Syksy toi surunviestin; Siirlahdessa syntynyt ja Päijät-Hämeessä elämäntyönsä tehnyt räisäläinen kuvanveistäjä Toivo Pelkonen on kuollut Lahdessa 18.10.2006.

Toivo Johannes Pelkonen syntyi 21.04.1933 Jalmari ja Iida Pelkosen suurperheeseen. Synnyinseudultaan hän sai elämänsä eväiksi herkän mielen ja taiteellisuuden, joiden ansiosta hän nousi yhdeksi aikakautensa merkittävistä suomalaisista kuvanveistäjistä.

Evakkotie vei Pelkoset jatkosodan jälkeen Eurajoelle, jossa hänen silloinen kansakoulunopettajansa Väinö Jaakkola kiinnitti huomionsa oppilaansa erityisiin piirtäjänlahjoihin ja antoi ymmärtää, että Toivossa olisi ainesta kuvataiteilijaksi. Perhe eli kuitenkin puutteellisissa oloissa, eikä hän saanut kotoa kannustusta taipumustensa kehittämiseksi. Luovassa ihmisessä oleva sisäinen pakko ajoi kuitenkin Toivoa jo nuorena kuvataiteiden pariin, ja niinpä Eurajoelta Helsinkiin muuttanut Toivo Pelkonen alkoi 16-vuotiaana vaatturikoulun ohessa opiskella taiteen tekemisen periaatteita taideteollisen oppilaitoksen iltakoulussa v.1949. Opiskelu jatkui v.1959-1962 Taideakatemiassa, josta myönnettiin nuorelle kuvanveistäjälle myös ensimmäinen apuraha. Myöhemmin kurssimuotoinen opiskelu vaihtui eri maihin, mm. Neuvostoliittoon, Ruotsiin, Puolaan, Unkariin ja Yhdysvaltoihin suuntautuneiksi opintomatkoiksi, joista viimeksi mainittuun tehty venyi yli kolmen vuoden mittaiseksi yhdistetyksi työ- ja opintomatkaksi v.1978-1981. Tätä ajanjaksoa Toivo Pelkonen piti erittäin merkittävänä kuvanveistäjäuralleen.

Kuvanveistäjänä Toivo Pelkonen oli hyvin laaja-alainen. Hänen teostensa skaala ulottuu perinteiseen muotoon pitäytyvästä tyylistä varsin moderniin ilmaisuun. Useimmat Toivo Pelkosen veistokset edustavat kuitenkin perinteistä kuvanveistoa parhaimmillaan. Niistä aistii, että ilmaisutapaa on kypsytelty kauan, jolloin veistokseen on saatu sisäistetyksi ulkoisen, aihetta hyvin ilmentävän muodon lisäksi myös luonteeltaan perin vaatimattoman ja syvästi uskonnollisen veistäjän omat ajatukset ja tunnot. Näillä ominaisuuksilla lienee oma osuutensa Toivo Pelkosen menestykseen myös maamme eturivin mitalitaiteilijana.

Toivo Pelkonen oli kuvanveistäjänä korkealle arvostettu sekä kotimaassa että ulkomailla. Hänen töitään on palkittu ja lunastettu lukuisissa muistomerkkikilpailuissa; ehkä merkittävimpänä Vietnamin sodan hautamuistomerkin kansainvälisen kutsukilpailun I palkinto USA:ssa v.1981. Hänen veistoksiaan on sekä USA:ssa että eri puolella Suomea ja varsinkin Päijät-Hämeessä lukuisissa julkisissa tiloissa. Näistä on ehkä eniten julkisuutta saanut mestarihiihtäjä Siiri Rantasen patsas vuodelta 1998 Lahden Urheilukeskuksessa.

Mittava on myös Toivo Pelkosen luomien erilaisten muistomitalien ja muistorahojen määrä; näistä mainittakoon mm. yleisurheilun 1983 MM-kisojen juhlaraha (yhdessä Pertti Mäkisen kanssa). Merkittävä osa Toivo Pelkosen töistä on päätynyt arvostettuihin julkisiin ja yksityisiin taidekokoelmiin ,kuten Ateneumiin, Amos Andersonin taidemuseoon, Suomen kansallismuseoon, Lahden historialliseen museoon, presidentti Urho Kekkosen museoon, Ruotsin kuninkaalliseen rahakammioon sekä presidenttien Mauno Koiviston, Ronald Reaganin ja Jimmy Carterin kokoelmiin.

