhteinen elontiemme alkoi Lamminaution kylästä Räisälässä. Talo, jossa synnyimme oli rakennettu kolme-kymmentäluvun alussa kauniille mäenkumpareelle metsän laitaan. Ojaniemi oli tilan nimi.
Erkki oli äidin ja isän ”iltatähti”, iloinen ja hyväntuulinen. Isommat veljet kiusoittelivat häntä porkkanapääksi, hänellä kun oli pisamat ja punainen tukka. Isompien veljiensä kanssa hän opetteli urheilemaan, hiihtämään, juoksemaan ja pelaamaan jalkapalloa. Koulunsa hän aloitti juuri ennen talvisotaa.
Kun talvisota marraskuun lopussa 1939 syttyi määrättiin vanhukset ja lapset ensimmäisenä siirrettäväksi turvaan sodan jaloista. Äitini Kerttu, jolla oli kolme pientä lasta, otti Erkin ja tämän veljen Einon mukaansa Ilmajoelle, jonne heidät oli määrätty sijoitettavaksi. Tätä ennen Erkki oli ehtinyt tarkkailemaan suurten sotilasjoukkojen tuloa Kirvusta ohi Lamminaution. Matkallaan nämä majoittuivat myös Erkin kotiin ja kotipiiriin. Lähtö Sairalan asemalle alkoi itkuisin mielin, jäihän Anna-äiti kyynelsilmin katsomaan perään. Juna ei lähtenytkään ensimmäisenä iltana, vaan vasta toisena. Välillä oli käytävä kolmentoista kilometrin päässä kotona. Lienee peruutuksen syynä ollut venäläisten pommikoneiden vaara kuutamoisena yönä. Kuljetukset tapahtuivat öiseen aikaan.
Ilmajoella ”Kertun poppoo” asui Rannon talon yläkerrassa talvisodan loppuvaiheeseen asti, jolloin Antti-isä tuli hakemaan heidät Karstulaan, minne muu Lamminaution väki oli siirtynyt. Karstulassa he asuivat useassa eri talossa. Sieltä he vielä muuttivat Nakkilaan, josta eivät ehtineet saada uutta omaa asuinpaikkaa, koska jatkosodan alettua l941 he jo suurin toivein palasivat seuraavan vuoden alussa takaisin Lamminautioon. Olosuhteet olivat vaikeat, talot oli osittain purettu tai siirretty uuteen paikkaan. Oli rakennettava talot uudelleen, jotta päästiin oman katon alle. Erkki ja muut lapset aloittivat koulunkäynnin jo kevättalvella.
Meni pari vuotta ja taas oli jätettävä kotiseutu 19 kesäkuuta 1944. Nyt oli taipaleella hevoskuormat, lehmät, lampaat ja kylän väki. Erkki sisarensa Saaran kanssa oli myös ajamassa ja paimentamassa lehmiä pysymään tiellä. Pisin päivämatka saattoi olla yli 30 kilometriä. Tiet olivat täynnä pois pyrkiviä siirtolaisia. Kuljettiin kapeita sivuteitä vältellen ruuhkaisempia pääteitä, joilla oli sotilaskuljetuksia. Pikkutiet tuntuivat turvallisemmilta. Ylitse lensi useita venäläisiä pommituslaivueita, mm 20.06. Elisenvaaraa pommittaneita koneita. Pommituksen jylinä kuului voimakkaana, koska reitti kulki noin kymmenen kilometrin etäisyydellä Elisenvaarasta. Taukoja pidettiin isoissa taloissa ja kouluissa, joissa ruuanlaitto ja yöpyminen oli mahdollista sekä lehmien lypsäminen ja eläinten ruokkiminen voitiin hoitaa. Lypsetty maito separoitiin ja maitohinkkiin kaadettu kerma kulki mukana kärryssä. Lämpimässä ja hölskyttävässä kyydissä kerma muuttui voiksi. Taukopaikoilla kuunneltiin huolestuneena sotatoimien kulkua patteriradiosta, joka oli mukana.