Toivo Pelkosen kuvanveistäjäuran arvostuksesta kertovat osaltaan lukuisat apurahat sekä hänelle v.1995 myönnetty valtion taiteilijaeläke.

Hänen viimeiseksi merkittäväksi työkseen jäi Heinolan Maaherranpuistossa v.2003 paljastettu kenraali A.F. Airon patsas.

Toivo Pelkonen halusi myös jakaa tietojaan ja taitojaan muille opettamalla työnsä ohessa kuvanveistoa nuoremmilleen. Hän oli myös kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, oli ehdokkaana vuoden 1999 eduskuntavaaleissa ja toimi vammaisten asioita edistävän Lintukodon kannatusyhdistyksen puheenjohtajana.

Toivo Pelkonen säilyi kuvanveistäjänä saavuttamastaan menestyksestä ja maineesta huolimatta koko elämänsä vaatimattomana karjalaispoikana, jolle perhe ja koti olivat elämässä etusijalla. Vaikka ikä alkoikin jo painaa, hoiteli Toivo parhaan kykynsä mukaan yhdessä vaimonsa Helvin kanssa vaikeasti kehitysvammaista Eeva-tytärtä kotona aivan viime hetkiin asti ennen sairastumistaan. Synnyinseudun kaipuunsa hän ilmaisi koulupiirillemme luomassaan tunnuksessa:

"Tunnuksen sininen väri kuvaa Karjalan taivaan sineä ja alueen lukuisten järvien puhtautta. Punaisen värin taustalla ovat vuosisatojen saatossa Kannaksen ja Siirlahden yli pyyhkineet sodat ja levottomuudet. Musta väri puolestaan ilmentää siirlahtelaisten ja heidän jälkeläistensä kantamaa, kotiseudun menetyksen aiheuttamaa surua ja mielipahaa. Vinot punaiset rajalinjat kertovat Siirlahden maaston vaihtelevuudesta ja mäkisyydestä,kun taas tumman kentän vinosti mutkitteleva rajaus muistuttaa Juoksemajärven ja Siirlahden monista niemistä ja lahdista."

Toivo Pelkonen poistui keskuudestamme 18.10.2006, ja hänet siunasi pastori Riitta Särkiö haudan lepoon Lahdessa 11.11.2006 läheisten läsnä ollessa. Häntä jäivät kaipaamaan Helvi-vaimo ja lapset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Lämpimät muistot Sinusta ja työsi elävät , kiitos niistä Toivo !

Antti Kuisma

KOTISEUTUMATKA KARJALAAN  8.-11.6.2006

Karjalaisuuden ja siirlahtelaisuuden vaalimisessa  ovat tärkeinä elementteinä olleet kyläläisten  yhteiset  matkat Karjalaan, muutaman päivän yhdessäolo oudoissa olosuhteissa, muistelut entisessä kotiympäristössä ja  yhteenkuuluvuuden kokeminen.  Karjalassa syntyneille ja karjalaista syntyperää oleville  yhteisöllisyytensä tiedostaminen on tähdellistä. Matkoilla ”ulkopuolisina”  oleville ei-karjalaisille puolestaan avautuu näillä matkoilla aivan uusia ulottuvuuksia karjalaisuuteen ja karjalaisten voimakkaaseen kaipuuseen  entiseen Karjalaan.  Heistä on kasvanut  vähitellen meikäläisiä!

Kylätoimikunnan järjestämistä kotiseutumatkoista ja niille osallistumisesta on muodostunut jo perinne: Tämänvuotinen matka oli  järjestyksessä jo kymmenes, ja mukana oli 46 matkalaisen joukossa tälläkin kertaa jo ensimmäiselle  matkalle osallistuneita. Erityisen  ilahduttavaa  oli nähdä runsaasti nuoren sukupolven ensikertalaisia   joukossamme  samoin kuin ei-karjalaista syntyperää olevia, eräitä jo aikaisemmillakin matkoilla olleita, jotka aivan ilmeisesti viihtyvät meidän karjalaisten seurassa.

Matkan käytännön järjestelyistä  vastasi paimiolainen Vistamatkat Oy, jonka toimitusjohtaja Seppo Santala  toimi  verrattomalla rutiinillaan  matkanjohtajana ja vastasi bussin turvallisesta kuljettamisesta. Ennakoivista matkavalmisteluista  oli pääasiassa huolehtinut Veikko Malaska, joka perhesyistä ei kuitenkaan voinut osallistua matkaisännöintiin, johon liittyvät tehtävät lankesivat allekirjoittaneelle. 

Matka toteutettiin aikaisempien  tapaan nelipäiväisenä, joista ensimmäinen ja viimeinen olivat matkustuspäiviä  ja toinen ja kolmas varsinaisia kotiseutupäiviä. Koska lähtö-ja paluupaikka oli Paimiossa ja rajanylitysmuodollisuuksiin tärväytyi melkoisesti aikaa, istuttiin matkapäivinä bussissa varsin kauan. Taukojen ja ilmastoidun bussin ansiosta niistä ei   kuitenkaan muodostunut liian rasittavia.

Säät olivat siirlahtelaisten matkoille tavanomaiset eli erinomaiset: Lämmintä, puolipilvistä ja aurinkoista. Kaikki  ulkoilmatilaisuudet onnistuivat siis sään puolesta erinomaisesti – ja muutenkin!

Tukikohtanamme ja majapaikkanamme oli käkisalmelainen  Vapaa aika -lomakylä, jota emännöi meille jo aikaisemmista yhteyksistä tuttu Natalia Goundryjeva. Hän hallitsee hyvin suomen kielen,  on palvelualtis ja  avusti meitäkin aina, kun paikallista asiantuntemusta tarvitsimme. Kyseinen lomakylä on varsin sopiva majoittumispaikka n. 45 hengen seurueelle, jolloin koko kylä palveluineen on yhden ja saman ryhmän käytettävissä.

Matkaohjelmamme oli kolmiosainen ja värittynyt matkaisännän luonnehtimana  Siirlahti-logon värien mukaisesti:

Ensimmäisenä varsinaisena retkipäivänä yleissävynä oli Siirlahden ja Juoksemajärven sini, jolloin vaeltelimme  kotikylässämme kukin tahoillaan.

Kaikki oli Siirlahdessa  jotakuinkin ennallaan, mitä nyt jokunen uusi kesämökki oli ilmestynyt kyläkuvaan. Positiivisena yllätyksenä  oli todettavissa Kaukolan tieltä Siirlahteen 

 johtavan tien kohentunut kunto: tietä oli sorastettu, levennetty ja harjanteita  alennettu leikkauksilla. Lieneekö tietöiden taustalla ollut tarve parantaa tulevia puutavaran ajo-olosuhteita ?

Lasten kesäsiirtolassa oli vähemmän väkeä kuin pari vuotta sitten eikä Juoksemajärvellä ollut enää veneitä, kuten muutama vuosi takaperin. 

Mutta kukkea luonto oli ennallaan ja käet kukkuivat kuten silloin ennen!

Siirlahti-käynnin jälkeen kokoonnuimme Räisälän kirkolle, jossa Seppo Santala tarjoili kaikin puolin maittavat ja virkistävät bussikahvit uupuneille retkeläisille. 

Tämän jälkeen siirryimme Räisälän sankarivainajien muistomerkille, jossa vietimme varmasti kaikkien läsnä olleiden mieliin pysyvästi jääneen  muistohetken: Aluksi Maija Jaakkola ja Lauri Patjas, joka oli toinen matkaan osallistuneista sotaveteraaneista, laskivat muistomerkille siirlahtelaisten kukkalaitteen. Sitten Heikki Kares käytti ei-karjalaisen matkalaisen puheenvuoron tulkiten osuvasti ja lämpimästi niitä tuntoja, joita matka oli hänessä Karjalaa ja karjalaisia kohtaan herättänyt. Lopuksi puhui rovasti Pentti Pelkonen, itsekin sotaveteraani. Hän palautti mieliimme niiden miesten ja naisten henkilökohtaiset uhraukset, joiden varaan rakentui nykyinen vapaa isänmaamme. Suurimman uhrin antoivat sankarivainajat, ensimmäiset Talvisodassa ja viimeiset Jatkosodassa. Suurin osa Talvisodan sankarivainajistamme taisteli kotiseutunsa puolesta karjalaisen pataljoonan Er.P 6:n riveissä. Kiviniemi, Kelja ja Taipaleenjoen Kirvesmäki ovat taistelupaikkoja, joilla on pysyvä sijansa suomalaisessa sotahistoriassa. Tilaisuus päätettiin yhteisesti veisattuun virteen Sun kätes Herra voimakkaan.