Juhannuksen aikoihin saavuttiin Punkaharjulle. Kerttu väkineen pääsi junan kyytiin Kulennoisen asemalla ja muut jatkoivat matkaa karjan kanssa Savonlinnan ohi aina Pieksämäen taakse Naarajärvelle. Välillä Antti-isä oli jo huokaissut: ”Pittääks meijä kulkii koko Suome poikki tälviisii.” Matkaa kertyi noin 260 kilometriä. Aikaisemmin ei saatu järjestymään junakuljetusta karjalle. Sieltä matka jatkui Kauhajoelle Niemiaron taloon.
Varsinaiseksi sijoituskunnaksi oli määrätty Eurajoki. Antti-isä teki kuitenkin päätöksen etsiä sopivan maatilan muualta ja se löytyikin Kihniöstä, josta saatiin valmis talo ja enemmän maata sekä paremmat työmahdollisuudet nuorille miehille Suo Oy:ltä. Erkki jatkoi keskeytynyttä koulunkäyntiä Kihniössä. Asevelvollisuutensa hän suoritti Santahaminassa 1952- 1953. Harrastuksia Erkillä oli monia Kihniössä ollessaan. Hiihdossa hän saavutti useita kunnanmestaruuksia ja SVUL:n aluemestaruuden.
Kihniön Mieskuoro sai vahvistusta Patjaksen veljeksistä, jossa Erkkikin lauloi. Samoihin aikoihin perustettiin Kihniön Torvisoittokunta. Erkillä oli siinä alussa B-kornetti ja myöhemmin Ess-kornetti.
Kesällä 1955 Suomessa riehui polioepidemia ja Erkkikin sairastui polioon, joka halvaannutti kaikki raajat. Syksyllä samana vuonna hän pääsi kuntoutukseen Käpylän Kuntoutuslaitokseen. Kuntoutus vaati sisukkuutta ja kovaa harjoittelua. Myöhemmässä vaiheessa hän mm harjoitteli trumpetin soittoa huolimatta siitä, että suu oli vinossa, tukkimalla vinossa olevan suupielen sormella. Seuraavana syksynä hän aloitti kokeilun Järvenpään Invalidien Ammattikoulussa autonasentajalinjalla. Se onnistui ja hänestä tuli autosähköasentaja Tässä työssä kului muutama vuosi Helsingin eri autokorjaamoissa.
Erkki innostui jatkamaan opiskeluaan. Hän pyrki ja pääsi Helsingin Teknillisen Koulun autoteknilliselle linjalle ja valmistui sieltä keväällä 1967. Valmistumisen jälkeen hän aloitti suunnittelijana Ins. toimisto Kuljetusalassa, jossa omistajana ja johtaja oli dipl.ins. Mustonen. Kahden vuoden kuluttua hän otti Erkin mukaansa suunnittelijaksi siirtyessään Wihuri-Yhtymän Tekniselle osastolle. Saneeraaja kuitenkin lopetti ko. osaston kymmenen vuoden jälkeen. Kahden vuoden ajan Erkki oli työnjohtajana Pakkasakku Oy:ssä. Sitten tuli työtarjous Suomen Autoteollisuus Oy:ltä (Sisu-Auto). Se olikin hänen viimeinen työpaikkansa ennen eläkkeelle siirtymistä. Aluksi tehtävänä oli takamoottoristen linja-autoalustojen suunnittelua, myöhemmin pääsuunnittelijana. Sisu-Auton tuotannon muutoksista johtuen tuli työtehtäväksi myös kuorma-autojen osasuunnittelua. Myös armeijalle valmistettaviin Pasi- ja Nasu-miehistönkuljetusvaunuihin oli muutamia suunnittelukohteita.
Erkki avioitui 1963 sosionomi Irma Sivenin kanssa. Irma oli virassa Helsingin kaupungin nuorisokodin/perhekodin johtajana. Tätä kautta Erkistä tuli varsinaisen työn ohella sivutoiminen ohjaaja-kiinteistöhoitaja ja isähahmo perhekodin lapsille. Nuorisokoti tytöille oli ensin Liisankadulla ja myöhemmin perhekoti Malmilla. Tämä työtehtävä kesti noin 25 vuotta.
Eläkepäivinään he muuttivat asumaan Vääksyyn. Mieskuoro- ja sekakuorolaulu säilyi Erkin harrastuksena edelleen. Uutena harrastuksena Erkille tuli sukututkimus, josta hän mm julkaisi 1997 kirjan nimeltä Räisälän Patjas-Sukua. Samoin mieleisenä harrastuksena hänellä oli Siirlahden koulupiirin kylätoimikunta. Erkki oli kirjatoimikunnan puheenjohtaja ja merkittävä tekijä ”Siirlahti-muistojemme helmi” kirjan teossa, joka valmistui vuonna 2000. Viimeisen vuoden aikana hän keräsi ja kirjoitti muistiin Siirlahden koulupiiriin liittyvää perinnetietoa.
Vaikka Erkki jakoi aikaansa perhekodin lasten hyväksi, riitti häneltä rakkautta ja huolenpitoa omille lapsilleen Tiinalle ja Tuomolle ja Ukille tärkeille lapsenlapsilleen.
Rikulle ja Aarolle sekä Miikalle kuin myös kaksoispojille Onnille ja Laurille.
Erkissä korostui karjalainen sisukkuus, neuvokkuus, optimistisuus ja yritteliäisyys.
Elät, muistoissani, ajatuksissani ja sydämessäni Erkki-setä.
Maija Jaakkola (o.s.Patjas)
Siirlahtelaisten kyläkokous Kokemäellä 15.8.2010
Siirlahden koulupiiriläiset kokoontuivat tapaamaan kyläkokouksessaan toisiaan jälleen Kokemäen Pitkäjärvellä
elokuun kolmantena sunnuntaina.Paikalla oli tällä kertaa 43 entistä siirlahtelaista, heidän jälkeläistään ja ystäväänsä;
joukossa ilahduttavan monta ensi kertaa osallistuvaa.
Tervehdyssanoissaan kylätoimikunnan puheenjohtaja Antti Kuisma totesi kyläkokouksiin osallistuvan ydinjoukon olevan avainasemassa siirrettäessä karjalaista kulttuuriperintöä jälkipolville. Tämän jälkeen vietettiin hiljainen hetki edellisen kyläkokouksen jälkeen poisnukkuneiden siirlahtelaisten muistolle ja kuunneltiin Maija-Liisa Varilan heille lausumat muistosäkeet.
Iäisyyskutsun olivat saaneet:
(Numerot viittaavat kyläkartassa olevaa asuinpaikkaluetteloon)
Ennen vuosikokousta Antti Kuisma esitteli uunituoreen, siirlahtelaisten käyttöön räätälöidyn laulukokoelman ”Lauletaanpa yhdessä”, jonka käyttökelpoisuutta testattiin yhteislauluin useaan otteeseen tapahtuman aikana.
Kuvannut A.Kuisma
Samoin hän esitteli kuva- ja tekstiaineiston, joka asetetaan esille Zavetnojen kotiseutumuseon Siirlahti-osastossa. Esillä olleet, joskin luonnollista kokoaan pienemmät näyttelytaulut herättivät suurta kiinnostusta läsnä olleissa päätelleen niiden äärellä myöhemmin vallinneesta tungoksesta.
Vuosikokouksen antia
Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Kuisma ja sihteeriksi Marja-Riitta Kopra. Kylätoimikunnassa jatkavat entiset jäsenet.
Tapaturmassa menehtyneen Erkki Patjaksen tilalle ei kuitenkaan toistaiseksi valittu uutta jäsentä.
Kylätoimikunnan puheenjohtaja Antti Kuisma totesi esittelemässään kauden 2009/2010
toimintakertomuksessa mm. seuraavaa:
-Kyläläisiä ja heidän omaisiaan on muistettu sekä onnittelu- että surunvalitteluadresseilla.Kylätoimikunnan lähettämiä onnitteluadresseja
aivan ilmeisesti arvostetaan saajien keskuudessa.
Olisikin tähdellistä, että omaiset ja tuttavat antaisivat kylätoimikunnalle hyvissä ajoin vinkkejä ja ehdotuksia läheisensä tai tuttavansa
tulevasta merkkipäivästä, jotta heitä voitaisiin muistaa adressilla.
Ehkä vielä tärkeämpää on kuitenkin saada ajoissa tieto manan majoille siirtyneistä siirlahtelaisista.
-Tuotemyynti on keskitetty edelleen Risto Luukkaselle. Kyläkirjan 2.painos on myyty loppuun. Juhlapostimerkistä on otettu 3.painos.
-Kotisivua on päivitetty toimintakautena neljä kertaa, Kotisivulla on tähän mennessä ollut n.7000 kävijää.