Vaikka toinen retkipäivä valkenikin aurinkoisena, oli sen yleissävy  surullisen musta, olihan kohteena Elisenvaara, jossa niin monen räisäläisen kohtalona oli kuolla evakkomatkansa alussa 20.6.1944 neuvostoliittolaisten lentokoneiden hyökkäyksessä.

Matka Käkisalmesta Kurkijoen kautta Elisenvaaraan oli sinänsä mielenkiintoinen, joskin bussia, kuljettajaa ja matkustajia  koetteleva; soratien pinta oli näet entisen   pyykkilaudan kaltaista suurimman osan matkasta, joten keskinopeus jäi varsin vaatimattomaksi. Toki siitä oli etuakin: matkalaisille jäi enemmän aikaa Laatokan Karjalan kumpuilevien kalliomaisemien ja upean luonnon ihailuun. Lisäksi seuraamme liittyi Käkisalmessa erinomaisesti sekä suomen kielen että Laatokan Karjalan historian ja talousmaantieteen hallitseva Pavel Goundryjev (”Iso-Paavo”) , joka matkan aikana toi asiantuntevasti esille maininnan arvoisia seikkoja kultakin paikkakunnalta. 

Kilpolansaareen johtavan tien risteyksessä oli puheenvuoro kuitenkin Lauri Patjaalla, joka kertoi haavoittumiseensa johtaneista ja siitä seuranneista järkyttävistä tapahtumista  Kilpolansaaren valtauksen yhteydessä kesällä 1941.

Elisenvaarassa kokoonnuimme pommituksessa menehtyneiden muistoksi pystytetyn muistomerkin ääreen, jolle Maija Jaakkola ja Kauko Menna laskivat siirlahtelaisten seppeleen. Pentti Pelkonen kuvasi muistopuheessaan niiden ihmisten henkistä taakkaa, jotka ovat joutuneet kantamaan kokemansa  vaietun murhenäytelmän läpi koko elämänsä, osa kaikki lähiomaisensa menettäneinä, osa fyysisesti ja osa henkisesti vammautuneina. Katkeruus ja kauna silloisia vihollisia kohtaan ei kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi eikä poista koettua, hän kuitenkin totesi muistopuheensa päätteeksi. Lopuksi veisattiin vielä virsi Siunaa ja varjele meitä.

Elisenvaaran asemanseutuun tutustumisen ja paikan päällä nautitun retkilounaan jälkeen palattiin  Kaarlahden kautta takaisin Käkisalmeen. Iltapäivä kului kaupunkia kierrellen ja ostoksia tehden. Illalla osa seurueesta kävi vielä bussiajelulla Vuohensalossa ja  ihailemassa laajaa Laatokkaa; pulahtivatpa rohkeimmat uimaankin. Vaiherikas päivä päättyi perinteiseen grilli-iltaan makkaransyönteineen, nuotioineen ja arpajaisineen.

Paluumatkaan oli sisällytetty perehtymistä  kesän 1944 raskaiden ratkaisutaistelujen seutuihin, joten punaisen nimeäminen matkaohjelman tämän osan tunnusväriksi oli oikeutettua.

Rajalle palattiin reittiä Käkisalmi-Kiviniemi-Heinjoki-Tali-Portinhoikka-Ihantala-Viipuri-Vaalimaa. 

Kiviniemessä pysähdyttiin hetkeksi ihailemaan ja ikuistamaan Vuoksen kuohuja ja ihmettelemään nykyistä elämänmenoa Losevossa.

Ala-Kuusalta käännyttiin  tavanomaiselta reitiltä pohjoiseen, ylitettiin Äyräpää-järvestä laskeva Salmenkaita-joki, jonka rantaäyräillä suomalaiset viivyttivät päällekäyviä venäläisiä sitkeästi  kesällä 1944, ja käännyttiin Äyräpään tienristeyksestä länteen kohti Heinjokea ja Viipuria.