-Koulupiiriläisten sisäiseen käyttöön tarkoitettu lauluvihko on uusittu.
-Jatkettu karjalaisen kulttuuriperinnön vaalimiseen Siirlahdessa tähtäävää yhteistyötä pietarilaisen Lenpoligraphmash-yhtymän
(LPM) kanssa
-Jatkettu tietojen keräämistä siirlahtelaisista sankarivainajista.
Rahastonhoitaja Veikko Malaska selvitti kylätoimikunnan taloudellisia edellytyksiä toteuttaa kyläkokouksen sille antamia tehtäviä
ja Risto Luukkanen myynnissä olevien tuotteiden varastotilanteen.
Antti Kuisma esitteli kylätoimikunnan laatiman ja vuosikokouksen hyväksymän ehdotuksen tulevan kauden 2010/2011
toimintasuunnitelmaksi, johon sisältyy mm:
-Osallistuminen karjalaisen kulttuuriperinnön vaalimiseen tähtäävän Zavetnoje-kotiseutumuseon Siirlahti-osaston avajaisiin 28.08.2010
ja museon edelleen kehittämiseen kokoamalla aineistoa seudun arkeologisista tutkimuksista, ideoimalla aineiston esillepanoa,
avustamalla tekstien kääntämisessäsuomeksi ja venäjäksi sekä anomalla apurahoja em. siirlahtelaispanostuksen kustannuksiin
-Osallistuminen Räisäläisten Säätiön käynnistämiin kirjahankkeisiin keräämällä aktiivisesti tietoja siirlahtelaisista sankarivainajista
ja heidän omaisistaan sekä varautumalla keräämään aineistoa Siirlahden nykyisistä tiemaisemista
-Varautuminen Siirlahtea ja sen suomalaista lähihistoriaa käsittelevän, museohankkeen yhteydessä pääosin kertyneen aineiston
julkaisemiseen, jota varten nimettiin toimituskuntaan Maija Jaakkola, Ossi Kamppinen, Arja Keskinen, Antti Kuisma ja Maija-Liisa Varila
-Kotiseutumatkan järjestäminen Siirlahteen 09.-12.06.2011
Seuraava kyläkokous 21.08.2011
Seuraava kyläkokous päätettiin pitää sunnuntaina 21.08.2011 alkaen klo 12 Kokemäen Pitkäjärvellä.
Huomionosoitukset
Vuosikokouksen jälkeen luovutettiin Toivo Patjakselle Siirlahti-standaari (nro 10) tunnustukseksi ja kiitokseksi siirlahtelaisuuden hyväksi tehdystä pitkäaikaisesta uhrautuvasta työstä.
Karjalaista ja satakuntalaista
Satakuntalaissyntyinen ystävämme Heikki Kares muisteli evakkojen tuloa Eurajoelle, alkuaikojen yhteiselon opettelua molemmin puolin, karjalaisten asuttamista uusille tiloilleen Satakunnassa ja vähitellen virinnyttä yhteishenkeä maan jälleenrakentamiseksi sodan jälkeen.
Kuvannut A.Kuisma
Karjalaiset toivat uutta vireyttä paikkakunnan kunnalliselämään, kun heitä valittiin kunnanvaltuustoon ja muihin kunnan elimiin. Avainsanoina olivat avoin mieli oppia toisilta uusia asioita ja hyödyntää niitä puolin ja toisin. Esille tulivat myos muistot kouluajalta, jolloin sodan aiheuttamat traumat heijastuivat evakko-koulutoverin outona käyttäytymisenä, jonka syyt ovat paljastuneet nyt vasta vuosikymmenien jälkeen Elisenvaaran pommituksen kokemuksiksi.
Heikin vakavahenkisen puheenvuoron jälkeen Maija Jaakkola ja Maija-Liisa Varila tarjoilivat vielä jälkiruuaksi ”kielkakkaraa” karjalaisittain ja kokemäkeläisittäin.
Perinteisten arpajaisten jälkeen päätettiin tapaaminen Karjalaisten lauluun ja suunnattiin iloisin
mielin ajopelit kotimatkalle. Tapaamisiin kyläkokouksessa jälleen ensi vuonna!
Antti Kuisma
Lisää kyläkokouksesta Räisäläisessä 3/2010