Uusien maisemien katselun ohessa palattiin vielä muutamaksi tuokioksi ajatuksissa eilispäivään ja Elisenvaaran vaiettuun murhenäytelmään seuraamalla videolta TV2:ssa viime keväänä esitettyä samannimistä dokumenttiohjelmaa ja kuuntelemalla pommituksen kokeneen Toivo Merosen kertomaa lapsen mieleen jääneistä muistikuvista.

Taliin saavuttuamme Seppo Santala teki rohkean päätöksen  yrittää ajaa Talista huonokuntoista tietä suoraan Portinhoikkaan. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, bussi ei jäänyt kiinni, ja niin matkalaiset saivat seurata Talin-Ihantalan alueella käytyjen taistelujen etenemistä Neuvostoliiton hyökkäyssunnassa ja rintamalinjan vakiintumista  Ihantalan kirkon tasolle allekirjoittaneen selostamana. Portinhoikassa pysähdyttiin katsastamaan venäläisten kaatuneilleen rakentama pramea muistoalue ja Ihantalassa  suomalaisten Tali - Ihantalan-taistelijoille siirtolohkarekiveen muotoilema ja edellistä huomattavasti  luontevampi muistomerkki. Ihantalassa  tutustuttiin myös varsinaiseen rintamalinja-alueeseen ja otettiin matkalaisista yhteiskuvat. 

              Kuvannut Seppo Santala                                

             Kuvannut Jyrki Pelkonen

Ihantalasta palattiin Portinhoikan kautta sitten Viipuriin, jossa pysähdyttiin toviksi Kauppatorilla tuliaisostoksille ennen  Torfjanovkaa, jossa Venäjän rajaviranomaiset onnistuivat viivyttämään  matkalaisia  yli kolme tuntia. Vaalimaan tulli- ja passintarkastus olikin sitten pelkkä muodollisuus,  ja  sen jälkeen alkoikin bussin vähittäinen tyhjentyminen 

ensimmäisten jättäessä matkaseurueen jo Haminassa. Muut nauttivat kuitenkin vielä yhteisen, Vistamatkat Oy:n tarjoaman lounaan Karhulan ABC-Amiraalissa, jossa matkalaiset myös muistivat matkanjohtajaa ja matkaisäntää sekä kiitoksin että ”evästyksin”.

Matkamme oli onnistunut – ainakin näin matkaisännän näkökulmasta katsottuna. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu, mutta toivottavasti ikävistä yllätyksistä johtunut hetkellinen harmi on jo haihtunut, ja mukavat muistot ovat ottaneet paikkansa päällimmäisinä. Lämpimät kiitokseni teille jokaiselle osallistujalle mukavasta matkaseurasta ja yhdessäolosta sekä  osoittamastanne karjalaisesta sopeutuvaisuudesta yllättävissäkin tilanteissa! 

Teijä keral ol lustii matkustaa! Tuuttahaa työ reissuu vastakii !      

Antti Kuisma

Matkaisännän tehtävät hoiti Kuisman Antti

hänellä ei reissun aikana pettänyt kantti.

Santalan Seppo oli kuskina jälleen

matka taittui rutiinilla tälleen.

Mukana olin itse toista kertaa

muistoille ei vedä mikään vertaa.

Serkkuni Teuvalta lähti matkalle mukaan

hänelle mummolaa ei ollut näyttänyt vielä kukaan.

Aamutuimiin noustiin bussiin Humppilasta

viimeiset melkein rajalta vasta.

Tulli ja Viipuri jäivät taa

eteenpäin tässä mennä saa.

Vapaa-aika --lomakylä Vuoksen Helmen voitti

se nähtiin kun perillepääsyn aika koitti.

Matkahiet saunottiin illalla pois

vielä kun vaimon viereen päässyt ois.

Baarissa siellä riittää juomaa

monen jutuissa sen kyllä huomaa.

Aamulla bussi lähti Räisälää kohti

kaikkien silmät innosta hohti.

Kaija-serkun vauhti taksiasemalla kasvoi

"Mennähän jo", mikä tässä maksoi.

Mattinsa rauhassa karttaa katseli

perässä kyytiin epäröiden asteli.

Korpelan tontille juostiin pitkin mäkiä

ei siinä ehtinyt laskea käkiä.

Pihapiiriä tarkoin me tutkailtiin

vanhempien eloa ja oloja funtsailtiin.

Navetan kivijalka on tallella vielä

karja on syönyt rehunsa sielä.

Tuvan nurkkakiveltäkin otettiin kuvia

täällä on varmaan pidetty monenlaista huvia. 

Pihakalliolta kaivettiin reppuun taimia

samalla muisteltiin äitiäni Saimia.

Takaisin käveltiin toista reittiä

naama oli täynnä hämähäkin seittiä.

Puut oli pitkiä ja metsä taaja

omaksi pitäisi takaisin saada.

Pikkuhiljaa retkeläiset kirkolle tuli

ajatukset menneissä hiljalleen muhi.

Seppo siellä tarjoili muutakin kuin kahvia

hyvältä maistui, vaikka muki oli pahvia.

Sitten oli vuorossa hartaampi puoli

sodassa niin moni kuoli.

Muistona siellä on jyhkeä kivi

siinä on monelle tuttu nimi.

Rovasti Pelkosen puhe toi sankarivainajat mieleen

kukkalaite laskettiin muistomerkin viereen.

Illalla lomakylässä taas saunottiin

uusia juttuja päässämme haudottiin.

Yhdeltä siinä kolotti selkää

toiset alko aivan pelkää.

Lääkäri juoksi tuomaan nappia

joku jo huusi paikalle pappia.

Seuraavana päivänä oli suuntana Elisenvaara

alla oli onneksi jousitettu kaara.

Päätien kunto on enemmän kuin huono

vaihtaa täytyisi monen venakon kuono.

Joutilaana pellot makaa

kauanko menee tätä rataa.

Aseman luona oli muistohetki

sinne päättyi monen elonretki.

Seppele on muistoksi heille

joiden taival ei jatkunut meidän teille.

Rovastin puhe liikutti meitä

kuusen varjo ei kyyneltä peitä.

Käkisalmen kauppareissuun varattiin aikaa

sitten ihailtiin Laatokan taikaa.

Santala illalla kuumensi grilliä

Jaakkolan Maija pian puhalsi pilliä.

Makkaran syönti kohta alkaa

tulkaa tänne vaikka tasajalkaa. Arpajaisissa on hyvät voitot

baarista kuuluu oivat soitot.

Paluumatkalla nähtiin uusia maisemia monia 

naapuri ei vain ymmärrä mikä on komia.

Tali-Ihantalan taisteluja Antti selosti

ei ihme, että silloin montaa jo pelotti. 

Muistomerkillä oltiin yhteiskuvassa

sotaveteraanit Pentti Pelkonen ja Lauri Patjas kunniakujassa.

Viipurissa oltiin torilla tovi

kukkaroon tuli pieni lovi.

Venäjän rajalla toveri luonteensa näytti 

tarkastuksessa valtaansa käytti,

viivytti meitäkin monta tuntia

ohitettu olisi jo useita kuntia.

Jostain syystä tienvarret muuttuu 

venäjänkieli kun opasteista puuttuu. 

Sotatantereilla käytiin monilla

on siellä sotilaat olleet kovilla.

Kului heiltä monia nuoruuden suvia

me nyt otimme paikoista kuvia.

Matkaisäntää ynnä porukkaa tahdon kiittää 

lähdenkin tästä hevosille heinää niittää.

Matkalla 8.-11.6.2006 mukana ollut

Martti Hämäläinen

Valokuvia matkasta

Siirlahtelaiset koulupiiriläiset kokoontuivat tavanomaiseen vuosittaiseen yhdessä oloon Kokemäen Pitkäjärven majalle elokuun 20. päivänä. Kyläkokoukseen oli saapunut 28 henkilöä….  

Lue skannattu artikkeli

TV1 esittää Ykkösdokumentti-ohjelmasarjassaan sunnuntaina 9. huhtikuuta 2006 Erkki Rahkolan tekemän ohjelman räisäläisiä suuresti järkyttäneestä evakkotaipaleen tapahtumasta